perjantai 7. elokuuta 2015

Matbuha: mitä herkullisin keitetty tomaattisalaatti

Matbuha on Lähi-idän maista kotoisin oleva keitetty salaatti ja kovin suosittu täällä Israelissa,jonne sen toivat etenkin Maghrebin maista kotoisin olevat juutalaiset. Fafa'sin falafelipaikoissa syöneille matbuha saattaa olla tuttua,sillä se sisältyy siellä moniin annoksiin.  Heinäkuussa Helsingissä ystäväni Shoshanna valmisti todella herkullista matbuhaa ja kerron tässä miten hän sen teki.Jotta matbuhasta tulisi todella hyvää vie sen valmistaminen  hieman aikaa,mutta lopputulos on kyllä sen arvoinen.

Matbuha
  • 10 keskikokoista tomaattia,kaltattuna 
  • 1,2 dl oliiviöljyä
  • 8 valkosipulin kynttä,pilkottuna (muttei liian hienoksi)
  • ½ rkl sokeria
  • 1/4 rkl valkopippuria
  • 5 vihreää chilipippuria (jos vihreitä ei löydy voi käyttää punaisia)
  • 2 punaista paprikaa
  • ½ rkl paprikajauhetta
  • 1/4 rkl suolaa
  1. Kalttaa ensin tomaatit,eli laita ne hetkeksi kiehuvaan veteen ja poista niistä sitten kuori.Tomaatit pilkotaan tämän jälkeen kuutioiksi. 
  2. Lämmitä öljy sopivan kokoisessa kattilassa ja paista valkosipulia muutaman sekunnin välillä käännellen.
  3. Lisää nyt tomaattikuutiot valkosipulin joukkoon.Lisää sokeri ja valkopippuri.Laske lämpö minimiin ,peitä kattila kannella ja keitä seosta puolitoista tuntia.Sekoittele välillä.
  4. Sillä välin kun tomaattiseos kiehuu valmistellaan chilipipppurit ja paprikat: ne paahdetaan uunin grillivastuksen alla kunnes niiden kuori alkaa mustua ja rypistyä. Chilit ja paprikat laitetaan muovipussiin hikoamaan,jonka jälkeen kuoren poisto sujuu helposti.Siemenet poistetaan sekä chileistä että paprikoista.Chilit ja paprikat leikataan ohuiksi suikaleiksi.
  5. Tomaattiseokseen lisätään nyt chilin-ja paprikan suikaleet sekä suola. Seosta keitetään kansi peitettynä vielä noin 40 minuuttia (minimilämmöllä).Sekoitellaan välillä.
  6. Kansi poistetaan ja seoksen annetaan vielä kiehua matalalla lämmöllä kunnes kaikki nesteet ovat haihtuneet. Matbuhan tulee koostumukseltaan olla hillon kaltainen.
Zakaim-vegaaniravintolassa keitetty matbuha laitettiin vielä uuniin ,jolloin sen maku todella tiivistyi aivan mielettömän herkulliseksi.Syyrian juutalaiset lisäävät matbuhaansa munakoisoa.. Matbuha on hyvää niin monella tavalla:falafelien kanssa,hummuksen maustajana,leivän päällä,kalan kanssa ym. tai sitten ihan vain lusikalla syötynä......

P.S. Matbuha on hyvää  nimenomaan kylmänä
Follow my blog with Bloglovin

49 kommenttia:

  1. Joskus kun vuosia sitten kun kävin Israelissa söin tätä tosi paljon! Kivaa kun muistutit tästä herkusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mama Gastro: täällä sitä syödäänkin tosi paljon:) Ja ole hyvä vaan. Tässä herkussa valmistusprosessilla on paljon merkitystä.

      Poista
  2. Oi, tämä taitaa mennä kokeiluun heti huomenna! Mulla on kasa tomaatteja, jotka pitäisi käyttää aika pikaisesti. Olen vain aina jättänyt tomaatit kalttaamatta ruokaan kuin ruokaan, kun se vie aikaa... Nyt taitaisi olla ihan pakko kaltata - vai olisiko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luomulaakso:voi ne laittaa kuorellisinakin mutta kyllä tuosta tulee parempi jos kuoret poistetaan. Ei se paljon aikaa vie,äkkiä kuumaan veteen niin ne jo lähtee pois.

      Poista
    2. Vähän epäilinkin, että maussa sen sitten huomaa. Ehkä pitää vain kaltata, etten vain pilaa hyvää reseptiä. :)

      Poista
  3. Voi miten herkullisen näköistä. Tuota ja vaaleaa leipää, sopisi muuten tällaisen räkätaudinkin lääkkeksi mitä täällä nyt poden.
    Mukavaa viikonloppua Jael <3

    VastaaPoista
  4. Outi:oli tosiaankin herkullista:) Tehdäänkö teillä jotain samantapaista`? Toivottavasti räkätauti pian menee ohitse. Mukavaa viikonloppua sinullekin Outi:)

    VastaaPoista
  5. Tämä tuli kuin tilauksesta! Olemme loman aikana ravanneet ahkerasti Fafa'sissa ja mathuba on meidän kolmevuotiaan lempparia. Mikääb muu ei kelpaa vain "se punainen soossi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummmelikopla; kiva että tuli:) Matbuha on kyllä hyvä "punainen soossi";D

      Poista
  6. Ooh viimeisen päälle alusta tehty ja paahdetuttuja vihanneksia, jotain aivan mieletöntä varmasti maultaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia;tähän meni vähän aikaa mutta lopputulos oli kyllä mielettömän hyvää:)

      Poista
  7. I must admit, I rarely think of cooked tomatoes as qualifying for "salad," but this recipe has changed my mind! I love the sound of it. I'll definitely try it while tomatoes are still in season.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah: same with me but here in Israel so many things are called salads although I see them more as spreads. This is so yummy!

      Poista
  8. Oi tänne blogiisi on niin kiva tulla fiilistelemään ja hakemaa idiksiä, tunnen jo tuoksut nenässäni...tuoreen pitaleivän kanssa mathuba olisi aivan loistava makupala!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Heli-Hannele:) Pitaleivän (ja muidenkin) kanssa tämä onkin tosi hyvää:)

      Poista
  9. Voi kun kuulostaa ja nayttaa herkulliselta, rakastan kaikkea mahdollista tomaateista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petra:;on hurjan hyvää,suosittelen kokeilemaan.

      Poista
  10. Näyttää ja kuulostaa aivan ihanalta, täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barbajovis:tosi ihanaa onkin,tähän jää ihan koukkuun!

      Poista
  11. Yksi parhaista mauista joita tiedän, sillä kaikki matbuhan raaka-aineet ovat suosikkejani. Muistan Israilissa syöneen juurikin falafelejen kanssa, jotka nekin olivat siellä taivaallisen makuisia.:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatta:nimenomaan parasta:) Tuossa on yksinkertaiset mutta hyvät ainekset eikä niistä voikaan tulla muuta kuin hyvää;D Falafelit täällä ovatkin tosi hyviä;ne pitää aina tarjota täysin tuoreina eikä uudelleen lämmitettyinä..

      Poista
  12. Huippu hyvää! Tänään tätä meillä heti aamusta hauduteltiin ohjeesi mukaan. Ja parasta oli, että kaikki lapsetkin tykkäsi. Jopa pikku-mies 2-v.
    Kiitos ihan parhaasta ruoka blogista! 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjaana:voi kiitos että tulit kertomaan ja kiitos ihanasta palautteesta:) Tuo onkin huippuhyvää,pitäis tehdä taas uusi satsi;D

      Poista
  13. oi miten ihanan kuuloista - kiitos kun muistutit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Andalusiana:on se kyllä ihanaa,ja sulle varmaankin tuttua:)

      Poista
  14. Taitaa tulla mukavasti tuo chilin poltekin tuolta esille.

    VastaaPoista
  15. Chiliblogi:Vaikka tuossa oli aika paljon chiliä niin se ei tuntunut liikaa vaan just sopivasti:)

    VastaaPoista
  16. Olen kerran maistanut matbuhaa ja se on taivaallista. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi,tämä on kyllä niin hyvää.Täällä ovat tomaatit nyt aika edullisia joten tätä on tullut tehtyä useinkin:)

      Poista
  17. Nam, matbuha kuulostaa herkulliselta, täytyy kokeilla! Chilisoosseihin hurahtanut Pikkukokkikin olisi tästä varmasti innoissaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula ,on kyllä hyvää:) Vau,noin nuorena jo chilifani,hienoa)

      Poista
  18. Hei Jael! Elokuun ruokahaasteen kooste löytyy täältä: http://badmamaskitchen.blogspot.fi/2015/08/elokuu-on-punainen-ruokahaasteen.html ja äänestys on nyt myös avattu :)

    VastaaPoista
  19. Aah, tämän täytyy olla hyvää! Pitääkin viikonloppuna kokkailla ajan kanssa :)

    VastaaPoista
  20. Aah, miten upean näköistä! Onnea punaisen elokuun kisaan!

    VastaaPoista
  21. Tämä resepti on otettava talteen. Meillä tomaatti on yksi käytetyimmistä raaka-aineista. Kiitos vinkistä

    VastaaPoista
  22. Aiai, kuulostaa todella herkulliselta. Tämä päätyy heti kokeiluun. Tänään uppopaistoin itse ekan kerran falafelpullia. Onnistui. Oispa ollut tää ohje aiemmin niin oisin tehny kyytipojaksi.

    VastaaPoista
  23. Tuula: näin tehtynä hurjan hyvää! Kiva kuulla että falafeleistasi tuli herkullisia. No ensi kerralla sitten matbuhan kanssa😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tein jo toisen satsin nyt elokuussa tätä. Hurahdin, tää on niin hyvää. Käytän leivän päällä korianteri tai persiljasilpun kanssa, myös shakshukassa mainiota. Miten enää tulen toimeen ilman tätä jos ei aina kerkiä tekemään. Kun kuluu niin reippaaseen tahtiin minulla. Kiitos ohjeesta.

      Poista
  24. Tuula:kiitos että tulit taas kertoman että pidit ohjeesta:-)Matbuha on tosiaankin hurjan herkullista, ja sitä tuleekin tehtyä usein

    VastaaPoista
  25. Tuula:kiitos että tulit taas kertoman että pidit ohjeesta:-)Matbuha on tosiaankin hurjan herkullista, ja sitä tuleekin tehtyä usein

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas matbuha hautumassa. Voi kun tätä herkkua saisi jostain ostettua valmiina kun on pitkän valmistusajan vaativa. Mutta on kyllä sen väärti.

      Poista
    2. Tuula:kiva kuulla:) Totta,meneehän siinä aikaa kun sitä valmistaa mutta on niin hyvää. Missä päin asut? Helsingissähän sitä saa Fafasin falafelipaikoissa,mutten ole maistanut onko hyvää.

      Poista
    3. Asun Keravalla, 30 km Helsingistä. Mielessä on käydä siellä joku kerta testaamassa.

      Poista
    4. Anonyymi>toivottavasti tykkäät,Fafa's on kuulemma tosi hyvä,vaikka itse pidän enemmän JustVegestä

      Poista
  26. Voisitko plz opetella käyttämään välilyöntiä siellä missä kuuluun samoin, pilkkuja

    Kappalejako tosi sekava ts. Jaa teksti.

    Miksi kirjoittaa reseptiin vihreää chiliä, kuitenkin teksti suluissa kertoo ettei ole niin väliksi vaikka laittaa punaista? Selkeyttä ja tarkkuutta kiitos.

    VastaaPoista
  27. Myönnän että usein unohdan välilyönnit,enkä aina ole täysin varma pilkkujen suhteen,mutten ymmärrä miten kappalejako olisi tuolla sekava....
    Yleensä tuo chilikastike tehdään punaisesta chilistä, sellaisena se yleensä löytyy kaupoistakin,mutta tein tässä vihreän version.Punaisen voi tehdä samoin ohjein...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...