perjantai 28. lokakuuta 2011

Hunajaista maa-artisokkaa

En ollut tähän asti koskaan vielä kokeillut maa-artisokkaa,jota täällä saa tosi hyvin kaupoista. Aina se on tullut eteen,mutta olen jättänyt ostamatta.Kunnes näin täkäläisen keittiömestarin houkuttelevan ohjeen.Jätin muutaman aineksen pois,mutta mielestäni se ei niitä edes olisi tarvinnut.

Hunajainen maa-artisokka
  • noin ½ kiloa maa-artisokkaa
  • 2½ rkl hunajaa
  • 3½ rkl oliiviöljyä
  • ruususuolaa, mustapippuria (alkuperäisessä ohjeessa valkopippuria)
  • pari rkl joko tuoretta tai kuivattua timjamia


Kuori maa-artisokat ja laita ne kuorinnan ajaksi kylmään veteen.Keitä artisokkia puolikypsiksi,niin että ne ovat al dente.Minulla se kesti vajaat 5 minuuttia sen jälkeen kun vesi alkoi kiehua,mutta olin puolittanut artisokat,toisin kuin alkuperäisessä ohjeessa. Sekoita hunaja,oliiviöljy,suola,pippuri sekä timjami. Aseta maa-artisokat uunivuokaan ja kaada kastike päälle. Kypsennä 220 C asteessa noin 20 minuuttia. 

Alkuperäisessä ohjeessa 20 minuutin kuluttua päälle ripoteltiin lampaanjuustoraastetta ja laitettiin uuniin vielä 10 minuutiksi.Minusta tämä oli niin herkullista näin,eikä mielestäni kaivannut juustoa joukkoon.Maa-artisokka karamellisoitui pinnasta ja siinä tuntui hunajan ja timjamin maku.Tämä oli tosi herkullista! 
Otin esille lampaanmaitojugurttini,mutten loppujen lopuksi kaivannut sitä maa-artisokkien seuraksi.Tuo lampaanjugurtti on ihanan paksua,lusikoitavaa jugurttia ja myydään kivassa lasipurkissa,josta on hyötyä myöhemminkin.

Maa-artisokka on ihana raaka-aine,mutta sillä on yksi huono puoli:se nimittäin aiheuttaa kiusallisia kaasuvaivoja,mutta sekin voidaan välttää,jos tuonne kypsentämisen ajaksi,eli kun tuo maa-artisokka meni uuniin,lisätään ripaus jauhettuja fenkolinsiemeniä.Niin tein,eikä minkäänlaisia epämukavuuksia ilmentynyt....


Olin tällä viikolla retkellä pohjoisessa ,johon kuului käynti sekä mehiläistarhassa että oliiviöljypuristamossa.Selväähän on se,että tuomisiakin tuli sieltä mukaan.Ostin litran pullon juuri puristettua oliiviöljyä,ja minulle sanottiin,että öljyn pitäisi antaa levätä ensi viikkoon saakka. Mehiläistarhasta ostin juuri purkitettua tummaa avokaadohunajaa ja aivan tuoreita  siitepölyrakeita.
Lisää  noista käynneistä voi lukea täällä.

Maatilatorilla tänään käydessä en voinut vastustaa näitä luomuvattuja,vaikka hieman tyyriitä olivatkin. Nami!

lauantai 22. lokakuuta 2011

Blogisynttärit ja pienet viikunatortut

En ole koskaan erityisesti pitänyt viikunoista,etenkään kuivatuista,mutta silloin tällöin olen syönyt tuoreita viikunoita salaateissa,ja etenkin vuohenjuuston seurana ne maistuvat hyviltä.Tällä viikolla kuitenkin ostin hetken mielijohteesta viikunoita torilta,ja koska niitä ei voi sieltä ostaa kappalettain,ostin 700 grammaa painavan rasian,joka tarkoittaa aika monta viikunaa....Kotimatkalla bussissa maistoin yhden viikunan,ja voi miten se oli hyvää:ihanan makea;jonkinlainen hunajainen makeus tuli siitä esille.Kun olin päässyt kotiin oli jo muutama viikuna hävinnyt rasiasta;D Rasian viikunoita tuli sitten käytettyä salaatteihin,mutta koska niitä oli vielä aika monta jäljellä,päätin tehdä blogisynttäreitteni kunniaksi pari pientä viikunatorttua.

Olin etukäteen tehnyt pieniä piirakkapohjia samalla ohjeella,mitä käytin pieniin omenaisiin torttuihin,paitsi että lisäsin taikinaan jonkun verran kultaisia rusinoita.Kun valmistaa etukäteen piirakkapohjia,jotka säilyvät aika hyvin jääkaapissa,niistä saa hetkessä tehtyä ihania raakatorttuja.

Leikkasin viikunoista ohuita siivuja,joita kuivattelin lyhyen aikaa kuivurissa ja päälle pirskottelin muutaman pisaran luomuagavesiirappia. Piirakkapohjien pohjalle,viikunoitten alle,tuli vaniljakreemiä seuraavin aineksin:
liotettuja cashewpähkinöitä,aitoa vaniljaa,luomuagavea ja kookosöljyä.
Piirakoista tuli taivaallisen hyviä!

Huomasinkin tällä viikolla,että blogini täyttää maanantaina 3 vuotta,ja joskus tuntuu,kuin sen aloittamisesta olisi kulunut enemmän kuin tuo 3 vuotta! Lokakuun 24 päivänä vuonna 2008 tein ensimmäisen postaukseni,ja joitakin kuukausia postasin tänne paitsi reseptejä myös jotain päivittäisestä elämästäni,kunnes muutaman kuukauden kuluttua päätin erotella reseptit ja muut asiat,ja perustin kakkosblogini.Bloggailu on ollut antoisaa:olen sitä kautta oppinut paljon sekä myös tavannut ihania muita bloggaajia:)


Kuvassa miniviikunapuuni ja sen yksi viikuna.Kun ostin tämän oli viikunapuu pienempi ja siinä oli kaksi viikunaa.Toinen putosi ja se ei tosiaankaan ollut syötävää lajia:täysin kuiva...

maanantai 17. lokakuuta 2011

Kyssäkaaligranaattiomenasalaatti

Tein taas kyssäkaalia hieman erilaisella tavalla ja taas oli niin hyvää;kyssäkaali on ihana kasvis! Tällä kertaa kyssäkaali sai kaverikseen granaattiomenaa,ja idean salaattiin sain hieman samantapaisesta valkokaalisalaatista täkäläisessä lehdessä.

Kyssäkaaligranaattiomenasalaatti
  • 1 kyssäkaali
  • puolikkaan granaattiomenan siemenet
  • 2 kevätsipulia
  • 1 murskattu valkosipulin kynsi
  • suolaa,mustapippuria
  • ripaus chilihiutaleita
  • 1½ rkl valkoviinietikkaa
  • 2½ rkl oliiviöljyä

Kyssäkaali kuoritaan ja raastetaan,ja sen joukkoon sekoitetaan kaikki muut ainekset. Annetaan makujen imeytyä hetken ennen syöntiä. Granaattiomena antoi kivasti makeutta salaatille,ja pidin tästä todella paljon. 

Granaattiomena,samoin kuin sitrushedelmät,eivät enään kypsy sen jälkeen kun hedelmät on irroitettu puusta.Granaattiomena alkaa puusta irroittamisen jälkeen myös kuivua ja menettää nesteitään,jonka  vuoksi onkin yritetty kehittää lajikkeita,jotka kestäisivät kauemmin puusta poimimisen jälkeen. Granaattiomenaa pidetään erittäin terveellisenä hedelmänä.Blogituttuni Sarah on kirjoittanut kauniisti granaattiomenista täällä.

Punajuurikimppuja salaattien keskellä torilla

torstai 13. lokakuuta 2011

Täytetyt tomaattikupposet

Viime kuussa päättyi täkäläisen MasterChefin toinen kausi,ja jossain vaiheessa aiheena oli tomaatti;johtuen varmaan siitä,että yhdellä tuomarilla on jonkinlainen pakkomielle tomaatteihin;D Viime kaudella en täällä tätä ohjelmaa katsonut,mutta tällä kertaa jäin koukkuun:sekä kilpailijoiden että tuomareiden joukossa oli sellaisia persoonallisuuksia,että helposti jäikin koukkuun. Tuon tomaattijakson voitti myöhemmin koko kilpailussa toiseksi tullut,joka keksi reseptin ihan hetkessä.  Ohje ja toteutus oli sen verran mielenkiintoinen,että heti ajattelin,että siitä voisi keksiä jonkinlaisen raakaversiokin. Ja näin se syntyi:

1.Käytin tässä 4 tomaattia,joista ensin kaiversin veitsellä "hatut" pois
2. Poistin varovaisesti tomaateista koko sisäosan ja nesteet,niin että jäljelle jäi vain paksuhko kuori. Tomaattien sisältö nesteineen meni taikinaan.
3.Taikinasta otin lasilla pyöreitä paloja,joita vielä kaulin suuremmiksi ja ohuemmiksi
4.Kiedoin taikinaa tomaattien ympärille ja laitoin ne kuivuriin.
5. Jonkun ajan kuluttua käänsin tomaattikupposet niin että taikinapuoli oli ylöspäin.Taikinasta jäi vielä hieman yli,joten kuivatin ne krakkereiksi.

Taikinaan tuli:
  • 2 dl liotetuista ja kuivatuista tattarinjyvistä jauhettua jauhoa
  • 1 dl luomukauranjyvistä jauhettua jauhoa
  • 1 tl psylliumia
  • tomaattien sisällöt nesteineen
  • 1 tl oliiviöljyä
  • suolaa,mustapippuria
Laitoin kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja käytin konetta kunnes aineksista muodostui taikinapallo.Laitoin taikinan lepäämään puoleksi tunniksi jääkaappiin,ja kaulin sen ohuehkoksi taikinaksi.Jos taikina tuntuu liian tahmealta voi siihen lisätä jonkun verran kaurajauhoja,myös leivinalustalle kannattaa ripotella kaurajauhoa.

Kun tomaattikupposet olivat kuivuneet,täytin ne tomaatilla terästetyllä cashew-juustolla,josta tuli kyllä hieman liian löysää,ja sisus valui  tuota syödessä,joten jos tuollaisen täyttää cashewjuustolla,kannattaa valmistaa juusto hieman kiinteämmäksi..Olisin laittanut näihin muutakin täytettä,esim. paprika-oliivitäytettä,mutta kumpaakan ei ollut keittiössäni näitä tehdessä.Nämä olivat todella herkulliset ja aika nätin näköiset:) Taikina oli hyvää,mutta ehkä hieman liian kuivaa,joten jos tekisin näitä uudestaan,lisäisin hieman tuota öljyn määrää. 
Tältä näyttivät alkuperäiset MasterChef-ehdokkaan tomaattkupposet
ja laitan tänne alkuperäisen,kääntämäni taikinaohjeen.Tuomarit ylistivät tätä ja pitivät sitä super herkullisena,jossa tomaatti oli selvästi pääosassa,niinkuin oli tarkoituskin.Ohjeen keksinyt MasterChef-ehdokas oli muutenkin taiteellinen heppu,sillä hän on ammatiltaan hääpukusuunnittelija ja ollut aiemmin jopa Paris ja Nicky Hiltonin hääpukulinjan suunnittelija. Aika paljon samaa koristeellisuutta ja mielikuvitusta hän käytti ruuanlaitossakin.Täällä voi nähdä hänen suunnittelemiaan hääleninkejä,jotka ovat kyllä aika upeita luomuksia..
Taikina:
  • 350 gr siivilöityä jauhoa
  • 50 gr mantelijauhoa
  • 1 munankeltuiainen
  • 2 munanvalkuaista
  • 1/4 kuppia öljyä
  • ½ kuppia tomaattimehua
  • 50 gr Kashkaval-tyyppistä vuohenjuustoa
  • 1 rkl paprikajauhetta (mitä olisi voinut lisätä tuohon raakataikinaankin)
  • 1 tl sokeria
  • 70 gr voita
Kaikki ainekset sekoitetaan taikinaksi monitoimikoneessa,ja taikina kääritään elintarvikemuoviin,ja sen annetaan levähtää jääkaapissa puolisen tuntia. Taikinaa kääritään tomaattien ympärille ja paistetaan uunissa 180 C asteessa ,kunnes taikina on kypsän näköistä.Täytteeseen tuli ansoviksella maustettua ,pikanttia paksuhkoa tomaattikastiketta ,matbuchaa.


tiistai 4. lokakuuta 2011

Raikkaan herkullinen punajuurisalaatti

Tämä punajuurisalaatti on täkäläisen keittiömestarin ohje,mutta olen hieman muunnellut sitä.


Raikas ja herkullinen punajuurisalaatti

  • 2 punajuurta
  • ½ granaattiomenan siemenet
  • 2 sitruunan mehu
  • ruususuolaa
  • 1 hienonnettu punainen chili tai chilihiutaleita
  • kourallinen mini mangoldia (noita kutsutaan täällä minipunajuurilehdiksi)
  • 1 rkl taatelisiirappia (muutama liotettu taateli ja liotusvesi jauhettuna)
  • kourallinen hienonnettua persiljaa
  • 2 rkl hyvää oliiviöljyä
  • puoli kourallista saksanpähkinöitä

Punajuuret kuoritaan ja niistä otetaan mahdollisimman ohuita viipaleita,joita voi vielä leikata veitsellä pienemmäksi. Punajuuret laitetaan astiaan ja päälle puristetaan mahdollisimman runsaasti sitruunamehua sekä ripotellaan suolaa maun mukaan.Annetaa pehmentyä sitruunamehussa noin 15 minuuttia,jonka jälkeen sekaan lisätään muut ainekset paitsi öljy  saksanpähkinät.Sekoita hyvin,lisää joukkoon öljy ja sekoita vielä kerran. Ripottele saksanpähkinöitä päälle.Alkuperäiseen ohjeeseen kuului vielä paahdettuja korianterin siemeniä,mutta niitä ei minulla ollut. Punajuuren ja taatelin makeus sopi ihanasti sitruunan ja granaattiomenan hapokkuuden kanssa. Tästä tuli todella raikkaan ihanaa ja mielestäni salaatti oli vielä parempi seuraavana päivänä.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Tomaattiquinoa

Viime kuussa ystävä tarjosi minulle herkullisen synttärilounaan kivassa  ravintolassa,ja kala-annoksessani oli myös mielettömän hyvää tomaattista quinoaa. Siitä lähtien on sitä tehnyt mieli,ja nyt viikonloppuna teinkin sitä.Tomaatti maistuu tosi hyvältä quinoan kanssa,ja tätä tulee takuulla tehtyä toistekin.Ravintolan tomaattiquinoa oli hieman kermaisempi;epäilen että siinä oli ripaus vuohenjuustoa.

Tomaattinen quinoa
  • 4 keskikokoista luomutomaattia
  • 2 dl quinoaa (liotin quinoaa 15 min,ei välttämätöntä)
  • 1 valkosipulin hienonnettu kynsi
  • 1 tl luomuruokosokeria
  • 1½ rkl oliiviöljyä
  • ruususuolaa,mustapippuria
  • ripaus paprikaa
  • 1½ dl vettä
Hienonsin tomaatit murskaksi monitoimikoneessa,jonka jälkeen lämmitin öljyä kattilassa.Lisäsin tomaattimurskan kattilaan,ja lisäsin mukaan mausteet ja valkosipulin. Kiehautin seosta hiljaisella tulella n. 10 minuuttia.Tomaateissani oli runsaasti nestettä,mutta se ei haitannut. Nesteet tulivat tuonne mukaan. Lisäsin quinoan ja veden,ja kun seos alkoi kiehahtaa,käänsin tulen hiljaiselle ja laitoin kannen päälle.Quinoa sai kypsyä tomaattisessa kastikkeessa kunnes kaikki neste oli imeytynyt quinoaan.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Pienet omenaiset raw minitortut

Pitkän Rosh Hashana-(to,pe&la) viikonlopun aikana tein pikkuisia omenaisia minikokoisia torttuja. Tein nämä naapuritalon tuttavalle,jonka kanssa ulkoilutamme koiria yhdessä,ja joka viime aikoina on ollut aika utelias raakaruuan suhteen. Koska omena ja hunaja liittyvät  tuohon uuden vuoden pyhään, tuli niitä näihinkin.  Naapuri muuten piti näistä todella paljon,eikä ihmekään,sillä raw omenatortut kuuluvat mielestäni raw jälkiruokien parhaimmistoon. Kuvasta ei sitä ehkä näy,mutta nämä olivat tosi pieniä,sellaisia yhden tai korkeintaan kahden suupalan kokoisia.

Olin kokonaan unohtanut,että omistan tällaisen Chicago Metallics Bakewaren minitorttu-vuuan,jonka jokaisessa kolossa on irtopohja,tosi kätevää:) Taikinassa käytin aiemmin viikolla valmistamaani stevialla ja agavella makeutettua marsipaania,joka oli muuten hyvää,paitsi että makeutusta oli siihen tullut liian vähän. Muut ainekset marsipaanissa olivat sitruunamehu ja karvasmantelit.

Pohjataikinaan tuli suurinpiirtein seuraavat ainekset:
  • 1½ dl valmista marsipaania (tai jauhettua mantelia)
  • 3/4 dl idätetyistä ja kuivatuista tattarijyvistä jauhettua jauhoa
  • muutama karvasmanteli (tai hyvälaatuista manteliesanssia)
  • ½ rkl psyllium-kuitujauhetta,sekoitettuna 3 rkl vettä
  • muutama tippa steviaa tai muuta makeutusta (koska tuo tekemäni marsipaani ei ollut tarpeeksi makea)
Sekoitin kaikki ainekset monitoimikoneessa,joka tällaisille taikinoille onkin se paras laite. 
Taikinasta tuli ihan helposti kaulittavaa,ja mielestäni tämä on sellainen taikina,joka on parhaimmillaan kuivurin jälkeen tai sitten oltuaan matalalämpöisessä uunissa jonkun aikaa.

Painelin taikinaa tuon muotin pikkuisiin torttukoloihin ja laitoin koko muotin pakastimeen puoleksi tunniksi. Sen jälkeen tortut tulivatkin tosi helposti sieltä ulos.Myös silikonivuoat sopivat hyvin tähän tai sitten pienet muffinivuuat. Torttupohjat laitoin kuivuriin siksi aikaa kun valmistin täytteen,jonka tein 2 vihreästä omenasta,jotka hienonsin pienen pieniksi kuutioiksi. Omenakuutiot marinoin sekoituksessa,johon tuli:
2 rkl kuumentamantonta luomuhunajaa,1 rkl tiivistettyä omenamehua,aitoa vaniljaa ja kanelia. Kun pohjat olivat jonkun verran kuivuneet,lusikoin niihin  täytettä sekä marinointilientä ,ja annoin niiden kuivua vielä muutaman tunnin kuivurissa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...