Sivut

maanantai 7. elokuuta 2017

Saisiko olla linssifalafelia

Eräänä keväisenä päivänä kävin lounaalla ystävän kanssa kahvilassa ,  jossa söin mustista linsseistä tehtyjä falafeleja. Falafelit tehdään  härkäpavuista tai kikherneistä,   joten miksei myös linsseistä...
Kahvilassa syömäni linssifalafeliannos
Kahvilan annoksessa  falafelit  oli asetettu tahinikastikkeen päälle,  ja annoksessa oli myös salaattia. Annokseen kuului myös kuvassa näkyvä ohut lättymäinen leipä.  Kahvilan linssifalafelit olivat hyviä , joskin hieman kuivahkoja (ehkä liikaa jauhoa?).  Ajattelin tehdä samantapaisia joskus, mutta vasta nyt sitten tein niitä. Minun linssifalafelini  eivät olleet lainkaan kuivahkoja, ja totta puhuen  ne olivat parempia kuin kahvilan linssifalafelit, ja olivat myös gluteenittomia. Itse asiassa ne olivat hurjan herkulliset.  Minusta nämä olivat myös helppotekoisempia kuin kikherneistä tehdyt falafelit.

Linssifalafelit 
Linssejä liotetaan ensin 7-8 tuntia,  jonka jälkeen ne huuhdellaan ja laitetaan lävikköön kuivumaan. Jos näitä haluaa tehdä hieman nopeammin  niin linssien päälle voi kaataa kuumaa vettä ,  ja silloin liotusaika on vain muutama tunti.   Linssit jauhetaan ensin muutama kierros monitoimikoneessa. Tämän jälkeen lisätään  paloiteltu sipuli,  valkosipulin kynnet , yrtit sekä mausteet.

Taikina jauhetaan tasaiseksi ja karkeaksi massaksi.  Tässä vaiheessa taikinasta voi ottaa pienen palasen ja katsella miten siitä tehty  pallero pysyy koossa.  Jos taikina pysyy hyvin koossa, ei siihen tarvitse lisätä mitään,  mutta varmuuden vuoksi lisäsin riisijauhoa. Taikinaa kannattaa myös hieman maistella, ja tarkistaa suolan ja mausteiden määrä.  Linssifalafeltaikina laitetaan jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi ennen paistamista.

Taikina otetaan jääkaapista , ja siitä muodostetaan  palleroita , jotka litistetään . En uppopaistanut linssifalafeleja, vaan kuumensin paistinpannussa muutaman sentin korkuisen määrän öljyä. Öljy lämmitetään mahdollisimman kuumaksi, ja siinä paistellaan linssifalafeleja muutama kerrallaan. Kun alapuoli on saanut kunnolla väriä ja rapeutta, falafelit käännetään, ja annetaan toisenkin puolen paistua kunnolla.  Valmiit linssifalafelit asetellaan talouspaperin päälle hieman jäähtymään.

Linssifalafeleja voi tehdä myös uunissa,  niin että sekä alla että päällä on reilusti öljyä, mutta paistetut ovat parempia. Tavallisen sipulin sijaan voi käyttää myös kevätsipulia.

P.S. Nyt kun vielä on grillikausi niin näistä voisi tehdä hieman isompia "falafelpihvejä", jotka grillataan reilussa öljymäärässä tasaisella grillilevyllä.  
Nam:)  Todella hyviä.  Nämä voi tarjota sellaisinaan ;  tahinikastikkeen kanssa, tai vaikkapa pitaleivän sisällä, esim. vihannesten ja tahini-tai jugurttipohjaisen kastikkeen kanssa. Myös tomaattipohjainen matbuha-kastike sopii loistavasti näiden kanssa.

15 kommenttia:

  1. Tykkään kovasti niistä perus falafeleista. Nämä näyttää hauskoilta tuon värin takia ja varmasti ovat kyllä myös herkullisia.
    Ihanaa viikkoa sinulle Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Perusfalafelit ovat herkkua mutta niin olivat nämäkin,yllättävän hyviä,ja helppotekoisempiakin. Kiitos samoin sinulle oikein ihanaa viikkoa Outi:)

      Poista
  2. Saa olla kiitos, mustat linssit on herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu:) Ja niistä saa tehtyä kaikenlaista hyvää:)

      Poista
  3. Herkullisilta näyttää!! Itse en ole ikinä tuollaisia falafellejä maistanut..mutta nythän on hyvä ohje kokeiluun:) Olisitkos vielä kertonut mitä tuo jeera on..varmaankin jokin mauste?! Mukavaa alkanutta v iikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa PÄden Paja: yleensähän falafelit tehdään kikherneistä ,mutta linsseistä saapi todella maukkaat falafelit myös:) Jeera on samaa kuin juustokumina. Kiitos samoin sinulle hyvää alkanutta viikkoa:)

      Poista
    2. No niin taas ollaan yhtä sanaa rikkaampia!! Ihanaa viikonjatkoa:)

      Poista
  4. Falafelit on taivaallisia! Ekan kerran maistoin muuten silloin sinun kanssasi niitä <3 Tykkään kaikenlaisista linsseistä, herneistä ja pavuista, joten tällainenkin falafel varmasti olisi makuuni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia: totta, silloin kun falafelit on hyvin tehty,ja täysin tuoreita. Uudelleen lämmitettyinähän ne eivät ole niin hyviä. Muistankin sen ekan kertasi:) Minäkin pidän kaikista tuollaisista, vaikka ne joskus ärsyttävät mahaani.

      Poista
  5. Nam, miten herkullisilta näyttää nämä mustista linsseistä tehdyt falafelit. Ihan pakko testata ja mullahan löytyy kaapista juuri siihen sopivia linssejäkin. Kiitos ohjeesta Jael, ihanaa kokeilla jotain uutta, mukavaa tiistaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari: tosi herkullista,kiitos:) Suosittelenkin näitä ,olivat tosi hyviä ja mielestäni aika helppotekoisiakin:) Kaunista tiistai-iltaa sinulle:)

      Poista
  6. De ser så goda och fina ut, mums!

    VastaaPoista
  7. Näyttää herkullisilta. Minua kuitenkin pikkuisen pelottaisi, että linssit eivät kypsensi riittävästi falafelin keskeltä. Voiko siitä sada jonkun myrkytyksen? Kun teen linssi- tai papupihvejä, liotan ja keitän ne ensin. Miten varmistat, että ovat kypsiä keskeltä, mutta eivät pala päältä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mia:Tavalliset kikhernefalafelithan twhdään myös ihan vain liotetuista kikherneistä.Pitkä liotusaika,,ja paistaminen hyvin kuumassa öljyssä takaa että sisuskin kypsyy.Mistä tiedän että ei pala? Falafeleit paistetaan niin kuumasssa öljyssä,että muutama minuutti per puoli riittää,ja siinä vieressä pitää olla koko paistamisen ajan😀

      Poista