tiistai 31. maaliskuuta 2015

Salaatti ja tarina

Muutaman kerran ollessani Carmel-torilla olin mennyt torin pääkadun ja yhden sen leikkaavan kadun kulmalle avatun uuden pienen ravintolan ohitse. Itse asiassa olin siellä ollut aiemminkin,mutta paikka oli silloin eri omistuksessa ja tarjoili erilaista ruokaa.Entisen räppärin pitämä paikka ei oikein menestynyt,ja syynä taisi olla se että torin sulkemisajan jälkeen alue ei oikein ole tarpeeksi houkuttelevassa kunnossa.Uudet omistajat kutsuvat paikkaansa hummusbaariksi ja ainakin ensimmäisen kuukauden ruokalista on lyhyt:on hummusta(jonka kanssa tulee pieni salaatti ja leipää),shakshuka-annos,sabich lautasella sekä iso salaatti kikherneillä ja tahinilla. Päädyin ottamaan salaatin ja sitä ennen pöytään tuotiin kippo oliiveja sekä hapatettuja vihanneksia.  Salaatti saapui pian ja oli valtavan kokoinen  vaikka sitä ei tuosta kuvasta huomaa. Klassinen israelilainen salaatti hieman muunneltuna ja päällä olevat vielä lämpimät kikherneet sekä tahini tekivät salaatista todella täyttävän.Ihmeellistä tässä oli myös hinta:valtava salaatti maksoi 3½ euroa,reilusti vähemmän kuin useissa paikoissa täällä.
Itse paikka oli lähes saman näköinen kuin edellisen omistajan aikana;paitsi että osa seinästä oli maalattu liitutaulumaalilla
Hummusbaarin salaatti oli niin tuoreen raikas ja maukas että oli pakko tehdä sitä kotona seuraavana päivänä. Kikherneitäkin olin ehtinyt sattumalta keittää juuri edellisenä päivänä. Salaatti on yksinkertainen mutta maut tässä niin hyvät että se on yksi lempisalaateistani.

Salaattiin (2 hengelle) tuli seuraavat ainekset:
  • noin 250 gr kurkkua ,kuutioituna
  • 3 tomaattia,kuutioituna
  • ½ punasipuli,pilkottuna2
  • 1 punainen paprika,kuutioituna
  • 1 pieni vihreä chili,pieneksi pilkottuna tai chilihiutaleita
  • muutama revitty salaatin lehti(käytin Romaine-salaatin lehtiä)
  • 1 sitruunan mehu
  • suolaa,mustapippuria
  • 2 -3 rkl hyvää oliiviöljyä
  • pehmeäksi keitettyjä kikherneitä,puolisen desiä
  • tahinikastiketta (tahinia,sitruunamehua,valkosipulia,suolaa,vettä)
Sekoita pienennetyt vihannekset,mausta öljyllä,sitruunamehulla suolalla ja pippurilla .Maista ja lisää aineksia jos siltä tuntuu.Latele päälle tahinikastiketta sekä kikherneitä. 
Salaatissa;sekä hummusbaarin että kotona laittamassani,oli pientä poltetta,mutta vain sen verran että se tuntui taustalla sopivasti mutta ei dominoivasti. Molemmissa oli käytetty vihreää chiliä,joka onkin täällä yleisin käyttämäni chili.Mutta sen voi korvata chilihiutaleilla.

Tarina,se taas liittyy tähän videoon. Luin jostain jo muutama vuosi sitten että tunnettu amerikkalainen dokumenttiohjaaja Roger Sherman on tekemässä dokumenttiohjelmaa täkäläisestä keittiöstä joka on kehittynyt aivan mahtavaksi ja monipuoliseksi parin viimeisen vuosikymmenen aikana;osittain myös johtuen siitä että maa on eri  kulttuurien sulatusuuni.Sherman on kuvannut 2-tuntista ruokatarinaansa  4 vuoden ajan ja filmi on nyt siinä vaiheessa että kunhan on budjetti editointia varten niin filmi on sitten valmiina levitykseen.Dokumentti onkin Kickstarterissa ja vielä on 5 päivää aikaa saavuttaa päämäärä eli editointibudjetti. Kickstarterhan on sellainen juttu että jos päämäärää(deadline) ei saavuteta niin rahojakaan ei sitten saa. Käykääkä katsomassa filmin Kickstarter-sivusto,siellä on tästä projektista paljon tietoa.Roger löysi Instagram-tilini ja kirjoitti minulle henkilökohtaisesti,ja toivon tosiaankin että tämä dokumentti saa editointirahansa,jotta pääsen joskus näkemään tämän filmin!  Tänne laittamassani teaserissä on  siitä vähän esimakua ja tuon katselemisesta tulee kyllä nälkä;D

P.S. Kickstarterissa päästiin tavoitteeseen ja jopa ylitettiin se:)

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Valkosuklaiset puoliympyrät marjaisella täytteellä

Kevätsiivousta tehdessäni huomasin että minullahan on puoliympyrämuotti jota  en ole pahemmin käyttänyt.Niinpä otin ne esille ja tein sen  avulla valkosuklaiset ,mansikkaisella moussella täytettyjä puoliympyröitä. Käytin näissä mansikkaa sillä täällä mansikkasesonki alkaa lähennellä loppuaan ja mansikat ovat nyt sekä edullisia että makeita,joten niitä tulee paljon käytettyä,mutta jollain muulla hedelmätäytteellä (vaikka mangolla.:) täytettynä nämä sopisivat mainiosti pääsiäisen jälkiruuaksi.Näistä tulee sekä näyttäviä että herkullisia ja googlen avulla huomasin että Chez Mariuksen nettikaupassa saa tällaisia samanlaisia silikonimuotteja mitä käytin jälkiruuan teossa,Alunperin tarkoitukseni oli tehdä näistä leivoksia ja yllättää muutama tuttu mutta lopuksi näistä tulikin jälkiruokia.
Jälkiruuan valmistus tapahtuu niin että valmistetaan jonkinlainen mousse tai suklainen täyte,jota kaadetaan muotin puoliympyröihin,ja muotti täytteineen pakastetaan. Kun mousset ovat jäätyneet ne poistetaan varovasti muotista ja laitetaan leivinpaperille laitetun ritilän päälle. Suklaata sulatetaan ja kun se on hieman jäähtynyt sitä kaadetaan jäätyneiden moussepuoliympyröiden päälle.Koska mousset ovat jäässä suklaa jähmettyy heti. Näitä tehdessä huomasinkin että olisi pitänyt kaataa suklaata mousseympyröiden päälle joko kauhalla tai  nokallisesta kulhosta,sillä lusikalla en saanut kerralla peitettyä mousseja ja näin pinnasta tulee helposti epätasainen.Suklaakuoren ei myöskään tule olla liian paksu.. Puoliympyröiden lisäksi lautasilla on mansikkakastiketta.Keltaisella mango-tai appelsiinikastikkeella ja jollain vihreällä koristeltuna näillä olisi pääsiäisen värit.

  1. Tein mansikkamoussen  jauhamalla  250 gr rahkan tapaista 5% juustoa mansikkapalojen kanssa (noin 3½ dl) ,ja lisäsin 2 rkl tomusokeria.  Hyydyttämiseen käytin kesällä Suomesta tuomaani Dansukkerin Multi hyytelösokeria,mutta sepäs ei ollutkaan oikea sokeri tähän,eikä täytteestä tullut hyytelömäistä,ehkä myös koska käytin tässä mansikoita,joissa on hapokkuutta. Eli jos tekisin tätä uudelleen niin valmistaisin täytteeksi varmaankin suklaisen ja hedelmäisen täytteen. Mansikkatäyte oli näissä kyllä hyvää mutta sulaessaan se vähän läsähti.
  2. Suklaakuori: puoliympyröitä tein 4 kpl,ja sulatin sitä varten 200 gr valkosuklaata johon lisäsin 10 grammaa kaakaovoita.Sulattelin ja temperoin suklaata minkä jälkeen kaadoin sitä puoliympyröiden päälle. Suklaata valui talouspaperille ritilän läpi ja siitä olisi ehkä saanut päällystettyä vielä yhden puoliympyrän.
  3. Mansikkakastike:tein perinteisen coulis-kastikkeen johon laitoin 3 desiä pakastemansikoita ,muutaman ruokalusikallisen sokeria ja hieman sitruunamehua.Keitin seosta kiehumapisteeseen,ja kun mansikat olivat täysin pehmentyneet soseutin ne ja siivilöin niistä kastikkeen.
Olivat kyllä hyviä (yksi minulle ja muut naapurille,joka tykkäsi).

Mansikat ovat nyt niin ihania täällä  kun ne vihdoinkin ovat sekä makeita että edullisia:)


Nami:)

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kukkakaaliherkku + #ruokakuvantarina

Tein tässä yhtenä päivänä simppelin kukkakaaliruuan joka oli niin hyvää että pitää jakaa se täällä blogissakin.Tähän tuli kukkakaalille niin hyvin sopivaa tahinia,johon lisäsin soijakastiketta , ja tästä tuli superhyvää:) Käytin tähän tuoretta kukkakaalia,mutta yhtä hyvin tähän voi käyttää myös pakastekukkakaalia.

Kukkakaaliherkku
  • 1 keskikokoinen kukkakaali tai pussillinen pakastettua kukkakaalia
  • 2 rkl tahinia
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl vettä
  • 2 tl chilihiutaleita
  • ½ rkl curryjauhetta
  • suolaa maun mukaan
  • 10 puolitettua kirsikkatomaattia
  • tuoretta korianteria koristeeksi( persiljakin käy)
Jos käytät tuoretta kukkakaalia niin jaa se pieniksi kukinnoiksi.  Sekoita tahini,soijakastike,öljy,vesi ja mausteet .Laita kukkakaalikukinnot kulhoon ja kaada kastike päälle.Sekoittele niin että kastiketta  on tasaisesti kukkakaalipalojen päällä. Asettele kukkakaalit ja kirsikkatomaatit uunipellille leivinpaperin päälle ja kaada kulhosta mahdollisesti sinne jääneet kastikkeen loput päälle.Kypsennä uunissa 205 C asteessa 20-25 minuuttia,kunnes kukkakaalipalaset ovat saanet väriä pintaan ja kirsikkatomaatit pehmenneet. Ripottele korianterin lehtiä päälle ennen tarjoilua.
Prinsessakeittiössä esiteltiin joku aika sitten miten siellä syntyvät ruokakuvat ,ja päätin minäkin esitellä teille "kotistudioni"....Välimeren alueella asuminen takaa sen että valoa riittää suhteellisen hyvin talvellakin,ja asuntoni on aika valoisa mutta se valo ei osu optimaalisen hyvin ruokakuvia varten. Kuvassa näkyy osa keittiötäni ja kuvausalustani on yleensä hellan päällä. Sen takana on keittiöön tuleva valo joka tulee pesukoneen yläpuolelta . Minulla on kaksi puualustaa  (isomman alustan toisen puolen olen maalannut valkoiseksi) joita käytän sekä valkoinen kanvaspinta.  Omistan jalustan mutta käytän sitä aniharvoin sillä se on mielestäni liian matala. Päiväsaikaan kuvat helposti valottuvat,ja paras kuvanottoaika onkin iltapäivällä,kun aurinko alkaa laskea.Tomaatti on hellan päällä olevan tumman puualustan päällä,ja takana on kanvas,joka alkaa olla jo hieman likainen.....Otin kuvan päiväsaikaan ja tuossa huomaa selvän valottumisen.
Jos käännän tumman alustan keittiötä kohti ,niin valo osuukin jo paremmin  mutta minulla ei ole siinä seinää. Tuohon pitää keksiä joku ratkaisu ja esimerkiksi Prinsessakeittiön Veeran käyttämä valkoinen lastentuoli voisi olla hyvä ratkaisu.....

P.S Olen aiemmin esitellyt keittiötäni keittiöhaasteessa täällä

torstai 19. maaliskuuta 2015

Koukuttava avokaado-chili-tomaatti-chipotlesalsa grillikaudelle mutta ei pelkästään sille

Kaunis sininen rasia on tuliainen Meksikosta ,jonka olen saanut Suomessa asuvalta meksikolaiselta
ystävältä
Tein aivan mielettömän hyvää salsaa jota teki heti uudestaan mieli.Mielettömän hyvä lisäke grillikauden herkuille,mutta muutenkin hyvä;söin salsaa kasvispihvien kanssa.

Ohje on viimeisimmässä Top Chef-kilpailussa kilpailleen Katsuji Tanaben. Tanabe;japanilaisen isän ja meksikolaisen äidin poika vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Meksikossa,ja muutti Los Angelesiin teininä.Tanabe oli Top Chef-kilpailun värikkäin persoona joka putosi 9. jaksossa,minkä jälkeen ohjelma oli hieman tylsempi....Hänellä on Los Angelesissä suosittu  Mexikosher-ravintola,joka tarjoaa meksikolaista ruokaa kosher-säännösten mukaan,eli esim, maito -ja lihatuotteita ei sekoiteta keskenään. Miten japanilais-meksikolainen kokki päätyi avaamaan kosher-ravintolan? Tanabe hieman ajautui siihen,ja koki kosher-säännökset haastavina ja kiinnostavina.

Jouduin muuttamaan aineksia ,sillä minulla ei ollut tomatilloja eikä chipotle-chiliä  eikä jalopeñoa, mutta taivaallisen hyvää tästä salsasta tuli kuitenkin. Chipotlen korvasin kuivatulla suippopaprikalla,johon lisäsin Chipotle-Tabascoa antamaan chipotlen makua,jota tulikin tosi hyvin mutta jos löytyy aitoja chipotleja,niin mieluummin sitten niitä. Tämä salsa yhdistää meksikolaisen salsa taqueron(salsa tacoille) ja avokaado-tomaattisalsan. 

Koukuttava avokaado-chili-tomaatti-chipotlesalsa
  • 4-5 tomaattia koosta riippuen (minulla oli 4 suurehkoa tomaattia)
  • 1 kuivattu chipotle chili (tai sitten tavallinen kuivattu chili ,josta siemenet pois) ja Chipotle Tabascoa 
  • 1 jalopeño tai tavallinen vihreä chili
  • 1 pieni kuutioitu punasipuli
  • 1 kypsä kuutioitu avokaado
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 limesitruunan mehu
  • kourallinen tuoretta korianteria
  • suolaa maun mukaan
  • hieman öljyä
Chilit ja tomaatit sivellään öljyssä ja paahdetaan grillipannulla.
Salsan herkullinen maku tulee siitä kun  tomaatit ja chilit sekä myös kuivattu chili paahdetaan grillipannulla.Kuivattu chili (chipotle) ruskistuu nopeasti ,joten kannattaa seurata sen tummenemista ja ottaa se grillipannulta pois muita ennen .Vihreä chili tai jalopeño paahdetaan kunnes chilin kuori alkaa saada väriä ja poksahdella. Tomaatteja paahdetaan kunnes ne vähän pehmenevät. Kuivatusta ja paahdetusta chilistä poistetaan kanta ja siemenet,ja chili murennetaan hienoksi.Vihreästä chilistä poistetaan kanta ja siemeniä jätetään sen mukaan miten tulista tästä salsasta haluaa. Jätin suurimman osan siemenistä ja salsa oli tulista,mutta ei liikaa.Tomaatit.chilit ja valkosipuli hienonnetaan monitoimikoneessa pulse-toiminnalla muutaman kierroksen,kunnes kaikki ainekset ovat hienontuneet,mutta ei kuitenkaan muussimaiseksi..Maistetaan ja lisätään suolaa maun mukaan.Kastikkeen sekaan lisätään punasipuli-ja avokaadokuutiot sekä hienonnettuja korianterin lehtiä.Lopuksi lisätään limemehu. Koristellaan korianterin lehdillä. Salsa on parhaimmillaan juuri tehtynä ja on hyvä syödä pois 5 tunnin sisällä,mutta tämä kyllä häviää alta aikayksikön joten sellaisesta ei tarvitse huolehtia;D
Chipotlesta tulee salsaan ihana savuinen maku:)
Eräänä päivänä kävelin Jaffassa;oli iltapäivä enkä ollut syönyt koko päivänä  ja oli huutaava nälkä.Näin Jefet-kadulla ravintolan edessä ilmoituksen kala-ateriatarjouksesta,johon kuului kala-annos sekä 14 salaattia (pöytään tuotiin vain 13....).Kuulosti hyvältä joten menin sisälle.Täällähän monessa paikassa tuodaan ruuan kanssa monta salaattikippoa,jotka kuuluvat pääruuan hintaan.
Kala-annokseni oli perhosmaisesti  grillattu kultaotsa-ahven.Annos oli nätti mutta tarjoilija ei kysynyt haluanko ranskiksia enkä odottanut niitä olevan lautasella;jätin ne syömättä  koska en niistä välitä. Kaikki näytti hyvältä mutta koko ateria oli pettymys: salaatit mauttomia ja kalassa ei ollut mitään makua.Yleensä täällä saa niin hyvää grillattua kalaa mutta tämä oli kaikkea muuta....no joskus käy näinkin.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Hurmaavan hyvät gluteenittomat suklaa-kahvibrowniet + ankotahna

Joku aika sitten siivosin kuivaruokakaappiani(osa kuivaruoasta tosin on jääkaapissa) ja huomasin siellä pussillisen adsukipapuja ,jotka oli aika jo käyttää loppuun.Muistin ihanat suklaiset browniet ,jotka olin joskus tehnyt adsukipavuista keitetystä tahnasta,ja etsin niitä blogista  mutta enpäs löytänyt ohjetta:joko olen niitä tehnyt mutta en ole postannut niistä tai sitten olen tehnyt niitä ennen blogiaikaa! Jotkut pavut sopivat mainiosti erityisesti gluteenittomaan leivontaan jossa ne korvaavat jauhot ja olen täällä  blogissa postannut mm. kikherneistä tehdyn kakun ohjeen. Myös mustapavuista saa tehtyä kivoja brownieita mutta kaikista paras brownie syntyy kun käytetään adsukipavuista tehtyä tahnaa,ankoa.
Ankoa tehdään liotetuista ja keitetyistä adsukipavuista. Tsubushian on keitettyjä,sokerilla makeutettuja ja murskattuja  adsukipapuja ja koshian on siivilöity ja makeutettu adsukipaputahna. Tein koshian-tahnaa liottamalla ensin papuja (noin puoli kiloa)yön yli,jonka jälkeen huuhtelin pavut ja keittelin pavut pehmeiksi (keskilämmöllä);siihen meni joku puolitoista tuntia. Vaikein urakka on papujen painaminen siivilän läpi jotta tahnasta tulee sileää:,siihen tarvitaan hieman käsivoimia mutta lopputulos on kyllä sen arvoinen.Siivilöityyn tahnaan lisätään tummaa sokeria puolet papujen painosta (minä laitoin  sokeria 1/3 painosta ) sekä ruokalusikallinen soijakastiketta joka ei tunnu loppumaussa mutta antaa maulle syvyyttä. Seosta keitetään sekoitellen keskilämmöllä  kunnes sokeri on sulanut ja tahna on kuivahkoa. Jäähtynyt ankotahna on tosi hyvää ihan sellaisenaankin lusikalla syötynä;miljoonat japanilaiset (myös kiinalaiset sekä korealaiset) eivät turhaan rakasta tätä tahnaa ja käytä sitä erilaisisssa makeisissa ja jälkiruuissa.

Hurmaavan hyvät  suklaa-kahvibrowniet (maidoton,gluteeniton) 12 kpl
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl tummaa sokeria (käytin ruokokidesokeria)
  • 4 dl ankotahnaa
  • 2 dl öljyä
  • ripaus suolaa
  • 4 rkl kaakaojauhetta
  • 4 rkl murukahvia
  • 4 rkl riisijauhoa
  • 5 gr leivinjauhetta
Kuorrutus:
  • 200 gr tummaa suklaata
  • 3 rkl ankotahnaa
Vaahtoa sokeri ja kananmunat,ja lisää öljy ja ankotahna vaahtoon, Lisää kaakao.murukahvi,riisijauho sekä leivinjauho ja sekoita. Kaada taikina muutaman sentin paksuiseksi kerrokseksi  öljyttyyn neliskulmaiseen vuokaan. Paista brownieita 180 C -asteessa 15-20 minuuttia,kunnes brownien keskelle laitettu tikku tulee kuivana ulos. Anna brownieiden täysin jäähtyä ennen leikkaamista.Browniet kannattaa säilyttää jääkaapissa,missä ne jähmettyvät jonkin verran.
Nämä ovat niin hyviä! Minulla oli kuorrutusta varten vain 100 gr tummaa suklaata  joka ei oikein riittänyt,joten laitoin ohjeeseen 200 gr tummaa suklaata.  Ankotahnan lisäys suklaaseen teki siitä todella hyvää:) . Brownieista saa helposti vegaaniset korvaamalla kananmunat vaikka psylliumilla+vedellä,tai pellavansiemenlimalla.Suurin osa brownieista meni kotikadun varrella asuvan tutun naapurin tyttärelle joka ei voi syödä jauhotuotteita,ja he pitivät näistä paljon. Nämä eivät olleet kovin makeita,mikä sopi minulle mutta taikinaa kannattaa maistella ennen vuokaan kaatamista ja lisätä sokeria jos siltä tuntuu. Menin hieman ripottelemaan päälle maapähkinätahnaa 
mikä oli oikeastaan aika turhaa;siitä tuo vaaleampi väri.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Avoimet Ravintolat-tapahtumassa+muutama vinkki pikkutarjottaviin+tosi hyvä focacciaohje

Täällä vietetään parhaillaan muutama vuosi sitten aloitettua Avointen Ravintoloitten -päiviä (Open Restaurants,linkki englanniksi). 4 päivää kestävän tapahtuman aikana ravintolat avaavat keittiöitään laajalle yleisölle;tutustuttavat mukanaolijat ravintolan toimintaan ym.,järjestävät workshoppeja ja tietenkin myös syöminen kuuluu asiaan....Tapahtuma on supersuosittu,ja viime vuonna heräsin liian myöhään enkä ehtinyt mukaan joten tänä vuonna ilmoitin itseni jo ajoissa minua kiinnostavaan tapahtumaan.Totuus on se että lista on täynnä mielenkiintoisia ravintoloita/tapahtumia mutta muihin ei ollut nyt mahdollista mennä joten tilasin lipun jo hyvissä ajoissa Lehamim-kahvila-konditoria-leipomon järjestämään tapahtumaan. Lehamim-leipomosta (linkki vain hepreaksi mutta ne kuvat....) Samasta leipomosta olen kirjoittanut pari vuotta sitten  täällä,mutta silloin he olivat vielä saman kadun varrella olevassa vanhassa leipomokahvilassa.
Näistä kärryistä otetaan pussiin ostokset ja mennään sitten kassalle
Puolisen vuotta sitten valmistui ihan vanhan leipomon viereen uusi ja paljon suurempi tila jossa on otettu huomioon kaikki työntekijöiden toiveet ja korjattu vanhan leipomon puutteita ,eli ihan unelmaleipomo.Kahvila,leipäleipomo ja myymälä ovat katutasossa ja konditoria ja catering-ja myyntitoiminta,varastot ,henkilökunnan tilat ja kaikki muut ovat maanalaisessa kerroksessa.Kahvila,myymälä ja leipomo/konditoria toimivat 24 tuntia 6  päivänä viikossa  ja sulkevat ovensa vain perjantaina iltapäivällä seuraavan päivän iltaan saakka.Perjantaisin myymälän edessä on pitkä jono......
Näissä Toscapiirakoissa ja pienissä takana olevissa Toscatarteleteissa huomaa Tanskan
oppien vaikutuksen....
Kahvilaleipomon avasi 13 vuotta sitten tanskalaisten vanhempien täällä syntynyt poika;Uri Scheft,joka lapsuudessa vietti lähes yhtä paljon aikaa Tanskassa kuin täällä. Hän opiskeli leipuriksi ja kondiittoriksi Tanskassa ja työskenteli harjoittelijana myöhemmin keski-Euroopan parhaimpien leipuri-kondiittorien opeissa.Tänne palattuaan hän avasi kahvilaleipomon josta pian tuli kovin suosittu ja joka on saanut useita palkintoja tuotteistaan,eikä ihme sillä kaikki tuolla tehty on niin sikahyvää! Muutama vuosi sitten Scheft avasi Manhattanille New Yorkiin Lehamin-leipomokahvilan tytärleipomon eli Breads Bakeryn ,joka on  jo lyhyessä ajassa saanut paljon kehuja,ja jonka suklaababkaa on kehuttu maasta taivaisiin(minä ostin sitä täällä ja se on ehkä yksi parhaimmista ikinä syömistäni leivonnaisista),joten jos joku lukijoista sattuu matkustamaan New Yorkiin voin hyvällä omalla tunnolla suositella Breads Bakeryä sillä Scheft,joka nyt toimii sieltä käsin,jatkaa samojen herkkujen tekemistä siellä.
Meitä oli 10 hengen ryhmä ja aloitimme kierroksen  ensimmäisen kerroksen leipäleipomossa,jossa saimme kuulla ja nähdä miten syntyy erinomainen focaccia-leipä.
Meillä ei tietenkään ollut aikaa taikinan nostettaluun, joten saimme kaikki palasen taikinaa josta "teimme" omat leipäsemme.Oli mielenkiintoista nähdä miten toimii nykyajan leipomo;taikinakoneeseen tulee putkien kautta juuri se tarvittava määrä jauhoa,samoin kuin tarvittava määrä vettä juuri oikeassa lämpötilassa. Ja uunit tietysti supermoderneja. Focacciat olivat vain muutaman minuutin uunissa ja tulivat sieltä tosi hyvän näköisinä ulos.Emme kuitenkaan jääneet niitä syömään vaan jatkoimme alakertaan.
Leipäuunit ovat katutasossa ikkunan takana ja sieltä voi kurkistella mitä leipomosssa tapahtuu. Laatikoista otimme aineksia focaccioitten päälle.
Alakerrassa kävimme läpi varastot,leipien nostatustilat,suuret jauhosiilot sekä henkilökunnan ruokailutilan. Kahvilaleipomo on nykyään niin suuri että työntekijöitä on 200 neljässä eri pisteessä,mutta kaikki leivät ja leivonnaiset valmistetaan täällä missä olin. Tämän jälkeen seurasi catering-osasto ,ja saimme hyviä vinkkejä pienten suupalaleipien tekoa varten.Ensin näkyvät parmesaanikeksit,joiden välissä on juustoa,sen jälkeen vuokaleipäneliöitä,jotka on voideltu molemmin puolin voilla ja paahdettu rapeiksi uunissa muutaman minuutin,jonka jälkeen niiden päälle laitetaan fetaa sekä paahdettua munakoisoa.Opin että jos ei ole grilliä niin uunissa kypsennettyyn munakoisoon saa sitä oikeanlaista makua kaasupolttimella...Sitten oli Brie-juustolla päällystettyä ruisleipää  saksanpähkinän kanssa ja lopuksi suosikkini eli ruissiemenleipäneliöt,joiden päällä oli taatelipestoa sekä Chevre-vuohenjuustoa.Niitä tuli kyllä syötyä muutama,,,,,
Lehamim-leipomossa leivotaan hyviä ruisleipiä;sekin taitaa olla Tanskan oppien peruja. Tämä auringonkukansiemenruisleipä oli tosi hyvää.Myös mustikoilla maustetut pienet ruisleivät ovat tuolla ihania:)
Sitten menimme konditorian puolelle jossa pääkondiittori Michal näytti meille miten valmiista (hyvin matalasta ) brownie-kakusta saa tehtyä tosi herkullisia petit fours-leivoksia.Brownie laitetaan ensin pakastimeen ja kun se on tarpeeksi kylmettynyt ja jähmettynyt leikataan siitä muotilla pieniä ympyröitä.Niiden keskelle painettiin kolo,johon laitettiin amarenakirsikka. Sen päälle pursoteltiin vaniljaista jähmeää kermavaahtoa,ja päälle laitettiin lopuksi suklaasta tehty tikku. Helppoa ja hyvää.Vähän tuolla markkinoitiin  samalla  leipomon valmistamia  kotikeittiöön sopivia tuotteita kuten nyt tämä browniepohja tai leipomon valmistaikinat,jotka ovat ihan samoja taikinoita mitä leipomokin käyttää.
Tämän jälkeen Michal valmisti pieniä tarteletteja.Jos paistaa pieniä tartelettipohjia niin riittää että pohjalle laitetaan kerros vaikka marsipaanitahnaa  tai  frangipanetahnaa(tässä hyvä ohje frangipanelle),jolloin tartelettipohjia paistettaessa ei tarvitse laitata pohjalle leivontapainoja.Tämä toimii vain näissä pienissä tarteleteissa mutta ei suurissa  piirakkapohjissa.  Tarteletit paistettiin uunissa(oltuaan ensin pakastimessa)(170 C) kunnes ne olivat saaneet kauniisti väriä. Tämän jälkeen Michal siveli pohjia rommiliuoksella;mikä tuoksu! Osa tarteleteista sai ihanan sitruunaisen  creme patissiere-täytteen jonka päälle Michal ripotteli mantelisesta murotaikinasta  tehtyä strösseliä.Toisiin tarteletteihin tuli vaniljakreemiä ja mansikoita. 
Samanaikaisesti meidän takanamme täyteltiin pikkuruisia tuulihattuja.
Pienet mansikkatarteletit olivat niin söpöjä:)
Emme lähteneet leipomosta tyhjin käsin vaan jokainen sai mukaansa kassin jossa oli leipomamme focaccia(oli hyvää kylmänäkin.),rasia jossa oli 4 tartelettia sekä focaccian tekoa varten kilon pakkauksen focaccia/pizzajauhoa,pieni oliiviöljypullo,hiivakuutio sekä rasia lampaanmaitofetaa.Sekä tietysti ohje focacciaa varten,jonka käänsin ja jaan nyt teille tässä:

Tosi hyvä focaccia-ohje (6 kpl)
  • 560 gr pizza/focacciajauhoa
  • 410 gr (3 kuppimittaa) kylmää vettä
  • 10 gr tuorehiivaa
  • 10 gr sokeria
  • 10 gr suolaa
  • päälle suolaa,mausteita,siemeniä,kasviksia ,juustoa ym
Vesi kaadetaan laakeaan astiaan, lisätään hiiva ja sekoitellaan kunnes hiiva on liuennut veteen.Lisätään jauhot,niiden päälle sokeri ja suola ja sekoitellaan taikinaksi 2 minuutin ajan ,kunnes taikina on tasaista.Astia peitetään elmukelmulla  ja vuoka jätetään huoneenlämpöön tunniksi ,jonka jälkeen vuoka menee jääkaappiin 12 tunniksi.Leivinalustalle ,leivinpaperin päälle  ripotellaan jauhoa,ja taikina leikataan 6 osaan. Taikinapalojen annetaan levätä pyyhkeen alla 20 minuuttia.Tämän jälkeen taikikapaloja venytellään varovaisesti  pitkiksi ja taputellaan hieman sormella.Me levittelimme päälle oliiviöljyä ,suolaa sekä vihannespaloja.Uuni lämmitetään  240 C-asteeseen,uunipellin lämmetessä uunissa.Kun uuni on saavuttanut sopivan lämpötilan otetaan kuuma uunipelti  uunista ja leivinpaperi focaccioineen siirretään varovaisesti pellin päälle.Focaccioita paistetaan uunissa 10-15 minuuttia (uunista riippuen) kunnes reunat ovat saaneet väriä.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Raikas punajuurisalaatti ja voi mitkä tomaatit !

Punajuurisiirapin keittelystä  jäi jäljelle keitettyä punajuurta,joka päätyi raikkaan ja herkullisen makuiseen punajuurisalaattiin. Tätä on tullut tehtyä jo muutaman kerran, sillä punajuurisiirappia keittelin  myös Bountyja varten aeimmin,ja pidin tästä niin että tämä varmaankin jää vakituiseksi punajuurisalaatiksi keittiööni.

Punajuurisalaatti
  • 1 iso tai kaksi keskikokoista keitettyä punajuurta
  • 1 rkl granaattiomenasiirappia
  • 1½ rkl sitruunamehua
  • noin 1 tl chilihiutaleita
  • suolaa maun mukaan
  • 3 rkl hyvää  oliiviöljyä
  • kourallinen tuoreen korianterin lehtiä
Keitä punajuuri/juuret ,kuori ja leikkaa ne jäähdyttyä kuutioiksi. Sekoita joukkoon granaattimenasiirappi,sitruunamehu,chilihiutaleet ja suola. Anna salaatin vetäytyä jonkun aikaa ja lisää sen jälkeen korianterin lehdet sekä oliiviöljy.
Hyvää on:)
Viikonlopun kynnyksellä kävin ihailemassa tomaatteja maatilatorilla
Nämä olivat tosi upeita!
Samoin artisokat....

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Falafel -toinen otos

Falafelpostaukseni muutaman vuoden takaa on keikkunut blogini suosituimpana tai melkein suosituimpana ohjeena siitä lähtien kun sen julkaisin täällä. Sen koommin en olekaan falafeleita kotona tehnyt,ja miksi tekisinkään,kun  melkein kadun toisella puolella on suosittu falafelpaikka....Mutta pari viikkoa sitten otin esille pölyttyneen ja unohtuneen kirjani,jossa on hyvä falafelohje,ja kun katselin ohjetta huomasin siinä muutamia pieniä eroavaisuuksia verrattuna aiemmin postaamiini falafeleihin ,ja ohjeessa oli myös pari hyvää vinkkiä falafelin tekoon.Ja näitä tehdessä huomasin vielä yhden tärkeän seikan,joka tulee ottaa huomioon falafeleita tehdessä,joten hyvä laittaa ne nyt ylös tänne.Muuten tekotapa on sama kuin mikä tuossa aiemmassa step-by step-ohjeessani. Siinä ohjeessa tekemäni falafelit olivat aika rumiakin,joten ihan siitäkin syystä on aika tehdä uusintaotos;D

Falafelit-toinen otos
  • noin 500 gr kikherneitä (ennen liotusta)
  • 1 pieni sipuli (kannattaa kokeilla myös kevätsipulin kanssa)
  • 5 valkosipulin kynttä
  • nippu silputtua persiljaa (omat nippuni olivat suuria,joten falafeleista tuli vähän vihreitä)
  • nippu silputtua korianteria
  • ½ -1 tl paahdettua ,jauhettuja korianterin siemeniä
  • ½ tl chilihiutaleita
  • 3/4 tl jeeraa eli juustokuminaa
  • ½ tl suolaa
  • 1 tl paprikaa
  • ½ tl mustapippuria
  • ripaus jauhettua kardemummaa
  • 1 rkl jauhoa
  • 1 tl leivinjauhetta 
  • ½ rkl leivinsoodaa
  • muutama rkl seesaminsiemeniä,,joko taikinaan  tai pinnalle (antaa rapeutta)
  • öljyä paistamiseen
Tässä tulee ensin lista muutamista vinkeistä:
  1. Liota kikherneitä 24 tuntia,vaihda vesi muutaman kerran sinä aikana
  2. Paista falafeleita keskilämmöllä;liian kuuma öljy ruskistaa pinnan,mutta ei kypsennä falafeleiden sisusta.Falafeleita tulee paistaa 4-5 minuuttia;silloin niistä tulee rapeita ja hyvin kypsyneitä myös sisäpuolelta.
  3. Falafelimassan ei tule olla liian karkeaa,sillä silloin se ei pysy kasassa.Mieluummin vähän hienojakoista,mutta ei kuitenkaan muussimaista,jotta siitä pystyy helposti muotoilemaan palleroita..Puolet taikinasta voi jättää karkeammaksi ja puolet hienommaksi.
Ohje:
Huuhtele hyvin liotetut kikherneet ,ja laita ne lävikköön ensin valumaan. Jauha monitoimikoneessa (tai lihamyllyssä) kikherneet,yrtit,ja mausteet.Lisää sen jälkeen jauho ja leivinjauhe;sekoita hyvin ja anna seoksen levätä jääkaapissa vähintään tunnin. Jos osa taikinasta pakastetaan kannattaa se tehdä tässä vaiheessa (kuten teinkin).
Ennen paistamista,sekoita leivinsooda 2 ruokalusikalliseen vettä,ja sekoita se taikinan joukkoon.Leivinsooda sekä leivinjauhe lisäävät kuohkeutta falafeleihin.Lämmitä öljy ja paista falafelit,muutama kerrallaan,ylläolevien ohjeiden mukaan. Laita valmiit falafelit lävikköön valumaan .Syö lämpimänä ja vastapaistettuna; uudestaan lämmitetyt falafelit ovat mielestäni aika kamalia....
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...