perjantai 30. elokuuta 2013

Kuva viikonlopulle-pitaleivän tekijä

Tässä ihan lähelläni on leipomo,josta en oikeastaan koskaan osta mitään,paitsi ehkä joskus kun on   vieraita. Tänään aamulla huomasin leipomon laajentuneen ja pitojen  valmistusta pystyi seuraamaan kadun puolelta.Kuvassa näyttää siltä kuin mies valmistelisi noita pitoja hyvin hitaasti ja hartaasti,mutta itse asiassa hän teki niitä ennätysnopeaa vauhtia ja onnistuin vain nappaamaan kuvan sellaisesta hetkestä.Leipomossa tehdään ihan koneellakin valmistettuja pitaleipiä,mutta eniten menekkiä on käsintehdyillä,paksuhkoilla pitaleivillä,jotka melkein aina ovat vielä lämpimiä ostettaessa.
Vain perjantai-aamuisin leipomossa myydään myös etualalla näkyviä uppopaistettuja,täytettyjä filotaikinapiirakoita,pasteles.(step-by step-ohje löytyy täältä)

torstai 29. elokuuta 2013

Hurjan hyvää pahdettua maa-artisokkaa ja tomaattia

Tämä ohje on muunneltu versio  Ottolenghin ohjeesta ja koska täällä nyt on kuumaa ja jaksan oleskella vähemmän keittiössä,muunsin tätä niin että työvaiheita oli vähemmän.Alkuperäisessä ohjeessa käytetään kreikkalaista manurijuustoa tai sitten paistettua halloumijuustoa,mutta minulla oli tässä ihan vain paloiteltua lampaanmaitofetaa.Ja koska halusin vähentää noita työvaiheita niin paahdoin kirsikkatomaattien puolikkaita maa-artisokan kanssa uunissa,sen sijaan että olisin paistanut kokonaisia kirsikkatomaatteja pannulla.Ja kuulkaa,tästä tuli hurjan hyvää eli ehdottomasti teen tätä toistekin!
Hieman enemmän olisi saanut olla maa-artisokkaa:nyt oli kaapissa 3 aika pitkulaista yksilöä,sellaisia noin 15 sentin pituisia.En ollutkaan ennen nähnyt ihan näin pitkiä maa-artisokkia.

Hurjan hyvää paahdettua maa-artisokkaa ja tomaattia

  • 2 pientä sitruunaa
  • noin puoli kiloa maa-artisokkaa (minulla oli hieman vähemmän)
  • 4 timjaminoksaa tai muutama teelusikallinen kuivattua timjamia
  • 1 dl + 2 rkl  oliiviöljyä
  • suolaa ja mustapippuria
  • muutama persiljanvarsi 
  • 4-5 basilikan vartta lehtineen
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 10-12 kirsikkatomaattia
  • 150 grammaa fetaa (käytin lampaanfetaa)

Lämmintä uuni 220 C asteeseen. Purista yhden sitruunan mehu kulhoon ja lisää kulhoon noin puoli litraa vettä.Kuori artisokat kuorimaveitsellä ja leikkaa ne pystysuuntaan sentin paksuisiksi palasiksi.Laita palaset sitruunaveteen;näin ne eivät ruskistu. Nosta artisokan palaset vedestä ja asettele ne uuniastian pohjalle. Leikkaa kirsikkatomaatit puolikkaiksi ja asettele nekin astiaan.Sekoittele timjami,toisen sitruunan mehu,3 rkl vettä,suolaa ja mustapippuria sekä 2 ruokalusikallista  oliiviöljyä ja kaada seos maa-artisokkien ja kirsikkatomaattien päälle.
Maa-artisokat ja tomaatit matkalla uuniin
Huomasin vasta jälkeenpäin ,että Ottolenghin ohjeessa maa-artisokat peitettiin foliolla  uuniin pantaessa.Eli minun artisokkani saivat vähän enemmän väriä.....Paahda maa-artisokkia ja tomaatteja noin 45 minuuttia tai kunnes maa-artisokat ovat pehmenneet ja saaneet hieman väriä. Maa-artisokkien ja tomaattien paahtuessa uunissa valmista yrttiöljy: jauha persilja,basilika,valkosipuli,ripaus suolaa ja desilitra oliivöljyä kastikkeeksi.
Kun maa-artisokat ja kirsikkatomaatit ovat paahtuneet,lisää  päälle fetajuustoa ja lusikoi yrttikastiketta reilusti päälle.Tämä on erinomaisen hyvää sekä lämpimänä että kylmänä.

Alkuperäinen ohje on Ottolenghin Plenty-kirjasta ja sen löytää myös täältä

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Lounas luomuvegaanideli Befoodissa sekä vegaanifrittatan ohje

Joku aika sitten luin vastikään Tel Avivin pohjoiseen keskustaan  avatusta vegaanidelistä,Befoodista . (englanninkielisten sivujen pitäisi avautua lähiaikoina)Muutama päivä sitten suuntasin sinne lounaalle.Deli on pienen pieni ja pääasiallisesti sieltä ostetaan ruokaa mukaan,tai tilataan sitä puhelimitse tai netin kautta,mutta sisällä on myös tilat 3:lle,joten paikan päälläkin voi nauttia vegaanidelin antimista.
Tulin hieman liian aikaisin ,eikä kaikkea ruokaa oltu vielä aseteltu esille.Hyllyissä oli erilaisia tuotteita,kuten teetä ,erilaisia tahnoja,korkeatasoista tahinia,kookosöljyä sekä eri tavoin maustettuja raw pähkinäsekoituksia.
Kylmäkaapissa oli vegaanisuklaata
sekä kauniisti pakattua raakasuklaata
Raakanameja  ja gluteenitonta kakkua
Kikherne-ja maissijauhoista,vihanneksista ja yrteistä valmistetut vegaanifrittatat
Befoodin salaatteja
Befood-deli avattiin noin kuukausi sitten ja pian on tarkoitus avata toinenkin piste viereisessä kaupungissa. Omistajille on tärkeää että ruoka on sekä terveellistä ja herkullista,ja herkullista se tuolla onkin.  Vegaaniystävällinen Tel Aviv on nyt sitä vieläkin enemmän:) Befoodin keittiömestari on vegaani-ja raw foodkokki,joten ruokalistalta löytyy myös paljon raw foodia.  Deliin tuleva ruoka on todella tuoretta ,sillä se valmistetaan aamulla juuri ennen delin avautumista ja sulkiessa jäljelle jäänyt ruoka lahjoitetaan järjestöille.Ruoka tulee deliin hieman etelämpänä olevasta Befoodin keittiöstä.Ruokalistalla on raakasmoothieita,voileipiä,salaatteja,erilaisia lämpimiä annoksia ja aamaiseksi vaikka cashewjugurttia raw granolan kanssa.Befoodissa ei käytetä lainkaan soijatuotteita,eli tofua tuolla ei näe,eikä myöskään vegaanikeittiöstä tuttua seitania.Kaikki leivonnaiset on makeutettu taateleilla tai banaaneilla;minkäänlaista sokeria ei tuolla leivonnaisissa käytetä.Useimmat makeat herkut tuolla ovat myös gluteenittomia.Raaka-ainekset pyritään hankkimaan luomuna.
Idätetyistä linsseistä tehtyjä pihvejä
Delissä oltiin todella ystävällisiä ja kuultuaan että kirjoitan tästä suomenkieliseen blogiini,minulle tarjottin tuolla lounas:) 
Join juuri valmistetun vihreän supersmoothien
Lounaaksi söin   vegaanifrittatavoileivän,jonka  välissä oli frittatan lisäksi pestoa,cashewjuustolevitettä ja paahdettuja vihanneksia.Olipa hyvää! Löysin netistä Befoodin frittatan ohjeen,jonka käännän tänne,sillä nämä frittatat ovat todella herkulliset:)

Vegaanifrittatat
  • ½ kupillista kikhernejauhoa
  • ½ kupillista maissijauhoa
  • 1 kuppi vettä
  • mausteita kuten suolaa,mustapippuria,paprikaa
  • silputtua persiljaa
  • silputtua korianteria
  • silputtua mangoldia ja lehtikaalia
  • pieneksi paloiteltua kevätsipulia
  • muutama kirsikkatomaatti(mukaan voi lisätä myös sieniä tai vaikka paprikaa)
  • kookosöljyä paistamiseen
Sekoita kaikki frittatan ainekset kulhossa .Lämmitä hieman kookosöljyä paistinpannussa.Asettele frittatamassaa pannulle ympyröiksi , ja paista molemmat puolet niin että ne saavat vähän väriä.Jos omistat lettupannun,jossa on syvennyksiä,tee ne sellaisella.

P.S. Jos tuonne menee ja mainitsee että on lukenut Befoodista Appelsiineja ja Hunajaa-blogissa,niin siitä hyvästä saa 5 % alennuksen...

torstai 22. elokuuta 2013

Paahdettua munakoisoa,sipulia ja pilkottua sitruunaa Jerusalem-kirjasta,sekä kuva kuvattomalle reseptille

Taas ihanan herkullinen ohje Ottolenghin ja Tamamin Jerusalem-kirjasta. Pieni osa kirjan ohjeista on ilman kuvaa,ja tämä(sivulta 33) on yksi sellainen ohje,joten nyt myös tällekin ohjeelle on kuva:). Ajattelin kokata kirjasta joitakin sellaisia ohjeita,joihin ei kirjasta  löydy kuvaa eli ne sitten löytää täältä:) .Ihan pienen myönnytyksen tein alkuperäiselle ohjeelle ,eli käytin punasipulia tavallisen sipulin sijaan,koska sitä sattui olemaan kotona.

Paahdettua munakoisoa,sipulia ja paloteltua sitruunaa
  • 2 suurehkoa,puolitettua munakoisoa
  • 150 ml oliiviöljyä
  • 4 ohueksi suikaleiksi leikattua sipulia
  • 1½ vihreää tuoretta chiliä
  • 1½ tl jeeraa eli juustokuminaa
  • 1 tl sumakkia
  • 50 gr fetajuustoa(käytin lampaanmaitofetaa)
  • 1 keskikokoinen sitruuna
  • 1 murskattu valkosipulin kynsi
  • suolaa ja mustapippuria

Munakoisot  halkaistaan puolikkaiksi,niihin vedellään veitsellä viiltoja ja päälle  sivellään  6½ rkl oliiviöljyä (4 puolikkaalle,itse käytin vain 2 puolikasta eli puolitin ohjeen määrät). Ripottele päälle suolaa ja mustapippuria.Uuni lämmitetään 220 C-asteeseen.Asettele puolikkaat uunipellille leivinpaperin päälle;leikattu puolikas ylöspäin ja paahda puolikkaita noin 45 minuuttia tai kunnes puolikkaat ovat paahtuneet ruskeiksi ja täysin pehmenneet.
Munakoisojen paahtuessa uunissa lämmintä pannulla jäljelle jäänyt öljy ja paista siinä sipulirenkaita korkealla lämmöllä,sekoitellen usein,kunnes ne ruskistuvat eli noin 8 minuuttia. Poista siemenet chilistä ja paloittele ne pieneksi;lisää yksi kokonainen paloiteltu chili sipulin joukkoon.Lisää myös jeera ja sumakki . Paista vielä muutama minuutti ja lisää lopuksi paloiteltu feta.Anna paistua vielä minuutti mutta älä sekoittele seosta.
Kuori sitruunasta uloin keltainen kuori ja valkoinen kuori.Paloittele ja poista mahdolliset siemenet.Paloittele sitruunan hedelmäliha pieniksi paloiksi;lisää jäljelle jäänyt chili ja murskattu valkosipuli.
Sitruunan paloittelemisesta jäänyt mehu lisätään seokseen.Jos mehua ei ole tarpeeksi ,lisää muutama ruokalusikallinen sitruunamehua.
Laita paahdetut munakoispuolikkaat tarjoiluastialle ja lusikoi sitruuna-valkosipuli-chili-sekoitusta puolikkaiden päälle.
Lisää sipuliseos puolikkaiden päälle.Tarjoa joko lämpimänä tai huoneenlämpöisenä.Tämäkin on mitä ihanin alkupala:)

tiistai 20. elokuuta 2013

Chia-kookosruudut

Chiasiemeniä tulee käytettyä todella usein eri muodoissa: ravintorikkaat siemenet ovat ihania smoothieissa ,juomissa ,raakakakuissa ym. Tällä kertaa käytin siemeniä kookoksisiin ruutuihin,joita voi vaikka säilyttää laukussa ,ja jotka käyvät hyvin välipalaksi.Kuntosalin jälkeen tuleekin tällaisia naposteltua.

Chia-kookosruudut
  • 1 dl chiasiemeniä
  • 2½ dl vettä 
  • 2 dl kookoshiutaleita
  • 2 dl saksanpähkinöitä
  • aitoa vaniljaa
  • 1 dl manteleita
  • 1 dl kauranjyvistä jauhettua jauhoa
  • agavesiirappia ja steviaa tai muuta makeutusta maun mukaan
  • ripaus ruususuolaa
Turvota chiaa vedessä .Jauha chiahyytelö saksanpähkinöiden,kookoksen,mantelin,kaurajauhon,vaniljan sekä makeutuksen kanssa. Tasoittele massa kuivurin kiinteälle tasolle tai laita uunipellille tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperin päälle. Annan kuivua kunnes pinta on tarpeeksi kuivaa ja käännä levy(uunissa toisen leivinpaperin päälle,kuivurissa laitoin ristikkotason päälle) ja leikkaa ruuduiksi.Anna kuivua vielä jonkun verran ennenkuin irroittelet ruudut toisistaan.
Nämä oliat nameja:)
Uutta Zoku-mehujäälaitetta on tullut käytettyä ahkerasti.Tässä agavella makeutetut persikka-verigreippipuikot.
Hunajalla makeutetut hibiskus-verigreippipuikot.  Zokun ohjeissa sanotaan että jos käyttää synteettisiä  makeutusaineita,on mahdollista että puikko ei helpolla irtoa laitteesta.Hunaja ja agave ovat hyviä makeuttajia näissä ja monessa hedelmässä on jo itsessään sen verran sokeria ettei tuota irroittamisongelmaa pitäisi tulla. 

lauantai 17. elokuuta 2013

Mehujääkokeiluja uudella laitteella ja ilmankin....

Täällä on nyt kuumaa ja kosteaa! Suomesta tullessani yllätyin kun normaalisti niin kostean kuuma elokuu alkoi mukavasti,ilman tähän aikaan vuodesta tyypillistä  läkähdyttävän nihkeää kosteutta,mutta pari päivää sitten alkoi kosteus taas häiritä.Silloin tekee mieli vain jotain todella kylmää,kuten vaikka mehujääpuikkoja.
Ennen Suomeen menoani ostin itselleni jo  kauan himoamani Zoku-laitteen. Zoku on ottanut mallia jäätelökoneista ja tuo kuvassa näkyvä osa laitetaan pakastimeen vuorokaudeksi,jonka jälkeen siinä voi sitten muutamassa minuutissa  tehdä itselleen erilaisia mehujäitä-tai vaikka jugurttijäätelöpuikkoja.Olin kyllästynyt kaikenlaisiin muovisiin mehujäämuotteihin,jotka ovat kyllä ihan ok,mutta melkein aina saa laittaa ne muotit kuuman veden alla ennenkuin puikot irtoavat muotista. Zokussa taas puikot tulevat todella helposti ulos tuosta laitteesta eikä puikon jäätymista  tarvitse odotella kuin vajaa 9 minuuttia .Viime viikolla otin ihanan limenvärisen Zokuni esille ja tarkoitus oli tehdä mehujääpuikkoja,mutta se ei nyt sitten onnistunutkaan, sillä huomasin saaneeni vioittuneen laitteen;siitä vuoti laitteen sisällä olevaa nestettä. Tuo ostamani laite on kaikkein pienin Zoku;niitä saa 2 tai kolmella kololla..Yhden kolon laite lupaa 3 mehujäätä ennenkuin tuo osa pitää uudestaan jäädyttää.
Turhautuneena otin sitten IKEAsta ostamani mehujäämuottini esille ja tein sillä kurkku-lime-minttupuikot. Ja taas sain pitää muotteja jonkun aikaa lämpimän veden alla ennenkuin puikko suostui irtoamaan muotista. Mutta jääpukot olivat ihanan raikkaita:näihin tuli siis minttua,kurkkua,limeä ja makeutusta ja tein nämä niin että ensin jauhoin mintunlehdet pienen vesimäärän kanssa,jonka jälkeen siivilöin minttuveden.Siihen lisäsin kurkkua,limen mehua sekä steviaa. 
Eilen menin sitten keittiötarvikekauppaan,josta olin viallisen Zokuni ostanut ja sain sen vaihdettua;tosin limenväristä ei enään ollut joten Zokuni on nyt punainen. Ja tänään sitten onnistuivat ylimmän kuvan oranssiset puikot ihan täydellisen helposti.Nyt on mangojen ja limesitruunoiden aika,joten soseutin mangoa,limesitruunan mehua,vettä sekä agavesiirappia oranssinvärisiin puikkohin.Mango ja lime ovat muutenkin loistava makupari.Googlasin Zokua Suomesta ja sitä löytyi ainakin täältä

Eilen sataman maatilatorilla törmäsin toisenlaiseen tapaan laittaa jäätelöä.Tuohon jäiseen,pyöreään osaan kaadettiin jäätelöön tulevaa massaa.
Tässä valmistettiin passionhedelmäjäätelöä.Sain maistaa ja oli hyvää:)
Vähitellen nestemäinen jäätelöseos muuttui jäätelöksi.Tällaista olen nähnyt täällä jossain muuallakin ja ensimmäistä kertaa Cold Stone Creameryssä Yhdysvalloissa.
Tein Zokulla myöhemmin myös omenaiset ja hunajaiset vuohenmaitojugurttipopsit.Pehmittelin pieniksi kuutioiksi paloiteltua omenaa hunajassa kattilassa,lisäsin aitoa vaniljaa ja annoin  jäähtyä,jonka jälkeen lisäsin joukkoon vuohenmaitojugurttia.Zokulla jugurttipopsien tekoon kuluu hieman enemmän aikaa kuin mehujääpuikkojen tekoon,mutta 10 minuuttia per puikko riitti näille.Olipa hyvää:)

torstai 15. elokuuta 2013

Mahtava kastike hummukselle tai miksei muillekin ...

Täälläpäin laitetaan useissa hummuspaikassa kirpeänpikanttia kastiketta hummuksen päälle,joka saa hummuksen nousemaan ihan eri sfääreihin. Kastike,tatbilah(arabiaa) lisää hummukseen reilusti makua. 
Tatbilah on superhelppo valmistaa eikä aineksia ole kuin muutama. Löysin kastikkeelle monta eri ohjetta;joissain käytetään tuoreiden chilipippurien tilalla etikkaan säilöttyjä pepperoneja.Kastikkeen maun tulee olla pikanttia ja hieman hapanta.

Tatbilah-kastike 
  • 3 rkl oliiivöljyä
  • 2 vihreää chilipippuria
  • yhden sitruunan mehu (alle ½ dl)
  • 3 valkosipulinkynttä
  • suolaa
  • ripaus jeeraa eli juustokuminaa

Jauha ainekset tehosekoittimessa/monitoímilaitteessa/sauvasekoittimella;kuitenkin niin,ettei kastikkeesta tule liian sileää.Poistin chilipippureista osan siemenistä.Maista ja jos kastike on liian kirpeää voi siihen lisätä pienen määrän sokeria.Kaada kastiketta hummusannoksen päälle.  Luin että kastike on myös erinomaisen hyvää vaikka broilerille:broilerinpaloille laitetaan kastiketta jonka jälkeen palaset paistetaan pannulla.

maanantai 12. elokuuta 2013

Olenko munkki vai croissant tai ehkäpä molempia?

Toukokuussa 2013 ranskalainen,New Yorkissa asuva leipurimestari Dominique Ansel lanseerasi leivonnaisen nimeltä Cronut,jonka nimi tulee munkista ja croissantista (croissant+doughnut).Cronut  tuli tunnetuksi siitä.että se on puoliksi munkki ja puoliksi croissant,mutta Anselin mukaan se ei kuitenkaan ole paistettua voitaikinaa,vaan kului 2 kuukautta ja 10 yritystä,ennenkuin hän oli tyytyväinen tulokseen.Hyvin nopeasti cronutista tuli hittituote ja ihmiset jonottivat ostaakseen niitä.Kysyntä oli niin suurta  että Anselin leipomo joutui rajoittamaan myyntiä, niin että kaikille halukkaille riittäisi cronutteja.Ansel myös patentoi cronutin nimen.Hyvin pian imitaatioversioita Anselin cronutista alkoi putkahtaa esille siellä sun täällä.
Äskettäin kuulin että cronutteja löytyy Tel Avivistakin. Niitä tehdään päivittäin  yli 65 vuotta toimineessa Lenchner-leipomossa (linkki vain hepreaksi...)En ole munkkien ystävä enkä erityisesti välitä croissanteistakaan,mutta pitihän tätä ihmettä testata,etenkin kun Grouponissa oli erittäin edullinen tarjous näille. Leipomokahvilaan tullessani en ainakaan nähnyt jonoa ja cronutit oli aseteltu niin,että jokainen ohitse kulkeva takuulla näkee ne. Cronutteja oli erilaisilla kuorrutuksilla ja valitsin yhden,jossa oli paahdettuja manteleita ja jonkinlaista kreemiä päällä ,ja toisen,joka oli kuorrutettu dulce de lechellä ja pähkinämurskalla.Cronutit pitäisi kuulemma syödä heti eikä niitä kannata säilyttää jääkaapissa.Maistoin kuitenkin 2 puolikasta ja pakastin toiset puolikkaat. Mitä mieltä olin näistä? Missä muualla kuin Amerikassa voidaan risteyttää 2 erittäin lihottavaa leivonnaista ja tehdä  niistä vielä lihottavampi leivonnainen,,,,,,,Kuorrutus oli molemmissa erinomaista ja pinta ihana ja  rapean rasvainen.Mutta koska en edelleenkään välitä munkeista enkä ihan croissanteistakaan,niin en oikein ihastunut näihinkään,sillä parempiakin leivonnaisia on olemassa.Mutta munkkien ystäville nämä takuulla maistuvat...
Daily Mailistä löytyi erittäin visuaalinen cronut-ohje:) (klikkaa kuva isommaksi) ja täällä video,joka näyttää miten cronutin voi tehdä valmistaikinasta....
Muutama postaus sitten keräämistäni carobeista keitin siirappia.Olen ennenkin yrittänyt,mutta vasta nyt onnistuin.Tuloksena oli hieman suklaalle maistuvaa molassia,jossa ei tosiaankaan ollut mitään muuta kuin carobin palkoja.Mutta siirapin keittäminen ei kyllä kannata ellei carobeja ole suuri määrä ja siirappia tuli lopuksi vain hieman yli ½ desiä.
Sekoitin siirapin tahinin kanssa.
Siirapinkeitosta jääneen carobmurskan paahdoin uunissa ja jauhoin jauheeksi;siinä oli vielä kivasti makua.

lauantai 10. elokuuta 2013

Porkkanasalaattia hasselpähkinöillä ,tillillä ja ruskistetulla voilla

Nyt Suomessa ollessani sain lahjaksi Lisa Lemken  Syödään porukalla-kirjan,tervetuloa kesäpöytään,josta löytyi tämä kiva ohje porkkanoille.Tämän porkkanasalaatin maku tuli ruskistetusta voista, ja ruskistetun voin pähkinäinen maku yhdessä hasselpähkinöiden ja tillin kanssa teki salaatista tosi hyvän:)  
Todella helppotekoinen salaatti ja vain 4 ainesta! Tai oikeastaan 5 ,sillä tähän tuli myös suolaa...

Porkkanasalaattia hasselpähkinöillä,tillillä ja ruskistetulla voilla
  • 50 gr hasselpähkinöitä
  • 400 gr porkkanoita
  • 50 gr voita
  • 1 dl silputtua tilliä 
  • sormisuolaa


Paahda hasselpähkinöitä kuivassa paistinpannussa,anna jäähtyä ja rouhi pähkinät karkeaksi. Kuori porkkanat ja leikkaa ne mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi;mieluiten  vaikka tuollaisella kuorijalla mikä näkyy kuvassa. Sulata voi kattilassa keskilämmöllä anna sen kuumentua,kunnes se on kullanruskeaa ja alkaa tuoksua hieman pähkinäiseltä. Anna voin hetken jäähtyä ja kaada voi tiheäsilmäisen siivilän läpi,jotta saat poistettua  pohjalle kertyneen pohjasakan.  Valuta lämmin,ruskistettu voi porkkanoiden päälle ja ripottele pinnalle hasselpähkinöitä,tilliä ja sormisuolaa.
Kirjasta löytyy monia muitakin kivoja ohjeita kesäpöytään ja myös sellaisia ohjeita,joita voi tehdä ympäri vuoden.Ihastuin heti kirjan ulkonäköön,sillä kirja on täynnä hyviä ja houkuttelevan näköisiä kuvia ja merkitsinkin joitakin ohjeita,joita haluaisin tehdä kuten ihanalta kuulostavan pannacottapiirakan,parsapiirakan nokkosricotalla,uunissa paistetut hedelmät kookoksen ja dulce de lechen kanssa.Suurin osa kirjan ohjeista onkin kasvissyöjälle sopivia mutta lihansyöjillekin löytyy jotain.Ohjeiden lisksi Lisa myös jakelee hyviä vinkkejä siitä,miten porukalla syöminen ja kekkerien järjestely  sujuu parhaiten.Lisa Lemke on Ruotsin tunnetuimpia ruokakirjoittamisen ammattilaisia.
Leena Lumella on ihana postaus tästä kirjasta täällä

torstai 8. elokuuta 2013

Kardemummainen viikuna-granaattiomenahillo ja hyytelö kahdenlaisesta omenasta

Kun näin Zaafranissa granaattiomenahillon,teki mieli tehdä sellaista itsekin tai ainakin kokeilla sellaista.Kotiin palattuani etsin sitä kaupoista mutta en löytänyt,vaikka Zaafranissa oleva hillo on täällä tehtyä. Viikunahilloa sen sijaan löytyy joka kaupasta. Lopulta yhdistin viikunan ja granaattiomenan yhdeksi hilloksi ja päätin myös kokeilla, miten kardemumma sopii tähän hilloon, ja mainiosti se sopikin tähän,kuten myös moneen muuhun hilloon.En poistanut granaattiomenan siemeniä ja mielestäni ne hieman pehmenivät keitettäessä ja toivat kivasti suuntuntumaa, mutta hillon voi toki valmistaa myös granaattiomenan  mehusta ilman siemeniä.
Hilloon tuli aineksia seuraavanlaisesti:

  • 7 viikunaa
  • 2 dl granaattiomenan siemeniä ( tai sama määrä granaattiomenista puristettua mehua)
  • 1 sitruunan mehu
  • 2 ½ tl pektiiniä*
  • 1½ dl ruokosokeria tai hillosokeria
  • muutama tippa steviaa 
  • ½ tl jauhettua kardemummaa

*Jos käytät pektiiniä.lisää se puoleen sokerimäärästä ja sekoita.Täälläpäin ei ole valmista hillosokeria joten käytän pektiiniä,jota lisään sokerin joukkoon.

Poista siemenet granaattiomenasta (tai käytä mehua) ja paloittele viikunat.Paloittelin hieman liian suuriksi palasiksi;palaset voivat  olla paljon pienempiä kuin tuossa kuvassani. Lisää joukkoon puolet sokerista (pektiinin kanssa,jos ei ole hillosokeria),sitruunamehu  ja kardemumma ja kiehauta seos välillä sekoittaen kiehumapisteeseen.Poista pinnalle kerääntyvä vaahto. Laske lämpöä ja lisää loput sokerista ja kiehauta seosta kunnes  seos hieman sakenee.Käyttämäni pektiini oli jo kauan sitten ostettu ja hilloseos näytti pitkään tosi nestemäiseltä mutta jähmettyi sitten hyvin jäähtyneenä.En halunnut myöskään liian makeaa hilloa joten yritin pitää hillomäärän mahdollisimman alhaisena.

Hillosta tuli hurjan hyvää ja ehkä ensi kerralla laitan vähemmän siemeniä joukkoon.Tämä hillo sopii hyvin vaikka juustojen seuraksi.
Granaattiomena-omenahyytelö
En kuitenkaan malttanut olla tekemättä granaattiomenahyytelöä muutaman päivän kuluttua.Ylemmässä hillossa viikunasta sai hillomaisuutta mutta granaattiomenamehua käytettäessä tuloksena on hyytelö.Granaattiomenan lisäksi hyytelöön tuli myös omenaa;tiivistetyn omenamehun muodossa.
Granaattiomenasta voi puristaa mehua aivan kuten appelsiinistakin; kuoriosaan jää vielä jonkin verran siemeniä,jotka tosin on helppo poistaa .Ja siemenetkään eivät mene hukkaan ,sillä niihin on vielä jäänyt hieman hedelmälihaa puristettaessa ja tein niistä tätä granaattiomenajuomaa. Käyttämäni 2 granaattiomenaa eivät olleet maailman mehukkaimpia mutta niistä tuli mehua hieman yli desilitra per granaattiomena.

Kahdenlaisen omenan hyytelö
  • 2 dl granaattiomenamehua
  • 1 dl tiivistettyä omenamehua
  • 2 rkl vettä 
  • 2 dl hyytelösokeria(tai ruokosokeria ,johon lisätty 3 tl pektiiniä)
  • 1 sitruunan mehu
Purista mehu granaattiomenista.Laita kattilaan ja lisää tiivistetty omenamehu,sitruunamehu ja hillosokeri tai ruokosokeri,johon on lisätty pektiiniä.  Kiehauta hyytelö hiljalleen,sekoittaen sitä usein. Kuori pintaan noussut vaahto pois ja anna hyytelön vielä kiehua jonkin aikaa hiljaisella lämmöllä kunnes se paksunee. Lisäsin alussa 2 tl pektiiniä mutta kuten ylemmän hillon kanssa,niin taas seos oli kovin nestemäistä pitkään  eikä pisaratesti osoittanut minkäänlaista hyytymistä.En tiedä mikä on pektiinin suhde sokeriin hillosokerissa,mutta lisäsin loppuvaiheessa vielä 1 teelusikallisen pektiiniä ja jonkun ajan kuluttua pisaratesti osoitti,että jonkinlaista hyytymistä on tapahtumassa.Jäähdyttyään hyytelö sitten hyytyi kunnolla. Tästä tuli aika makeaa mutta halusin siihen jäävän hieman granaattiomenan kirpeyttä ja sitä jäikin tähän hieman.Tästä tulikin kivan makuinen hyytelö:) 
Ja torilla näin miehen,joka imi pillillä kookosvettä nuoresta kookoksesta.Missä missä tuolllaista löytää kysyin,ja mies osoitti oikealle.Torin uudehkossa mehupisteessä oli  nuoria kookoksia,joihin oli valmiiksi tehty reikä ja laitettu pilli sisään.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...