Sivut

maanantai 1. tammikuuta 2018

Violetti bataattikeitto

Hyvää alkanutta vuotta! Täällä vuoden alku toi samalla talven, sillä vuoden loppuun saakka täällä oli aika lämmintä , mutta tänään  palelin ensimmäistä kertaa!  Ja teki mieli lämmittävää keittoa. Jääkaapissani oli suuri violetti bataatti,  joten siitä tuli keittoni pääaines. Ihanasti lämmittikin tämä keitto. Saman keiton voi tietysti tehdä oranssista bataatista.  ja oikeastaan violettia hieman makeampi oranssi bataatti sopiikin tähän paremmin.
Tämä on vuoden 2018 ensimmäinen ohjeeni, ja samalla blogissa alkaa kymmenes blogivuosi.
============================================================
Bataattikookoskeitto (3-4 annosta)
  • noin 550 gr bataattia
  • 1 keskikokoinen sipuli
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 200 ml kookosmaitoa
  • 800 ml vettä
  • 3½ rkl soijakastiketta
  • 1.5 rkl öljyä
  • 2 tl  paprikaa, 1 tl chilijauhetta, mustapippuria, ½ tl juustokuminaa
============================================================
Sipuli paloitellaan,  öljyä lämmitetään kattilassa, ja sipulia kuullotetaan öljyssä muutama minuutti, kunnes se alkaa saada väriä. Bataatti kuoritaan,  ja leikataan kuutioiksi.   Kun sipuli on hieman ruskistunut,   lisätään bataattikuutiot, ja sekoituksen annetaan paistua keskilämmöllä, aina välillä sekoitellen,  noin 5 minuutin ajan.

Tämän jälkeen kattilaan lisätään kookosmaito , vesi,  soijakastike (käytin soijakastiketta suolan sijaan ja makua antamaan) ja mausteet, ja keiton annetaan kiehua miedolla lämmöllä kannen alla,   kunnes bataattipalat ovat täysin pehmeitä. Tämän jälkeen keitto soseutetaan (mm. sauvasekoittimella) ,  jonka jälkeen keittoa maistellaan, ja lisätään mausteita ym.  jos siltä tuntuu.  Keittoa keitellään soseuttamisen jälkeen   kannen alla vielä 10 minuuttia, kunnes se on hieman kiehunut kokoon.  Tarjoillaan lämpimänä.

7 kommenttia:

  1. Låter jättegott och färgen är så fin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn: Tack, det är nog så gott när det är kallt, och den här lila bataten har så fin färg:)

      Poista
  2. Oi, rakastan bataattia ja melko samalla ohjeella olen tehnyt. Tuota violetin väristä bataattia olen nähnyt täällä vain yhden kerran. Toivottavasti saisi useimmin, koska sillä saa kivaa väriä ruokaan.

    Ihanaa alkanutta juhlavuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marina: Minäkin rakastan bataattia,ja se on ihanan monipuolinen:) Tuo violetti bataatti on niin nätin värinen, mutta mielestäni tavallinen bataatti voittaa sen maussa. Toivottavasti violettia bataattia löytyy helpommin tulevaisuudessa teillä. Kiitos,oikein hyvää alkanutta vuotta sinullekin Marina:)

      Poista
    2. Nyt kuules juuri eilen löysin sitä ja huomenna tarjoan tätä keittoa kaasoilleni alkupalaksi. :)

      Poista
  3. En olekkaan koskaan nähnyt violetin väristä bataattia:) Keitto kyllä näyttää hyvältä! Oikein mukavaa alkanutta 10v bloggailu vuotta:)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päden Paja: Suomessakin sitä saa mutta ei niin yleisesti. Väri on ihana, mutta se oranssi bataatti on makeampi,VIoletti taas on kiinteämpi. Kiitos paljon sinulle ihanainen:)

      Poista