torstai 24. marraskuuta 2011

Mangoinen kalacheviche

En ole pitkään pitkään aikaan syönyt tuoretta kalaa,mutta viimeksi megamarketissa käydessäni teki mieli taas kokeilla jotain fisua ja mukaani tarttui juovakeltti tai harmaakeltti eli Grey Mullet-kala,joka on täälläpäin erittäin suosittu kala,ja joka sopii erinomaisesti cheviche-kalaksi.Olen kerran myös graavannut tätä kalaa,ja sekin oli hyvää,tosin ei lohen veroista siinä mielessä.Marketin tuorekalaosasto on tosi hyvä,ja kala fileeroidaan samaan hintaan.

Ohjeen nappasin täkäläiseltä englanninikieliseltä bloggerilta ,Laylalta,jonka blogi on tosi kiva,sillä ohjeet  ovat kuvissa,ja kuvasta seuraavaan siirrytään nuolta klikkaamalla. Tosi kätevät step by step-ohjeet:) Annos oli myös todella kaunis,ja tein oman annokseni suurinpiirtein samoin,pienin muutoksin:minulla ei ollut vihreää chiliä joten käytin punaista ja lisäsin joukkoon tuoretta korianteria.Tämän chevichen erikoisuus oli mausteessa:sumakki sopi todella kivasti kalan kanssa.

Mangoinen  kalaceviche
  • ohuita mangosiivuja (käytin juustohöylää)
  • ½ kiloa cevicheen sopivaa kalaa
  • muutaman limen mehu
  • 1 rkl hyvää oliiviöljyä
  • suolaa,mustapippuria maun mukaan
  • vihreää tai punaista chiliä renkaina
  • 2 tl sumakkia
  • pieni punasipuli
  • kourallinen tuoretta korianteria
Leikkaa kala pieniksi palasiksi,lisää joukkoon limemehu,suola,pippuri,öljy sekä ohueksi leikatut  punasipulirenkaat .Laita astiaan,sekoita hyvin ja anna vetäytyä jääkaapissa puolisen tuntia. Valmista sillä välin mangosuikaleet:kuori mango ja ota siitä juustohöylällä ohuita siivuja. Aseta mangosiivut kauniisti lautaselle,ota cheviche jääkaapista ja lisää joukkoon korianteri sekä chilirenkaat. Tämä oli todella hyvää! Mangon makeus täydensi ihanasti kalan ja muiden ainesten makua,ja sumakki sopi tähän niin hyvin,että aion jatkossakin käyttää sitä kalan kanssa. 

23 kommenttia:

  1. Ulkomaisissa ruokaohjelmissa olen kuullut puhuttavan tuonnimisestä kalasta. En muista minkänäköinen se on.

    VastaaPoista
  2. Campasimpukka:laitoinkin tuonne nyt tuon kalan kuvan.

    VastaaPoista
  3. Raaka kala on kylla niita harvoja ruokia mita en saa alas, hyi! Eika kukaan kylla onnistu vakuuttamaan minua siita etta se jossain sitruunamehussa "kypsyy"!
    Aikoinaan kaytiin onkimassa noita kaloja Jaffassa ja Hertzelian marinassa, kun sita vasta rakennettiin ja siella sai onkia. Se oli kylla kivaa! Ja nuo kaltakin, paistettuina.

    VastaaPoista
  4. Anu: Et siis edes graavilohtakaan?
    Kyllä se kala vaan kypsyy siinä sitruunamehussa;sehän vaihtaa väriäkin.Ne hapot siinä mehussa sen kypsentävät,tietysti eri tavalla kuin kuumentaessa,mutta kypsentää kuitenkin.Ja cheviche on niin ihanaa! Perussa ollessani kävin joka päivä sellaista syömässä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kalankuvasta! Olin jo noloissani, että tuossako se kuva oli ja minä en nähnyt:)

    VastaaPoista
  6. Eika kypsy! En syo graavilohtakaan. Semmonen kylmasavustettu joskus menee vahingossa.
    Kerran olimme miehen perulaisen tyokaverin luona illallisella ja alkupalana oli juuri tuo cheviche. Voi kamala, kun sita nieleskelin, melkeen oksennus tuli. Minun oli pakko sentaan olla kohtelias, kun mies tylysti kieltaytyi syomasta.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana ohje! Ja niin kaunis annoskin. Mango ja kala on varmaan hyvä yhdistelmä.

    VastaaPoista
  8. Anu:makujahan on monta...minä taas rakastan kalaa nimenomaan raakana,kuten graavikalaa ja chevicheä,mutta voin kuvitella että siellä perulaisen luona oli hieman hankalaa kun piti niellä sitä raakaa kalaa;D

    VastaaPoista
  9. Hippu;Oli tosi hyvää:)Mango sopi loistavasti tuohon annokseen.ja oli tosi nätti annos:)

    VastaaPoista
  10. Nain on. Raakaa LIHAA kylla voin syoda ihan tuosta vaan, jopa ilman mitaan sitruunamehukypsytysta. Ja syonkin. Sinun vuorosi sanoa yok!

    VastaaPoista
  11. Jael, täydellistä! Ja mikä esillepano. Minä kopsaan tämän nyt itselleni. Mikään ei voita raakaa kalaa ja sitä voi laittaa niin monella sortilla.

    Minä vastaan tähän raakakalapostaukseen omallani about 10.12.

    VastaaPoista
  12. Leena;Kiitos,tähän innostuin kun tuossa toisessa blogissa miten kaunis se annos oli. Raaka kala on tosiaankin namia ja jäänkin odottelemaan sitä sinun ohjettasi,,,,

    VastaaPoista
  13. Ai ihanan ja raikkaan näköinen annos!! En ole erityinen kalan ystävä, mutta tästä annoksesta pitäisin paljon! Anoppi kasvattaa vihreää chiliä parvekkeella, joka sopisikin tosi hyvin tähän ruokaan :) Oikein mukavaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
  14. That looks wonderful and it is coming up to mango season in Australia so i may give this a go! :D

    VastaaPoista
  15. Italiansalaatti>Tämä annos olikin tosi herkullinen (ja kaunis)joten suosittelen,vaikket kalan ystävä oikein olekaan. Minulla taas on jalopeno kasvamassa;D Kiitos,mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    Lorraine: It was and looked wonderful.Our mangoes are still wonderful but soon their season will be over...

    VastaaPoista
  16. OI, tää on varmaan hyvää, vaikka kalaa syön vain silloin, kun joku lapsista sen itse pyydystää :)

    Outi/Keittiökameleontti

    VastaaPoista
  17. Okriina:Minusta raaka kala on hyvää oikein tehtynä. Pääsispä itse pyytämään kalaa;lapsena se oli lempihommiani;D

    VastaaPoista
  18. Todella ihanan näköinen annos! Täytyykin joskus kokeilla mangoa jonkin kalan kanssa. Ainakin antaa hienosti väriä.:) Sumakki mausteena on minulle ihan vieras. Ei taida kuulua Suomen kauppojen valikoimiin.

    Kala on kyllä hyvää muodossa kuin muodossa. Eilen juuri tein lohesta murekepihvejä, ja loppuosa fileestä meni pastramiksi. Kovin lohipitoista vain on tällä hetkellä kalaruokamme, kun talvesta ei ole tietoakaan, eikä näin ollen saa talviverkkoja järveen. Enää ei tarkene veneelläkään lähteä itse kaloja pyytämään.

    VastaaPoista
  19. Kmsu:Minuakin ihastutti tuo annoksen kaunis ulkonäkö:) Ja oli myös hyvää! Sumakkia saa ainakin Helsingin joistain etnisistä kaupoista mutta ehkä ei muualla.On ihana mauste;käytetään paljon vihreän salaatin ja esim. kanan kanssa.
    Teillä on kyllä ihana tuo,että osan vuodesta olette omavaraisia kalan suhteen. Norjasta tuotu tuore lohi on täällä niin tyyristä,että harvemmin tulee sitä käytettyä.

    VastaaPoista
  20. I don't eat fish but if I did this would be the sort of dish I'd try - so fresh and colorful, and packed full of flavor too :).

    -----------------------------------
    My photography is available for purchase - visit Around the Island Photography on etsy and Society6 and bring home something beautiful today!

    VastaaPoista
  21. Robin>I don't eat meat but do eat fish(rarely though)This portion was really pretty and yummy too.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...