sunnuntai 28. elokuuta 2016

Vihannesten jatkoelämä

Nyt kun huomisesta alkaen vietetään Hävikkiviikkoa,haluan jakaa teille rakkaat lukijat oman vinkkini.  Aloitin vihannesloppujen jatkokäytön  joitakin kuukausia sitten,ja siitä lähtien olen jatkuvasti hyödyntänyt jo käytetyt vihannekset. Monet vihannesten loput nimittäin aloittavat uuden elämän,kun niille antaa tilaisuuden sellaiseen.Ne eivät tietenkään kasva samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla,mutta kyllä niistä saa jonkinlaista lisää salaattiin,ja sen lisäksi vihannesloppujen uutta kasvua on myös mielenkiintoista seurata:) Ja kun ja jos niihin ilmestyy juuret,voi ne istuttaa vaikka kukkaruukkuun. Tässä ensimmäisessä kuvassa on mangoldi,johon kasvoi pari uutta lehteä aika nopeasti.
Selleri: kun kaikki varret oli käytetty laitoin sellerin kantaosan astiaan ,ja lisäsin hieman vettä pohjalle.Vettä pitää olla todella niukasti,sillä muuten kasvisjämä saattaa mädäntyä. Selleri alkoi työntää uusia pieniä varsia 3-4 päivän jälkeen.  Kevätsipuli kasvaa todella nopeasti;kun kevätsipulista jätetään pieni  valkoinen osa juurinen,niin hyvin nopeasti siitä jo nousee uusia vihreitä varsia.
Vihreästä salaatista alkoi nousta pieniä salaatin alkuja;joitakin päiviä sen jälkeen kun olin laittanut salaatin kantaosan pieneen astiaan,ja lisännyt pohjalle tilkan vettä.

Monet muutkin kasvikset sopivat hyvin "jatkoviljelyyn". 
  • Basilika-basilikan pieni varsi lehtineen laitetaan veteen,ja kun siihen kasvaa juuret voi pikku basilikan istuttaa ruukkuun.
  • Purjo-kasvavat helposti ,samaan tapaan kuin kevätsipuli.
  • Porkkana: siitä ei kasva uutta porkkanaa,mutta vihreät naatit ovat hyviä  salaateissa.Viimeksi laitoin liikaa vettä  jolloin porkkana mätäni.joten veden kanssa pitää olla tosi tarkkana.
Bataatti: tästä ei kyllä tule uutta bataattia,mutta bataattikasvin kehitystä on kiva seurata,ja siitä saa joksikin aikaa kivan huonekasvin:)

25 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Allu:eikös olekin:) Tuo on vanhempi kuva,koska nykyinen bataattikasvini on vasta aluillaan.

      Poista
  2. Bataattin lehdet ovat syötäviä ja voit niitä käytä pinaattin tapan. Serkuni yritti kasvata niitä Bosniassa (ja onnistui) ja kehu myös niiden makua. Haluan itsekin kokeilla. Käy lukemassa: http://www.prevention.com/food/healthy-eating-tips/sweet-potato-greens

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanja:kiitos vinkistä,en tiennytkään että lehtiäkin voi syödä.Takuulla kokeilen:)

      Poista
  3. Samaa meinasin sanoa bataatista. Enpä tiennyt, että sen lehdet ovat syötäviä :)
    Purkkisalaattia on helppo kasvattaa uudestaan!
    Mukavaa elokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne:VÄhän googlasin tuota bataattijuttuja ,ja etupäässä tarkoitettiin "sweet potato greens" eli sitä vihreää mikä ilmestyy maan päälle ennenkuin bataatti edes on bataatti.Mutta noita bataattiin ilmestyneitäkin lehtiä voi sitten syödä,vaikka ei niitä tuohon kauheasti tule. Purkkisalaatit on kai kasvatettu vesiviljelyllä,jatkavat helposti kasvua:)

      Poista
  4. Oikeasti, enpä ole tätäkään ajatellut. Pitäisiköhän nuo muksut laittaa hommiin, ne tykkää juuri tälläisistä viljelyshommista. :) Mukavaa uutta viikkoa Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia:Muksujen mielestä olisi varmaan mielenkiintoista nähdä miten vihannekset kasvavat ,sisälläkin. MUkavaa viikkoa sinullekin Tiia ihanuus:)

      Poista
  5. Bataatti näyttää ihan köynnöskasvilta, upea!
    Kivaa viikkoa Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:bataatista saa tuolla tavoin tosi kivan käynnöskasvin joksikin aikaa:) Oikein hyvää viikkoa sinullekin:)

      Poista
  6. Spännande och sötpotatisen blev ju som en grönväxt, snyggt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn:Sötpotatisen är så mångsidig;D

      Poista
  7. muratti tuli mieleen tuosta bataatista, kivan näköinen, mulla nuo yrtit meinaa kuolla jo matkalla kaupasta kotiin, itkettää maksaa 2 ekee turhasta, mökillä onneksi yrttejä löytyykin maasta, mut voisihan noita kokeilla, mukavaa viikon alkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari:vähän murattia nuo bataatin köynnökset muistuttavatkin.Voihan harmi noiden yrttien kanssa. Onneksi sulla kuitenkin kesällä on siellä mökillä yrttejä.Suomessa ne purkkien yrtit ovat kamalan harvoja,siis niin vähän yrttiä niissä. Mutta hyvä puoli niissä on se että voi jatkaa sitä kasvattamista kotona. Sinullekin oikein hyvää viikon alkua:)

      Poista
  8. Jännä bataatti!

    Kesällä parvekelaatikossa olen jatkanut yrttien ja salaattien elämää ihan menestyksekkäästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumo:tosi kiva tosiaankin tuo bataatti,kasvina ja muutenkin:) Kasvaa nopeasti ja helposti. Mullakin oli Suomessa kesällä parvekkeella vaikka mitä kasvamassa,mutta näitä jämien jatkokasvatusta voi tehdä sisälläkin:)

      Poista
  9. Bataatti on suosikkini näistä! Kiva idea ja minullakin parvekkeella minttu ja basilika jatkavat elämäänsä vaikka aluperin ovat kaupasta ostettuja ruukkutuotteita molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjo>Tuo bataattikasvi onkin tosi kiva:) Ja hauska seurata sen kasvua.Lopuksi bataatti kurtistuu ja silloin on kasvukin loppu. Suomessa asuessa minäkin istutin kaupan purkkiyrttejä parvekkeelle,tykkään kun ne tulevat juurineen niin että voi jatkaa niiden kasvua,vaikka kaupasta ostaessa niissä ei kauheasti syömistä ole.

      Poista
  10. I've used this trick before with scallions, but I didn't know it would work with celery, too. Wonderful! I'm so excited to get more out of my produce.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah>It is so cool to watch them grow:) And then get some extra for the salad;D

      Poista
  11. Laitan usein salaatti- ja yrttiruukut multaan ja kappas kohta meillä on uusi salaatti. Tuo bataatti oli mahtavan kaunis. Pitääpä itsekkin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina:tuo että salaatit ja yrtit tulevat ruukuissa ,juurineen,on tosi kiva juttu,kun niitä saa sitten istutettua ja kasvatettua uudelleen. Bataatti on tosi kiva kasvatettava ja käy ihan huonekasvista niin kauan kuin se kasvaa:)

      Poista
  12. Tämä juttu on hyvä vielä 2020-luvullakin. Tekisi mieli kokeilla tuota bataattia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma: ON se.Minulla nyt "kasvamassa" kevätsipuli, porkkana, ja selleri, ja olisi kiva taas laittaa bataatista kasvi tulemaan;D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...