perjantai 28. helmikuuta 2014

Mantelilla täytetyt aika isot mutta hyvin houkuttelevat pikkuleivät....

Kun kävin viime kuussa Tel Avivin vanhan juna-aseman maatilatorilla,törmäsin siellä suuriin pikkuleipiin,jotka näyttivät jotenkuten tutuilta,mutten silloin muistanut missä olin sellaisia nähnyt enkä myöskään kysellyt myyjältä saati ostanut niitä.
Maatilatorilla oli myynnissä oli hollantilaisia (isoja) pikkuleipiä myynnissä.Taaimmaiset ovat vaaleampia kuin
etummaiset,jotka ehkä ovat saaneet värinsä mausteista.
Sitten kotona muistin,että olinkin näitä nähnyt ja jopa kerran maistanutkin Hollannissa,jossa vietin pitempiä aikona viime vuosikymmenen vaihteessa ja myöhemminkin kävin siellä. Kyseessä on siis Gevulde koeken,eli täytetty pikkuleipä,jollaiseen usein törmää Hollannissa.Muutama viikko sitten päätin kokeilla itsekin näiden tekemistä.Hollantilaiset täytetyt pikkuleivät ovat isokokoisia;ympärysmitta on 10 sentin luokkaa ja kahden taikinalevyn välissä on mantelimassatäyte.Ruskean pintavärinsä tämä leivonnainen saa kananmunasta.Ohjeen näihin otin täältä,mutta pieniä muutoksia tein alkuperäiseen ohjeeseen.sillä täyte mielestäni oli liian makea ja ehkä hieman mautonkin,joten muutin sokerin ja mantelien määrää täytteessä ja lisäsin karvasmanteliaromia.Tarkistin muuten missä Suomessa saa tuota karvasmanteliaromia,jota olen täällä kutsunut karvasmanteliuutteeksi,mutta aromi kai on se parempi nimi.Sitä on ainakin Dr.Ötkerin valikoimissa.

Hollantilaiset täytetyt pikkuleivät
Mantelimassa:
  • 140 gr manteleita (kuorettomia)
  • 110 gr ruokosokeria
  • 1 kananmuna
  • karvasmanteliaromia maun mukaan
  • ½ tl sitruunan kuoriraastetta
Pikkuleipätaikina
  • 300 gr vehnäjauhoa
  • 200 gr kuutioiksi leikattua voita
  • 150 gr sokeria
  • ½ tl sitruunankuoriraastetta
  • 1-2 rkl jääkylmää vettä
Valmista ensin täyte:laita mantelimassa-ainekset monitoimikoneeseen ja jauha tasaiseksi massaksi.
Valmista taikina:Lisää voikuutiot,sitruunaraaste ja sokeri jauhojen sekaan. Monitoimikoneella tämä hoituu hienosti,niin että se tekee seoksesta murumaista joka sitten kevyesti sekoitetaan käsin taikinapalloksi.Taikinaa ei pidä käsitellä liikaa ja taikinapallo kääritään elmukelmuun ja laitetaan jääkaappiin lepäämään vähintään puoleksi tunniksi.
Uuni lämmitetään 180 C-asteeseen.Levännyt taikina kaulitaan jauhotetulla alustallla ohuehkoksi taikinaksi,josta otetaan muotilla ympyröitä.Tuolla kuvassa näkyvällä leikkurilla tuli isoja,noin 10 sentin pikkuleipiä,mutta käytin myös pienempää leikkuria;joten osan näistä tein pienempinä.Taikinakiekot asetellaan leivinpellille asetetun leivinpaperin päälle ja taininakiekolle laitetaan täytettä.  Kiekon reunat kostutetaan ja toinen kiekko asetellaan päälle ja reunat yhdistetään sormin painamalla. Pikkuleipien (oikeastihan nämä ovat jonkun sortin kakkusia...) pinta sivellään kananmunalla ja keskelle painetaan puolikas manteli.Paista pikkuleipiä noin 25 minuuttia,kunnes niiden pinta on kullanruskea. Odota kunnes täytetyt pikkuleivät ovat täysin jäähtyneet ja nauti niistä vasta sitten....
villisinappi,kiva salaattiaines luonnosta
Tähän aikaan vuodesta olen aina kerännyt syötäviä  villikasveja,joita täälläpäin on varsin suuri valikoima.Tel Avivin keskuspuistossa,Yarkon-puistossa, on alue,jossa syötävät villikasvit saavat kasvaa aika rauhassa. Mutta tänä vuonna on  ollut niin kuiva ja vähäsateinen talvi,että kun kävin kuukausi sitten puistossa,tulin tyhjin käsin takaisin.Eilen aikaisin aamulla matkasin taas puistoon,toivoen että viime viikon pari pikkusadetta ehkä saivat jotain kasvua aikaiseksi ja näinkin siellä  kuvassa näkyvää villisinappia sekä kaalivalvattia,mutta en yhtä runsaasti kuin yleensä talvisin täällä.Kiiltomalva sen sijaan oli harmillisen matalakasvuista sekä reikäistä,joten jätin ne poimimatta.Poimin sitten pussillisen villisinappia ja kaalivalvattia,mutta pussi jäikin puistoon!

tiistai 25. helmikuuta 2014

Superhyvä kesäkurpitsa-tomaattisalaatti

Ottolenghin ja Tamamin Jerusalem-keittokirja on kyllä ollut mieletön inspiraation lähde ja siitä on löytynyt niin paljon herkullisia ohjeita.Nyt tein kirjasta sivulla  84 olevan ohjeen,ja kirjassa ohjeesta ei ole kuvaa,joten tässä sitten on nyt kuvakin ohjeelle.Salaatti tehdään grillipannuilla paahdetuista kesäkurpitsoista ja tomaateista,jugurttisella kastikkeella ja oi voi,miten tämä oli hyvää!
Nyt oli vaan niin että minulla sattui olemaan tavallisten kesäkurpitsojen sijaan näitä pyöreitä kesäkurpitsoja,mutta ihan hyvin nämäkin tähän kävivät.

Superhyvä kesäkurpitsa-tomaattisalaatti
  • noin kilo kesäkurpitsoja
  • 5 suurehkoa tomaattia
  • 3 rkl oliiviöljyä+vielä vähän lisää lopuksi
  • 4-5 dl jugurttia (käytin vuohenmaitojugurttia,kirjan ohjeessa on kreikkalaista)
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 punaista chiliä,joista siemenet on poistettu 
  • 1 sitruunan kuoriraaste
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1 rkl taatelisiirappia (taatelisiirapin voi korvata tummalla siirapilla)
  • 200 gr murskattuja saksanpähkinöitä(käytin omassani paljon vähemmän)
  • 2 rkl hienoksi silputtua minttua
  • 2 rkl hienoksi silputtua persiljaa
  • suolaa ,pippuria
Puhdista kesäkurpitsat,leikkaa niistä kova pääosa pois ja halkaise ne pituussuuntaan. Lämmitä uuni 220 C-asteeseen.Laita grillipannu lämpiämään korkeimmalle lämmölle.
Puolita myös tomaatit. Levitä kesäkurpitsojen ja tomaattien pinnoille oliiviöljyä. Valmista ensin kesäkurpitsat;kun niiden toinen pinta on ruskistunut grillipannussa,siirrä ne uuniastiaan. Tee sama tomaateille.Kun tomaattien leikkuupinta on ruskistunut ,siirrä tomaatitkin uuniastiaan.Kypsennä kasviksia uunissa noin 20 minuuttia..Kun kasvikset ovat valmiit,leikkaa niistä suuria lohkoja ja siirrä ne lävikköön jäähtymään.Niistä valunutta lientä ei kannata heittää pois,koska siinä maistuu grillattu tomaatti ja kesäkurpitsa ,ja neste sopii vaikka salaatinkastikkeen joukkoon.
Uunista tulleet kasvikset...
Kasvisten jäähtyessä valmista jugurttikastike: sekoita jugurtti,chili, valkosipuli,sitruunakuoriraaste-ja mehu, ja taatelisiirappi(tai tavallinen siirappi). Lisää kastikkeeseen jäähtyneet kasvikset,saksanpähkinät,mnttu ja suurin osa persiljasta.Muasta suolalla ja pippurilla. Siirrä salaatti laakeaan tarjoiluastiaan ja ripottele loput persiljasta päällle. Valuta päälle myös hieman taatelisiirapppia  ja oliiviöljyä.
Kävin viime viikolla lounaalla ystävän kanssa pikkuruisessa Yahaloman bistrossa Tel Avivin Levinsky-torin liepeillä. Lounassalaattiini kuului pinaatinlehtiä,tuoreita favapapuja ,avokadoa,kirsikkatomaatteja sekä mozzarellaa.Oli hyvää ja raikkaan makuista:)
Paikan omistaja Yahaloma on erittäin miellyttävä:)

lauantai 22. helmikuuta 2014

¨Voi että sitten tykkäsin tästä ....marsipaanin makuinen jäätelö(maidoton ja vegaani) ja osuinkin just oikeaan aikaan paikalle kun....

Kun tein Rosetta-mantelijuomaa,tuli mieleen että miten hyvin se sopisikin moniin jälkiruokiin.Muutama päivä myöhemmin se päätyikin aivan ihanaan jäätelöön,jota on pakko lähitulevaisuudessa tehtävä lisää.Se ihana mantelinen marsipaanin maku tuntui tässäkin todella hyvin. Jäätelön pohjana oli siis mantelimaidosta tehty juoma sekä kermainen kookosmaito ja käytin tähän viime kesänä Suomesta tuomaani glukoosisiirappipulloa,jota vasta nyt käytin,ja todellakin;tuon siirapin avulla jäätelön rakenteesta tulee ihana ja pehmeä,myös sen jälkeen kun se on jäätynyt.

Marsipaanin makuinen jäätelö
Vatkaa rosetta-mantelimaitotiiviste,kookosmaito sekä glukoosisiirappi  tasaiseksi seokseksi.Glukoosiirapin ohjeiden mukaan siirappi takaa sen,ettei jäätelökonetta tarvita.
Jos en tee itse kookosmaitoa/kermaa,käytän Arroy-D:n kookosmaitoa,joka mielestäni on kaikkein parasta ja ihanan kermaista.
Käytin tässä kuitenkin ikivanhaa jäätelökonetta,ja sen käydessä huomasin,että sen aika alkaa olla lopussa:kone piti vähän kummallista ääntä ja toimi hitaasti,joten se joutaa nyt sitten  ehkä muualle.Mutta jäätelöstä tuli siis aivan ihanaa ja rakenne,ah! Nyt en sitten tiedä oliko jäätelökoneellakin (jopa hieman viallisella) jotain osuutta tuohon ihanaan rakenteeseen pakasteesta ottaessa,sillä tässähän ei ollut paljon tuota glukoosisiirappia.Mutta olen tehnyt usein kasvipohjaisia jäätelöitä jäätelökoneellani ja monet ovat olleet hyvin jäisiä ja on pitänyt odotella sulamista.Eli kyllä harmittelen että tuota siirapppia ei saa täältä,Täällä tosin on sitten tavallista glukoosisiirappia,mutta se ei liukene nesteeseen yhtä hyvin kuin tuo Suomesta tuomani glukoosisiirappi.
Tämä oli kyllä niin nam nam....
Olin perjantaina Tel Avivin Samsung Maratonin Expo-jättiteltta-alueella,jossa on myös jättimåinen Samgungin teltta-alue,kun huomasin alueen keskellä keittiön,jossa tämä hurmaava kokki nimeltään DanDan kertoi,että 5 minuutin kuluttua on alkamassa ilmainen leivontakurssi,eikä minua tarvittu kahta kertaa pyytää mukaan....
Siellä sitten keskityimme valmistamaan minipizoja sekä juustotankoja.....
Tässä pizzani ennen uuniin menoa...venyttelin taikinaa oikein italialaiseen tapaan,DanDanin opastuksella.
Ja tässä se on juuri tullut uunista....
Siinä välissä DanDan myös näytti meille miten syntyy hyvä fondant,joita pääsimme lopuksi maistelemaan.Mukavasti vierähti aika tuolla:)

Kommenteissa on mietitty,että mistä saisi tuota mantelimaitotiivistettä.,Sen ohjeen postasin pari postausta sitten täällä,ja tiivistettä on todella helppo tehdä ja aineksiakin siinä  on vain muutama.Karvasmantelin makua saa käyttämällä karvasmanteliaromia.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Torilla Jerusalemissa

Olen jo todella kauan halunnut koluta läpi Jerusalemin Machane Yehuda-torin.Se on tori,josta myös Ottolenghi ja Tamami ovat saaneet inspiraatiota Jerusalem-kirjaansa,ja jos sattuu vierailemaan Jerusalemissa,tämä tori on ehdottomasti must-see paikka! Olen joskus aikaisemmin ollut torilla,mutta vain pikaisesti ja halusin tutustua siihen paremmin.Jo pitkään suunnitelmissa ollut torimatka toteutui sunnuntaina;ei ehkä ihan paras päivä,kuten myöhemmin huomasin,sillä osa kojuista ja liikkeistä oli kiinni.Tulin myös torille aivan liian aikaisin,ja monet paikat olivat senkin johdosta vielä  kiinni. Machane Yehuda-tori on siinä mielessä parempi tori kuin Tel Avivin Karmel-tori että sitä korjailtiin joitakin vuosia sitten,ja tori  katettiin  ja lattiat laatoitettiin. Tel Avivissa on samanlainen ohjelma hyväksytty,mutta koskakohan sekin remontti alkaa.....Tori koostuu muutamasta kadusta ja katujen sivukaduista. Kaikki muut paitsin torin levein katu on katettu niin että tuolla voi tehdä ostoksia sateellakin.
Ihan ensimäiseksi pysähdyin Halva Kingdomin pöydän eteen.Halva Kingdomilla on parikin pistettä torilla ja halvamakuja sellainen määrä,että valinta minkä halvan ostaisi voi olla hieman vaikeaa.
Lopulta päädyin mukavan myyjän opastuksella ostamaan cafe latte makuista halvaa,joka pakattiin kivaan rasiaan,jossa halvakimpale pysyy ehjänä.
Ulkona satoi eikä torilla ollut kauheasti väkeä ja oli vähän nälkä,koska en ollut syönyt aamiaista.
Niinpä menin syömään aamupalaa torin vieressä olevaan aika uuteen Trattoria Habaan (vain FB-sivut ja nekin hepreaksi)joka on aivan ihana!

Otin listalta kevyen aamiaisen,johon kuului latte,kori tummaa leipää,tämä annos jossa oli salaattia,2 uppomunaa,basilikaöljyä sekä suikaleiksi leikattua juustoa.Annokseen kuului myös mysliannos vuohenjugurtilla ja tuoreilla kauden hedelmillä. Olipa hyvää!
Kun vatsa oli saatu täyteen,menin katsomaan miten seesaminsiemenistä syntyy tahinia.Tuolla ne siemenet jauhetaan kivien välissä ja tahini tulee ulos tuosta putkesta. Tahinipaikka kuuluu samalle perheelle joka omistaaa Halva Kingdomin,ja niinpä näissä tahineissakin on vaikka kuinka monta eri makua. Minä kyllä pidän ihan perustahinista (hyvälaatuisesta sellaisesta) johon itse laitan sellaiset maut mistä pidän...
Sitten oli vuorossa Basher Fromagerie,ehkä parhain juustokauppa koko Israelissa.Kerran kuussa Eli Basher,kaupan omistaja,matkustaa Ranskaan täydentämään valikoimaa ja valitsee uusia juustoja Basherin kauppoihin. Myyjä kertoi että heillä  oli aiemmin ollut myös Oltermannia myynnissä,mutta ei enään.  Basherilla on myös ravintola torin lähellä.
Onneksi Basherilla on kauppa-viini+juustobaari myös Tel Avivin keskustassa,jossa voi paitsi ostaa juustoja niin  myös pysähtyä viinilasilliselle ja nauttia vaikka juustolautasesta.
Leivonnaisia eräässä torin leipomossa
ja toisessakin....
Paahdettuja pähkinöitä
ja sellaisia makeisia joita on kiva katsella mutta eivät minua houkuttele...
Suolaisia rinkeleitä
Uzin mehupiste. Uzi on tunnettu siitä ,että hän tietää kaiken yrteistä ja niiden parantavista vaikutuksista....
Sitten törmäsin tähän...olin joskus nähnyt tästä kuvia ja lukenut,mutten koskaan törmännyt Tel Avivin alueella.Tämä on jonkinlainen villi artisokka enkä ole onnistunut löytämään sille muunkielistä nimeä ,mutta tätä pidetään suurena herkkuna,etenkin marokonjuutalaisten keittiössä. Varret pitää kuoria ja kaikki säikeiset osat tulee poistaa,ja varret leikataan paloiksi ja kaadetaan päälle sitruunamehua. Keitin näitä ja mielestäni maistuivat enemmänkin sellerinvarsille tai sitten en vaan osaa näistä valmistaa mitään herkullista....
Selvisikin mikä tämä on ,ihanan kommentoijan ansiosta:) Kyseessä on siis ruotisartisokka eli 
kardoni  Kiitos Suometar!
Ennen lähtöäni kävin vielä kurkkimassa torin ravintola-aluetta,mutta paikat eivät vielä olleet auenneet.Tunnetuin torin ravintoloista on Machne Yuda-ravintola,tuossa oikealla.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Rosetta mantelijuoma

Olen aina rakastanut marsipaania,ja kaikkea muutakin mikä maistuu marsipaanilta.Niinpä ei ole mikään ihme,että pidän erityisen paljon myös rosetta-mantelijuomasta.Rosetta on manteleista valmistettu mantelimehutiiviste,jossa marsipaanin maku tulee karvasmanteleista(jotka usein ovat aprikoosinkiviä).Juoma on täällä erityisen suosittu ,ja Rosetta-tiivistettä löytyy lähes joka paikasta,mutta juomaa voi itsekin helposti valmistaa kotona. Rosetta on siis tiiviste tai siirappi,,jota laimennetaan vedellä ja rosetta sopii moneen:alkoholidrinkkeihin,,jälkiruokiin,kuten vaikka vanukkaisiin tai jäätelöön,joihin rosetta antaa marsipaanista makua.Tänne juoma on päätynyt Tunisian ja Libyan juutalaisten myötä.Tel Avivin Levinsky-torilla on monta kauppaa,josta löytyy rosettapulloja,ja joka ensi kerran maistaa tätä juomaa,ihastuu siihen takuulla,ellei inhoa marsipaanin makua....Käytin tässä rikkinäisiä  torilta ostamiani manteleita,joita näkyy tuossa kuvassa;ne ovat puolet kokonaisia  halvempia ja kuori irtoaa helpolla kun manteleiden antaa liota kuumassa vedessä.  Tähän voi tietysti käyttää valmiiksi kuorittuja manteleita ja jos karvasmanteleita ei löydy,voi sen korvata karvasmanteliuutteella.
Rosettan tekotapoja on useita: jotkut valmistavat ensin sokerisiirapin ja keittävät sitten manteleita siinä jonkun aikaa  ennen jauhamista.Minä jauhoin mantelit veden kanssa,siivilöin ja lisäsin sokeria sekaan ja keittelin kunnes vaahtoa alkoi nousta maidon pinnalle.

Rosetta mantelijuomatiiiviste
  • 200 gr manteleita
  • 12 kpl karvasmanteleita (tai karvasmanteliuutetta tai karvasmanteliaromia,,jos karvasmanteleita ei löydy)
  • 4.8 dl ruokosokeria
  • 800 ml vettä
Jos käytät kuorellisia manteleita,voi nekin jauhaa ilman että niistä poistetaan kuoret;rosetasta tulee silloin tummemman väristä.Jauha mantelit ja karvasmantelit ja puoli litraa vettä.Siivilöi,laita mantelimurska takaisin tehosekoittimeen ja lisää loput vedestä ja jauha hienoksi.Kaada mantelimaito ja murska siivilään ,joka on vuorattu harsokankaalla,ja kerää kangas pussiksi.Purista siitä kaikki mahdollinen neste pois. Jäljelle jäänyttä mantelimössöä voi käyttää raakaleivonnaisissa,kekseissä tai leivonnassa. Laita maito kattilaan,lisää sokeri ja keitä nestettä välillä sekoittaen ,noin 15 minuuttia,kunnes vaahtoa alkaa tulla maidon pinnalle.Ota silloin kattila heti pois liedeltä sillä jos jatkaa keittämistä vaahdon kanssa,,seos paksunee ja minulla se hiukkasen paksunikin,koska olin hieman huolimaton.....Maista ja lisää karvasmanteliuutetta,jos tuntuu siltä. Monet laittavat paljon enemmänkin sokeria rosettaan,mutta minusta tuo riitti. Kun rosetta on jäähtynyt,siirrä neste pulloon. Säilytä jääkaapissa.Rosetan pitäisi säilyä aika hyvin jääkaapissa,etenkin jos sokerin määrä on suuri.
Yhteen lasiin rosettajuomaa laitan 3 rkl tiivistettä ja lisään vettä.Tässä lasillisessa oli myös jäitä ja sekoittelin juoman tehosekoitimessa, eli tiivistettä ,vettä ja jäitä.Nami:)
Ja mitä kuuluu bataattikasvilleni? Pelkkää hyvää,bataattiköynnös jatkaa edelleenkin kasvamistaan.Bataatti on aika janoinen,joten kerran pari viikossa annan sille juotavaa.Bataattini viihtyy hyvin lasipurkissa:)

perjantai 14. helmikuuta 2014

Suklaafestareilla

Aikamoinen suklaaluomus!
Tämä on sitten viimeisin suklaapostaus vähään aikaan....mutta täälläpäin vietetty suklaaviikko huipentuu nyt viikonloppuna suklaafestivaaleihin,ja kävin siellä ystävän kanssa eilen illalla.Tämä ystävä ei edes välitä suklaasta ,mutta suostui kuitenkin tulemaan seuraksi...Suklaaviikkoa-ja festareita vietettiin täällä nyt toista kertaa ja tänä vuonna festarit ovat Vanhalla juna-asemalla,kun taas viime vuonna ne olivat sataman alueella,ruokahallin  vieressä. Viime vuonna ei myöskään ollut sisäänpääsymaksua ,kuten tänä vuonna.
Suklainen pariskunta
Kuvittelin että torstai-iltapäivänä paikalle saapuisi vähemmän ihmisiä,mutta erehdyin;suklaa kiinnostaa! Kun vielä lipunmyyntipisteessä oli viiveitä ,venyi jono lipunmyyntipisteen edessä todella pitkäksi.Onneksi tulimme ajoissa ja odottelimme vain noin puoli tuntia.....
Meille selvisi,että presentaatioihin piti ilmoittautua etukäteen,joten jonotimme hieman saadaksemme paikat Eran Shvartzvardin esitykseen-.Hän on se ,joka suunnitteli täkäläisen MasterChefin ensimmäisen pudotuspelin supervaikeat jälkiruoat,kuten kukkaruukun,jota yritin hieman matkia ,tai ainakin osaa siitä...Tuolta Eranin nimen linkin takaa löytyy hänen galleriansa ja hän kyllä tekee aivan mielettömän upean näköisiä annoksia. Ja koska  hänestä on tainnut tulla jonkinlainen julkkis MasterChefin myötä;60 hänen esitykseensä varattua paikkaa täyttyivät hetkessä.Aikaa oli vielä hieman  ennen ohjelman alkua ,joten lähdimme katselemaan upeita suklaataideluomuksia.
Tämäkin on vau!
Suklaiset korut.Ei varmaan kannata pitää näitä päällä helteellä....
Hallissa,missä suklaataideteokset olivat näytillä,törmäsimme Yael Roseen,joka on suklaaviikon-ja festivaalin takana.Täältä alunperin kotoisin oleva Rose on asunut Englannissa jo usean vuoden ajan,ja on siellä järjestänyt vuodesta 2009 vuotuista suklaafestivaalitapahtumaa,joka on Englannin suurin suklaatapahtuma . Muutama vuosi sitten Rose päätti tuoda tapahtuman myös tänne,kaikkien suklaaholistien iloksi:) Rose on myös leipäfestivaalien ,tee-ja kahvifestivaalien sekä viini+juustofestivaalien takana Englannissa.
Sitten olikin jo aika mennä Eranin presentaatioota katselemaan.Olin ennen festivaaleja lukenut että hän tekisi tuolla niitä kukkaruukkuteoksia mutta ohjelmassa olikin minikukkaruukkujen valmistus.No niihin isoihin kukkaruukkuihin meneekin sen verran aikaa ettei sitä millään olisi tunnin puitteissa ehditty valmistaa..... Valkosuklaasta tehdyt minikukkaruukut on värjätty terrakotan värisiksi. Tässä Eran pursottelee ruukkuihin muistaakseni toffeekerrosta.Alin kerros oli vadelmaa...Istuin 3.rivillä,josta näkyi aika hyvin mitä Eran teki ja prosessia pystyi myös seuraamaan isolta valkokankaalta.
Tässä kukkaruukut olivat jo melkein valmiita,multakerros oli valmis...Rapea multakerros oli tehty praliinista ja suklaasta ,muistaakseni.Tuon päälle tuli sitten maitokaviaaria.Tässä vaiheessa alkoi jo olla pimeää ja kaikki yrittivät tunkeilla esittelypöydän äärellä ja kuvata noita ruukkuja,sen jälkeen kun ne oli olivat saaneet herneenverso -ja orvokkikukat,syötäviä tietysti.En onnistunut ottamaan kuvaa valmiista kukkaruukusta,mutta sellaisen voi nähdä täällä. Me katsomossa olleet saimme sitten tuollaisen kukkaruukut,ja voi että se oli hyvää! Ihan minisuupala,mutta huikaisevan kaunis ja herkullinen! 
Emme jääneet muihin presentaatioihin vaan jatkoimme matkaa alueelle,missä oli artesaanisuklaavalmistajien kojuja.
Suklaaleivonnaisia.Alueella oli paljon kivoja tapahtumia lapsillle ja aikuisille sitten herkullista silmänruokaa ja esityksiä ja suklaanmaistelua,tietysti....
Hurja määrä konvehteja joka puolella.Hallissa oli huono valaistus,joten kuvista ei tullut parhaimmat mahdolliset. Israelissa on 60 pientä suklaapajaa tai artesaanisuklaavalmistajaa,ja 2 niistä valmistaa suklaan ihan alusta saakka,kaakaopavuista.
ShocoLoven lahjapakkaus,jossa suklaalikööripullo ja 6 suklaakuppia likööriä varten....Nätti pakkaus!
Lisää suklaaherkkuja
Deseon (linkki vain hepreaksi mutta hienot kuvat raakasuklaakohvehdeista...) nätit raakasuklaakohvehtiboksit.
De Karinan suklaalevyt
Ja Karina itse konvehteineen.Karina on kolmannen polven artesaanisuklaanvalmistaja;alunperin kotoisin Argentiinasta.
Justin Fine on toinen ihan pavuista suklaata valmistava  suklaantekijä. Justin oli pitkään harjoittelemassa suklaantekoa Mast Brothersien suklaatehtaalla Brooklynissä ja pitää nyt suklaapuotia Zichron Yacovin kaupungissa pohjoisempana. Justin pitää siellä mm. suklaantekoworkshoppia,jossa opitaan miten pavuista syntyy suklaata,eli koko prosessi.käydään siellä läpi.Menisin heti tuohon workshoppiin ellei se olisi niin pitkän matkan päässä....
ChocoKebab,alunperin Italiasta....
Paljon muutakin katseltavaa oli noilla suklaafestivaaleilla,mutta aika loppui  ja lähdimme tuolta pois.Ihan mukava ja herkullinen tapahtuma,joka toivottavasti jatkuu ensikin vuonna!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...