perjantai 13. kesäkuuta 2014

Oodi mitä yksinkertaisimmalle mutta niin herkulliselle tomaattiannokselle sekä lounas Trattoriassa

On kesä ja tomaatit ovat parhaimmillaan (ja edullisimmillaan) täällä etelässä ja niitä tuleekin popsittua joka päivä. Pieniä makeita kirsikkatomaatteja,luumutomaatteja,isompia tavallisia tomaatteja ,ruskehtavia tomaatteja ja kaikenlaisia muita lajikkeita.
Tomaatit ovat ihania sellaisinaan,mutta ihan yksinkertaisesti valmistettuna niiden maku tulee oikein kunnolla esille,eikä siihen tarvita mitään muuta kuin pieni lisäys hyvää oliiviöljyä sekä suolaa. Käytin tässä ylemmässä kuvassa olevia tomaatteja ,halkaisin osan ja  suurempien tomaattien kanssa hieman hifistelin,eli fileerasin tomaatit....Idean tomaattien fileeraamiseen sain kun katsoin klipin missä täällä ruokaohjelmaa tekemässä ollut Tina Nordström kävi erään täkäläisen tunnetun kokin ravintolassa,ja kokki näytti Tinalle miten syntyy tomaattisashimi. Minun veitsenkäyttötaidot eivät vedä vertoja filosoivan kokin Eyal Shanin veitsenkäyttötaidoille mutta tuon klipin pystyy näkemään vielä joitakin viikkoja täällä.
Ah ja oi miten hyvää! Eikä tässä ollut mitään muuta siis kuin tomaatteja ,oliiviöljyä ja suolaa!
Eli fileeraa ja/tai paloittele eri tomaatteja,asettele kauniisti tarjoilulautaselle,ripottele päälle karkeaa suolaa sekä oikein hyvää oliiviöljyä.Ei mitään muuta....
Jaoin suuret tomaatit 4 osaan ja poistin pehmeän keskiosan ,siemenineen.Teräväreunaisella veitsellä yritin leikata tomaatista ohuita siivuja ja jättää vain kuoret jäljelle.
Tomaateista käytetään tietysti kaikki ;ja kuoret,tomaateista irronnut mehu sekä siemenet menivät tällä kertaa tehosekoittimeen hieman suolalla maustettuna.Simppeli kylmä keitto. Ja jos ei näin,niin sitten nuo muut tomaatin osat voivat mennä keittoihin,kastikkeisiin ym.
Viikon alussa kävin lounaalla Suomesta tulleen tutun kanssa ihanan Saronan Little Italyyn kuuluvassa Trattoriassa. Aloitimme Bellineillä.
Söimme business-lounaat,joihin kuuluu pääruoan lisäksi alkupalana joko kylmä tomaattikeitto tai vihreä salaatti,sekä leipäkori ja annos aivan hurjan hyvää oliiviöljyä,jossa muutama tippa balsamicoa.Otimme molemmat pääruoaksi kalafileitä tomaattisessa kastikkeessa .Hyvää oli.
Terassilta näkyvät Little Italyn muut osat.
 Kun tulimme lounaalle,oli alhaalla aivan täyttä.Niin oli myös lähtiessämme,ja samoin kun menimme tuosta ohi muutamaa tuntia myöhemmin......

10 kommenttia:

  1. Ihanan kesäinen tomaattiruoka. Loistava raaka-aine ei kaipaa mitään ylimääräistä. Meillä vielä parasta tomaattisesonkia odotellaan, mutta sitten testaankin niitä näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:todellakin kesäinen ja ihana,kaikessa yksinkertaisuudessaan:) Pian teilläkin alkaa tomaattisesonki:)

      Poista
  2. Tomaattisashimi, hih, onpa hauska idea! Hyvät tomaatit eivät kyllä kaipaa muuta, kuin hyvää öliiviöljyä ja ripauksen suolaa. Rakastan tomaatteja juuri sellaisessa yksinkertaisuudessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia,minustakin aika hauska:) Tämä täkäläinen hyvin tunnettu kokki (oli myös Sara le Fountainin ja Merituuli Lindströmin Tel Aviv-ohjelmassa ) on tunnettu siitä,että hän on hulluna tomaatteihin! Ja jos katsoo tuon klipin,niin siinähän se selviääkin;D Todellakaan eivät tarvitse muuta ollakseen ihania nuo tomaatit:)

      Poista
  3. Rakastan tomaatteja! Niitä vaan ei eri lajeissa ja kypsinä tahdo kaupoista löytyä, joten kun ostan niin ostan aina luomuna ja annan kypsyä huoneen lämmössä päivän-pari ennen käyttöä. Näin ne muuttuvat ihanan makeiksi ja hyviksi. Tuo Little Italy näyttää kyllä houkuttelevalta ja annos tosi herkullinen.:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatta;:tomaatit ovat ihania! Mutta jos vaikka käyttää keltaisia ja punaisia kirsikkatomaatteja niin saa jo kivasti ulkonäköä tähän annokseen:) En koskaan laita tomaatteja jääkaappiin,huoneenlämpöisinä ovatkin maukkaimpia:) Little Italy ja koko Sarona on kyllä parhaimpia juttuja mitä täällä on vuoden aikana tapahtunut:)

      Poista
  4. Tomater är ju bara så gott och med salt och olja får man fram smaken så mycket bättre. Låter som en populär restaurang.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn:stämmer,smaken kommer så bra fram när man gör dom på de här sättet:) Och Saronas restauranger är nyä och hela Sarona ligger i centrum,så det är lätt att få folk dit:)

      Poista
  5. What a lovely lunch! And we're just at the end of our tomato season here! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lorraine: a lovely lunch indeed:) and here the summer is the best time to eat tomatoes:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...