maanantai 31. elokuuta 2015

Tuna tuna tu...itämainen tonnikalatahna

Viimeisen puolentoista vuoden aikana tänne on ilmestynyt 2 halpakahvilaketjuaCofix ja  sen kopio Cofizz. Molemmissa ketjuissa joka ikinen tuote maksaa hieman yli  euron ja parempaa hinta-laatusuhdetta saakin etsiä...Aina välillä syön jommassakummassa voileivän ja eräänä päivänä söin Cofizz-pisteessä tunisialaisen tonnikalavoileivän. Tein sitten kotona samantapaista tahnaa mitä oli leivän sisällä. Tahna kohottaa tavallisen purkkitonnikalan ihan eri sfääreihin ja on myös helppotekoista. Voileivän päällä herkkua!

Itämainen tonnikalatahna
Valuta suurin osa  tonnikalapurkin öljystä pois mutta jätä osa jäljelle.Sekoita tonnikalan joukkoon harissatahnaa (löytyy myös valmiina) sekä jauhettua ,säilöttyä sitruunaa. Pilko kananmuna haarukalla pieneksi ja sekoita tonnikalatahnan joukkoon.Laita leivän päälle ja nauti.
Olisin laittanut päälle vielä kurkunsiivuja jos  olisi ollut kurkkua.....

18 kommenttia:

  1. Tonnikalasta saa vaikka mitä herkkuja, on ihan jokaviikkoinen juttu joko aamiaisleivän päällä tai sovellettuna. Harissaa meni tänään kuhapulliin, pitääpä kokeilla tonnikalan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli-Hannele:totta ,usein tulee käytettyä ,useimmiten salaateissa mutta joku aika sitten tein tänne blogiin ihania tonnikalapyöryköitä. Kuhapullat harissalla kuulostaa herkulta:)

      Poista
  2. Nam, rakastan kaikkia tahnoja ja töhniä, joten tuo kyllä on taatusti mielettömän hyvää. Täytyy enemmän opetella tekemään näitä itse, juuri ostin Aiolia kaupasta, hyi tuhma minä.

    Kivaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia> minäkin rakastan tahnoja ja sen vuoksi niiden ohjeita tässä blogissa onkin paljon:) Tuo tonnikalamöhnä on tosi hyvää! No aina ei itse ehdi tehdä aiolia tai muita...Ja ihanaa alkanutta viikkoa sinullekin

      Poista
  3. Tyhmä kysymys: säilötty sitruuna on kai se preserved lemon. Pilkotaanko se pieneksi vai saako sellaista maustettakin jostain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu,ei ole tyhmä kysymys- Jeps,preserved lemon. Jauhoin tahnaksi mutta sen voi tässä myös pilkkkoa pieneksi.

      Poista
  4. Käytätkö säilötystä sitruunasta vain kuoren, irrotatko sen möhnäksi menneen hedelmälihan vai käytätkö kokonaan? Terv. TiV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiv:käytän kaikki eli kuoren ja sisällön.Se kuorihan menee käymisprosessissa pehmeäksi,joten hyvin voi senkin syödä-.

      Poista
  5. Pitääpä vinkata tästä tyttärelle, joka on suuri tonnarifani.
    Mukavaa maanantaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:no sitten varmaan tykkää tästäkin: ) Mukavaa maanantaita ja alkanutta viikkoa sinnekin:;)

      Poista
  6. Me syodaan aika paljon tonnikalaa. Yleensa ihan sellaisenaan. Ostetaan Starkistin chilimaustettua tai sitten savustettua. Savustettu on mun mielesta paras mutta siita ei isanta oikeen tykkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu:tonnikala on hyvää ja siitä saa tehtyä kaikenlaista. SItä savustettua maistoin yhtenä päivänä ystävän luona salaatissa;antoi kivasti makua:)

      Poista
  7. Voi, tätä mun pitää tehdä.
    Kiitos ihanasta reseptistä:)
    Aurinkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mirka>tämä on kyllä tosi hyvää;etenkin tuosta säiötystä sitruunasta tulee niin paljon makua:) Ole hyvä vaan:) ja ihanaa viikkoa sinulle:)

      Poista
  8. Tätä pitää kokeilla :) Säilöttyjä sitruunoita ei ole omasta takaa, mutta onneksi niitä saa valmiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokihaka kokkaa> Tämä on kyllä niin hyvää:) Ja kiva kuulla että säilöttyjä sitruunoita saa valmiina,tosin niiden valmistus on aika helppoa:)

      Poista
  9. Täytyypä tehdä tätä =)
    Sitruunoitakin on =D

    VastaaPoista
  10. Birgittta:hyvä:) Tämä on tosi hyvää:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...