Sivut

lauantai 30. joulukuuta 2017

Sano se kasviksin vuoden lopussa, ja sitten alussakin

Vuoden lopun aterialle on hyvä lisätä myös kasviksia, ja samalla  aloittaa myös  uusi vuosi herkullisilla kasvisruuilla.  Tässä muutama herkullinen ja helposti toteutettava kasvisruoka uuden vuoden aterialle.  Kuvan kasvisruuat valmistuivat todella helposti, sillä paahdoin kaikki kasvikset yhtä aikaa uunissa, kunnes ne olivat kunnolla saaneet väriä.

1.  Paahdetut kukkakaalit gremolatalla
Kukkakaalit jaoin pieniin osiin, ja sekoitin niihin oliiviöljyä, sekä  paprikaa ja curryä.   Tässä voi tietenkin käyttää omia lempimausteitaan.  Tein gremolatan sileälehtisestä persiljasta, sitruunankuoresta, sitruunamehusta , chilihiutaleista ja oliivöljystä , ja lisäsin siihen myös hieman suolaa sekä mustapippuria.  Gremolataan tulevat persiljanlehdet olisin voinut silppua hieman hienommaksi, mutta hyvää oli näinkin. Sitruunainen  yrttiseos raikastaa uunissa paahdettua kukkakaalia ihanasti:)

2. Paahdetut bataattilohkot gremolatalla  ja taatelisiirapilla
Bataatit kuorin , ja leikkasin lohkoihin, ja lisäsin niihin oliiviöljyä sekä paprikaa.  Valmiiden bataattilohkojen päälle laitoin samaa gremolataa mitä meni kukkakaalien päälle,  ja ripottelin päälle vielä hieman taatelisiirappia ( sellaista mihin ei ole lisätty sokeria).

3. Paahdetut kyssäkaalipalat jugurtti-korianterikastikkeella.
Kyssäkaalit paahdoin kokonaisina: leikkasin kantapalat pois, ja hieroin kyssäkaalien pintaan oliiviöljyä. Kun kyssäkaalit olivat paahtuneet, irtosi kuori niistä helposti. Leikkasin kyssäkaalit (2 kpl) viipaleiksi, ja lisäsin päälle  kastiketta, jonka tein näin: 1 dl jugurttia,  (mieluiten hieman hapahkoa) 1 rkl sitruunamehua,  kourallinen korianterin lehtiä,  1 valkosipulin kynsi , suolaa ja hieman mustapippuria.  Kaikki kastikkeen ainekset jauhoin kastikkeeksi,  ja  kaadoin kastiketta kyssäkaaliviipaleiden päälle.
Paahdetut kasvikset ovat kyllä niin herkkua!
Kävin vihdoinkin Tel Avivin pohjoisimmassa ruokahallissa,  jonka nimi onkin pohjoinen ruokahalli;D 
Lounasaikaan oli aika täyttä, ja hallissa  oli jouluinen tunnelma kuusineen ja koristeineen.
Tunnustan että sain inspiraation yllä oleviin kasviksiin  ruohallin delin upeista vihannesruuista.

Toivottelen kaikille oikein hyvää ja herkullista Uutta Vuotta 2018


11 kommenttia:

  1. Ugnsrostade grönsaker är så goda!
    Gott nytt år!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn: De är faktiskt så goda, och gott Nytt År till dig också, Katarina:)

      Poista
  2. Ihanan näköisiä, jälleen! Maukasta uutta vuotta sinne etelään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja:kiitos paljon Merja:) Ja oikein herkullista tryffelien täyttämää vuotta sinullekin:)

      Poista
  3. Näyttää hyvälle ja uskon että maistuu myös. Oikein maukasta ja antoisaa uutta vuotta 2018 sinulle!

    VastaaPoista
  4. I've REALLY been hungry for cauliflower lately. What wonder photos of the food plates, too!

    VastaaPoista
  5. Herkullista ja onnellista vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  6. Herkullisen näköistä jälleen kerran Jael ♥ ja hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  7. Hyvältä näyttää! Tuokoon tämä uusivuosi tullessaan sinne kaikkea mukavaa♥ Hyvää uutta vuotta 2018♥

    VastaaPoista
  8. Kiitos monen monesta resepti-inspiraatiosta vuoden varrella, Jael - ja kiitos kurkistuksista sinne teidän hoodeille! Onnea ja valoa uuteen vuoteen sinulle <3

    VastaaPoista
  9. Onpa ihanat valokuvat, ihan tuli nälkä, vaikka on vasta ihan aamu :-). Tein juuri joulunaikaan paahdettua kukkakaalia ja se sai täydellisen hyväksynnän kotona. Tänään voisin tehdä tämän sinun kattauksesi :)

    Tuo hedelmälautanen on kyllä niin herkullinen!

    Ihanaa vuotta 2018 sinulle Jael ♥

    VastaaPoista