perjantai 9. marraskuuta 2012

Falafelit-vaihe vaiheelta

Falafeleistani ei tullut maailman kauneimpia ,mutta olivat erittäin herkullisia!
Falafel on ollut jonkun verran  esillä viime aikoina:Helsinkiin avattiin paljon kehuja saanut Fafa's -falafelipaikka ja joissakin blogeissa on myös tehty falafelia;tosin keitetyistä kikherneistä tehdyt pyörykät eivät mielestäni ole oikeita falafeleja,vaan kutsuisin niitä kikhernepyöryköiksi.Aito falafel valmistetaan yön yli liotetuista,kuivatuista kikherneistä.Täällä  falafel on kaikkein  suosituin pikaruoka,ja sitä saa melkein joka kulmasta;kotini vieressäkin on iso,aika suosittu falafelpaikka,mutta silloin harvoin kun falafelia syön,suuntaan kohti Hippo Falafel-paikkaa,jossa pyörykät ovat luomua,pitaleivän saa joko täysjyväisenä tai gluteenittomana ja bonuksena siellä on mahtava valikoima ihania kastikkeita.Juuri tuosta helposta saatavuudesta johtuen teen sitä kotona äärimmäisen harvoin (viime kerralla itse asiassa tein sitä Suomessa vielä asuessa) ,mutta tällä viikolla teki mieli ihan kotona tehtyjä falafeleja. Falafelit ovat ultimatiivinen vegaaniruoka ja vaikka niiden esivalmisteluun kuluu hieman aikaa,ovat ne kuitenkin  suhteellisen helppotekoisia.Laitan tänne ohjeen vaihe vaiheelta.

Tarvitset:
Laita falafelit astiaan ja lisää astiaan runsaasti vettä.Liota
kikherneitä vähintään 12 tuntia ja jos laitat kikherneet likoamaan
jääkaappiin liotusaika on vähintään vuorokausi.Liotusvesi on hyvä
vaihtaa kerran liotuksen keskivaiheessa
  • 500 grammaa kuivia kikherneitä
  • 1 keskikokoinen sipuli
  • 5-6 valkosipulin kynttä
  • nippu persiljaa
  • nippu korianteria
  • 1 vihreä chili tai teelusikallinen chilihiutaleita
  • suolaa muutama teelusikallinen
  • reilusti mustapippuria
  • muutama teelusikallinen  paprikajauhetta
  • 1 tl leivinsoodaa
  • 1½ tl jeeraa eli juustokuminaa
  • öljyä uppopaistamiseen


Kun olet liottanut kikherneet;laita ne lävikkoon ja anna kaiken veden valua pois. Laita kikherneet astiaan ja lisää kuoritut valkosipulit sekä paloiteltu sipuli


Lisää yrtit.Laitoin tuonne todella paljon yrttejä ja taikinasta tuli ehkä sen johdosta hieman liian löysää eli ihan näin paljon yrttejä ei tarvitse laittaa.


Laita ainekset monitoimikoneeseen ja lisää mausteet sekä leivinsooda.Miksi leivinsooda? Mikäli olen ymmärtänyt oikein niin se vähentää kaasun muodostumista sekä nopeuttaa kypsymistä. Jauhoin ainekset kahdessa erässä.Oikeaoppisesti kikherneet ja yrtit,sipuli ym. jauhetaan lihamyllyssä,ja minulla onkin sellainen,joka tuli KMix-mikserini lisäosana,mutta ihan hyvin falafeltaikinan voi jauhaa monitoimikoneessakin.Rakenne on karkeampi kun massan jauhaa lihamyllyssä.Monet lisäävät jauhoja tai korppujauhoja tai leipää (perunaakin) falafelmassaan,mutta omani ovat gluteenittomia.Myös seesaminsiemeniä voi lisätä falafelmassaan.
Valmis falafelmassa. Tästä tuli aika suuri määrä,mutta falafeltaikinan voi pakastaa. Jaoinkin suurimman osan taikinasta pieniin pakastuspusseihin.Falafelia kannattaa kerralla tehdä vain se määrä mikä syödään,sillä uudelleen lämmitettynä falafelit eivät enään ole yhtä hyviä.Kun massan tekee etukäteen  ei falafelien tekoon kulu pitkä aika.Falafeltaikinamassa säilyy sellaisenaan jääkaapissa vuoruokauden.Ennen kypsentämistä falafelmassa laitetaan lepäämään jääkaappiin vähintään tunniksi ja taikina otetaan jääkaapista noin puoli tuntia ennen paistamista.
Falafelit voi kypsentää myös uunissa. Massasta pyöritetään palloja tai litteitä pyöryköitä,jotka asetetaan uunipellille,öljytyn leivinpaperin päälle.Pyörykät sivellään öljyllä myös päältä. Ne kypsennetään uunissa 190C-asteessa noin 20 minuuttia.Minulla on tuollainen kuvassa näkyvä pieni falafelivehje,mutta tämä omani on aivan liian pieni,ja siitä tulee minipyöryköitä.Isompi sellainen on haussa. Uunissa kypsytetyt falafelit ovat hyviä ja kevyempiä kuin uppopaistetut,mutta uppopaistetut ovat kyllä herkullisempia.
Tässä ne ovat,juuri ennen paistamista. Jauhojen lisäys tekisi taikinasta vähemmän löysän.Falafelit voi kieritellä myös seesaminsiemenissä ennen paistamista.Lämmitä reilusti öljyä kattilassa ja anna sen lämmetä kiehumavaiheeseen,jonka jälkeen ylläpidetään kuumaa mutta ei liian polttavaa lämpötilaa öljylle;falafelien tulee kypsyä sekä ulkoa että sisältä .
Falafelien kypsymiseen kuluu 3-5 minuuttia.Friteerauskeitin on falafelien paistamiseen myös oiva laite;omistin sellaisen ennen mutten enään.Ota falafelit pois kattilasta reikäkauhalla ja asettele talouspaperin päälle.
Tarjosin falafelit 3 kastikkeen kanssa:tahinin(tahinitahnaa,vettä,persiljaa,valkosipulia,sitruunaa,mausteita),tomaattichilisalsan sekä korianterikastikeen (kourallinen korianteria,valkosipulia,oliiviöljyä,suolaa,mustapippuria) kanssa.Pitaleipiä ei annoksessani ollut vaan dippasin falafelit kastikkeissa.
Olen aiemmin tehnyt myös raw-falafeleita,jotka eivät olleet kikhernejä nähneetkään mutta olivat silti herkullisia.
Kävin aamulla "vakoilemassa" läheisessä falafelipaikassa.Olin aikaisin liikkeellä eivätkä kaikki salaatit olleet vielä ilmestyneet tuonne .Falafelit olivat pyöreitä ja niissä näkyy ,että taikinassa oli seesaminsiemeniä.


Falafelitaikinaa jäi hieman jäljelle,ja se päätyi sitten punajuurifalafeleihin...

49 kommenttia:

  1. Hyvä ohje jälleen, Yaelian! Minun on tunnustettava, etten ole koskaan tehnyt itse falafeleja. Olen kyllä syönyt joissain ravintoloissa ja pidin erittäin paljon. Jotenkin vierastan uppopaistamista (pelkään tyriväni kuuman öljyn kanssa jotenkin), vaikka voisihan ne tosiaan uunissakin paistaa.

    VastaaPoista
  2. Anni Minerva:kiitos:) Minusta Suomessa (tai Helsingissä ,en tiedä miten muualla) on ollut tosi vaikeaa löytää hyvää falafelia,yleensä ovat olleet uudelleen lämmitettyjä eikä hyviä.Tuo Fafas taitaa tehdä ihan aitoja ja just paikan päällä tehtyjä falafeleja.Uppopaistaminen ei ole vaikeaa,ja tuossahan se öljy ei saa ollakaan liian kuumaa.Ei roiskunut yhtään;D

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun esittelit myös uunissakypsennysvaihtoehdon! Pelkään öljyn leimahtamista ja siksi en kotioloissa uskalla juurikaan uppopaistella, vaikka tykkään paljon esim. uppopaistetuista pikkukaloista ja tempurasta. Uppopaistamisen jätän mieluusti ammattilaisille silloin kun niitä lähitienoolta löytyy ja olenkin todella ilahtunut Fafan ilmestymisestä!
    Terveisin Suometar, jolle mikään määrä tahinia ei ole liikaa

    VastaaPoista
  4. Slurp!
    Haikeana muistelen Israelissa syömiäni falafelejä.
    Voi, kun joskus vielä...(niisk)

    VastaaPoista
  5. Perusteellinen postaus!
    Täytyy myöntää että tulee välillä oikaistua ja käytettyä valmiita kikherneitä...

    VastaaPoista
  6. Kiitos hienosta postauksesta. Vielä en ole herkullista falafelia maistanut, joten oletan, että kotona tehdyt ovat parhaita. Tämä menee kokeiluun!

    VastaaPoista
  7. Kiitos hienosta postauksesta. Vielä en ole herkullista falafelia maistanut, joten oletan, että kotona tehdyt ovat parhaita. Tämä menee kokeiluun!

    VastaaPoista
  8. Olen pari kertaa tehnyt itse falafeleja uppopaistamalla ja molemmilla kerroilla ne lohkeili, joka ainoa. Maku oli kyllä hyvä mutta ei niitä kiva ollut tarjolle laittaa. Taikina taisi olla liian kuiva.

    VastaaPoista
  9. Nami, falafelit ovat hyviä ja teen niitä aika usein!

    VastaaPoista
  10. Suometar:uunissa paistettunakin niistä tulee hyviä,mutta ei yhtä rapeita päältä. terveempi vaihtoehto sittenkin.Tässä sitä öljyä ei päästetty liian liian kuumaksi,ja koska tein vain pienen määrän,niin kattilassa ei ollut puoliskaan öljyä,eli roiskumisvaaraa ei pahemmin ollut.Tahinia ei voi koskaan olla liikaa;D

    Kaisa:täällä onkin tosi herkullisia falafeleita:)

    Jokihaka:en ole koskaan kokeillut tehdä valmiiksi keitetyistä,mutta ovat varmaan nekin hyviä ,tosin vähän muussimaisia varmaan.

    Anna G:ole hyvä vain.Falafelit ovat hyviä ja tosi ravitseva ruoka;papuja ja vihanneksia:) Kannattaa kokeilla:)

    Anna:Mikäköhän sulla on ollut siellä aineksissa kun ne noin hajosivat.Omani eivät lainkaan hajonneet.Kokeilepa laittaa hieman leivinhauhetta ensi kerralla.

    Hovkonditorn:Nami,ne ovatkin hyviä.Nämä itse tekemäni ovat harvinaisuus,sillä tosiaankin täällä falafelipaikkoja on joka kulmassa ja annokset ovat edullisia.

    VastaaPoista
  11. Iik falafelleja!!! Olen laiska, sen myönnän, enkä ole jaksanut tehdä kotona kuin muutaman kerran muistaakseni. MUTTA Oslossa on ihana pieni Carmel-ravintola, josta saa aivan ihania falafelleja joko pitassa tai lautasella. Siis Jael, oliko pakko mennä nyt tätä näyttämään täällä!!! En edes tiedä milloin olen menossa Osloon seuraavan kerran... Vai onko pakko alkaa vääntämään näitä nyt viikonloppuna, kun laitoit näin hyvän ohjeen kuvineen.

    VastaaPoista
  12. Kiitos tästä perusteellisesta ohjeesta. Tämä selvitti tosi monta asiaa, joita olen ihmetellyt! Laitoin kikherneet jo likoamaan. Huomenna teen.

    VastaaPoista
  13. Ihan pakko korvamerkitä tämä ohje, olisipa ihana tehdä oikeaoppisi joskus :) Mullakin on iso kynnys alkaa itse tekemään, kun naapurissa on yks paikka, jossa käyn mielelläni niitä napostelemassa.. siellä on muutenkin noita tahnoja ja muita lisukkeita runsaasti ja todella herkullisia. Olen kyllä arabialaisen ruuan suuri fani ;) Näyttää herkulta nämä sinun tekemät!

    VastaaPoista
  14. Ahaa, siis ihan raakana liottamisen jälkeen hienonsit nuo kikherneet. Tuo olikin uutta, että niinkin voi tehdä.
    Falafelien taso tuntuu vaihtelevan hirveästi eri ravintoloissa/pikaruokapaikoissa. Useimmiten en ole oikein tykännyt, mutta sitten olenkin yhtäkkiä törmännyt tosi herkullisiin.

    VArmaan hyvää tuollaisten erilaisten kastikkeiden kanssa, mitä teit. Itse olen ihan superlaiska kastikkeita tekemään.

    VastaaPoista
  15. Tuula;no et ole laiska,sinähän väännät ruisleipääkin koko ajan;D eihän nämä edes ole vaikeatekoiset eli jos sulla on tarvittavat ainekset niin siitä vaan;D

    Ankerias Vipunen:No hyvä että asiat falafelin suhteen selvisivät:) Ja onnea niiden falafeliesi tekoon...

    Mausteinen Manteli:Tämä oli varmaankin sellainen harvinaisempi juttu,että teen itse,mutta itse asiassa näitähän on helppo tehdä.Ja kun tuota taikinaa voi pakastaakin,niin helposti niitä tekee sitten toistekin,pakastimessani on nyt 3 kerraksi falafelmassaa.Täällä tosiaankin on ihan joka kulmassa falafelipaikka,niin ei kauheasti viitsi niitä tehdä.Minä tykkään tuosta mainitsemastani luomupaikasta,jossa saa ihania kastikkeitakin falafelin kanssa.

    Paula:oikea oppisesti noin tehdään. Ne keitetyistä tehdyt eivät mielestäni oikein ole falafeleja,rakennekin on erilainen.Minä en ole Suomessa oikein onnistunut hyviä falafeleja löytämään,mutta toisaalta en siellä niitä paljon etsinytkään,tein joskus itse noita falafeleja.Minä taas tykkään tehdä kaikenlaisia tahnoja ja kastikkeita;D

    VastaaPoista
  16. Olen syönyt falafelia, mutta koskaan en ole kokeillut itse valmistaa. Nyt minulla olisi tuota jeeraakin. :-)

    VastaaPoista
  17. Falafel is like comfort food to me, and yours looks so wonderful! I usually add so many herbs to mine that they're bright green on the inside.

    VastaaPoista
  18. Oi, mahtavaa, että toit kunnon reseptin esiin! Näitä teen joskus! Mainio vinkki tuo taikinan pakastaminen.

    VastaaPoista
  19. Mä pidän ihan hirveesti falafelista, mutta täällä en ole saanut hyviä sellaisia kuin yhdestä ravintolasta ja eräältä Iranilaiselta mieheltä, joka joskus piti omaa kebab-paikkaa keskustassa. Hän muutti jonnekin pois ja kaiholla olen muistellut hänen falafel-pulliaan. Tuota uutta paikkaa en ole testannut, mutta pitääpä käydä jossain vaiheessa.

    Kun on nyt kerran ohje käsillä, niin ensiviikonloppuna kokeilen tehdä omia. Suurkiitokset taas Jael =)

    VastaaPoista
  20. Kivan kuuloinen ohje! Tuossa chilin ja korianterin välissä lukee että "hieman jauhettua", mutta ei sitä mitä sen pitäisi olla... valistatko tietämätöntä?

    VastaaPoista
  21. Unelma:no sittenhän sun pitää kokeilla;D

    Hannah:We here have falafel shops in every corner so I make it very seldom,but it is so good.I also added lots of herbs and my falafels were very green inside.

    Kotiharmi:) valmis taikina lyhentää tuota falafelin tekoprosessia reilusti ja kun sitä tein aika suuren määrän niin nyt on sitten falafelit valmiina,ei tarvitse kuin sulatella ja paistaa:)

    Anonyymi:kiitos! Hups,en ollut huomannut tuota virhettäni,kiitos kun huomasit.Itse asiassa olin kirjoittamassa jauhettua chiliä mutta vaihdoinkin sen chilihiutaleiksi tuonne,sillä käytin sellaisia.

    VastaaPoista
  22. Hieno tutoriaali. Täytyy tunnustaa, että siitä on jonkin verran aikaa, kun viimeksi tein itse falafeleja. Ja nekin uunissa. Ihan hyviä tulee kyllä niinkin.

    VastaaPoista
  23. Falafelit ovat tosi herkkua. Aika usein teen kikherneista pihveja myös niin, etta keitan ne lahes kypsiksi ja sitten teen pihvimössön milloin minkakinlaisilla mausteilla.

    VastaaPoista
  24. Outi;kiitos:)Ajattelin,että teen sitten itsellenikin,jotta olisi seuraavaksi kerraksi kun näitä teen.Tosin nyt jääkaapissa on sitä falafelmassaa 3 kerraksi;D Uunissakin onnistuu ihan hyvin;pinta vaan on vähemmän rapea silloin.

    Sateenkaari: Hyviä ovat.Ja keitetyistäkin saa kivoja pihvejä:)

    VastaaPoista
  25. Kiva tietopaketti falafeleistä :-)
    Rakastan falafelejä, mutta jostain syystä, joka kerta niitä syötyäni saan migreenin ja tulen huonovointiseksi!
    Tämän takia en niitä nautiskele kovinkaan usein. Luultavasti voimakas mausteyhdistelmä laukaisee huonovointisuuden.

    VastaaPoista
  26. Satu:) Minäkin tykkään falafeleista,mutta syön niitä aika harvoin,ja silloin kun syön,niin siinä luomupaikassa.jonka tuolla mainitsen.Ehkä tosiaankin olet herkkä mausteille...mutta mauisteita voi laittaa vähemmänkin ja kokeilla,helpottaako.

    VastaaPoista
  27. Nyt olen hieman ymmälläni. Olen ymmärtänyt, että kikherneet pitää keittää, jotta niiden sisältämät lektiinit saadaan pois. Keitinvettäkään ei saa käyttää.
    Tuolla tavalla valmistettunahan ne lektiinit jäävät falafeleihin...

    VastaaPoista
  28. Jonsku:kun ne falafelit on hyvin jauhettu ja maustettu ja sitten paistetaan tuo vähän pitempi aika,niin niiden lektiinien pitäisi olla jo poissa niistä. 5 minuutin paistoaika hyvin jauhetuille kikherneille kyllä riittää,eivät maistu lainkaan raa'alta sisältä...

    VastaaPoista
  29. Kiitos ohjeesta! Näitä onkin pitänyt tehdä jo monen monta kertaa. :)

    VastaaPoista
  30. Minunkin on ihan pakko kokeilla! Kiitos perusteellisesta ohjeesta, joka sopii näin täysin osaamattomalle :)

    VastaaPoista
  31. Hiidenuhma:toivottavasti kokeilusi onnistuu:) Ja nämä olivat tosi hyviä:)

    VastaaPoista
  32. Kiitos kovasti tästä ohjeesta!
    Olen aiemmin tehnyt falafeleja jauheesta, mutta täältä Perusta en ole ainakaan toistaiseksi sitä bongannut...Ja varmasti tulee parempia, jos tekee itse alusta loppuun.

    VastaaPoista
  33. Anna;De nada;D musta tosin ne jauheesta tehdyt falafelit ovat aika kamalia,vaikka ovat kin nopeatekoisia. Näistä tulikin tosi hyviä ja vielä on reilusti sitä taikinaa pakkasessa;D

    VastaaPoista
  34. noi falafelivehjeet ovat ihan turhia, mullakin oli aikoinaan sellainen, sain sen jostain kylkiäiseksi mutta siitä tuli aina turhaa lisätiskiä. falafelit parempi tehdä joko käsin tai lusikalla.:)

    VastaaPoista
  35. Herkkusuu:en minäkään oikein sillä onnistunut ja tein lopuksi tosiaankin ihan käsin.Mutta monessa falafelipaikassa täällä käyttävät tuollaista vehjettä.

    VastaaPoista
  36. Juuri tänään kävin Fafa'sissa syömässä falafel-pitaa halloumilla, nam! Eipä ole koskaan tullut itse tehtyä, olen aina kuvitellut niiden olevan vaikeita. Nyt pitää kyllä kokeilla :) Suurkiitokset siis ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fafassa onkin kuulemma aika hyvät falafelit,melkein yhtä hyvät kuin täällä.Tosi harvoin vaivaudun nykyään tekemään itse falafelia kun on joka nurkassa sellaisia myyviä paikkoja,mutta joskus on kiva itsekin tehdä niitä:)

      Poista
  37. Hei, tosi hyvät ohjeet! Jäin vain miettimään, että eikös kikherneitä pidä keittää tunti ennen käyttöä vielä liotuksen lisäksi? Tässähän niin ei tehdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Oikeaoppisesti falafelit tehdään niin ,että kikherneitä ei keitetä.vaan jauhetaan hienoksi ja uppopaistetaan ja sen uppopaistamisen aikana ne kypsyvät tarpeeksi.

      Poista
  38. Heippa! Tarkoitatko "leivinsoodalla" leivinjauhetta (baking powder) vai ruokasoodaa (baking soda)? Ilmeisesti ruokasoodaa, mutta ajattelin vain varmistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokasooda eli baking sooda siis.Alkaa kieli vähän unohtua...
      Hyvä että kysyit:)

      Poista
  39. hei!

    Osaisitko sanoa että mitä mahtoi mennä vikaan kun falafelini sulivat rasvakeittimeen?

    VastaaPoista
  40. Heippa! Ohoh,mitenköhän niin kävi.Mä itse paistoin nuo ihan pannulla johon olin laittanut aika reilusti öljyä. ja hyvin pysyivät koossa.Oliko se öljy siinä keittimessä tarpeeksi kuumaa?
    Se massa ei myöskään saisi olla liian kosteaa,joten ehkä pieni jauhon lisäys auttaisi
    vaikka oikeaoppisesti falafeleihin ei tule jauhoa.

    VastaaPoista
  41. Kiitos ohjeesta! :) Pienillä muunteiluilla lähden improamaan falafelejani tämän ohjeen pohjalta! -TyttöTreelta

    VastaaPoista
  42. Hei, mitenkähän maku tai koostumus muuttuisi ,jos käyttäisin kuivattua korianteria ja persiljaa, onnistuuko ?

    VastaaPoista
  43. Fafa'sissa ei todellakaan tehdä tuoreita falafeleja, ne otetaan suoraan pakkasesta ja lämmitetään. Ne eivät myöskään ole lähelläkään aitoja falafeleja, ja tuo leivän käyttäminen falafeleissa on huono juttu. Aidoissa ei käytetä leipää jatkeena. Ennemmin suosittelisin Vivo'sissa käymistä, siellä falafelit maistuvat siltä kuin pitääkin, mikä johtunee siitä että ne ovat tuoreita ja ravintoloitsijat ovat lähi-idästä, eli tuntevat ruoan jota tekevät, toisin kuin Fafa'sin yrittäjät..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi:tuohan on huono juttu,falafelit pitää aina tarjota täysin just valmistettuina. Täällä kaikki hyvät falafelipaikat eivät missään nimessä lisää leipää tai jauhoja falafelimassaan.Mielestäni Helsingin parhaat falafelit saa Kallion JustVegestä,oletko ollut siellä.Olivat tuoreita ,just tehtyjä maku just niinkuin pitääkin:) Tietääkseni Fafa'sin perustaja on myös Lähi-idästä....

      Poista
  44. Vivo's on tuhat kertaa parempi kuin Fafa's! Suosittelen!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...