perjantai 31. joulukuuta 2010

Pinaatti-tofupyörykät tomaattikastikkeessa ja uuden vuoden toivotukset!

Eilen tein tofu-pinaattipyöryköitä,jotka olivat paitsi helppotekoisia,myös herkullisia.  Pyörykät tarjosin tomaattisen kastikkeen kanssa,joka tosin hieman ehti kuivua liikaa kokoon,kun unohdin itseni tietokoneen äärelle;D mutta oli kuitenkin herkullista. Tofusta kyllä saa tehtyä vaikka mitä,aina yllätyn uudestaan siitä ,miten monipuolinen aines se onkaan.

Pinaatti-tofupyörykät (18 kpl)
  • 300 grammaa kiinteää tofua
  • iso kourallinen tuoretta pinaattia (pakastettukin varmaan käy..)
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl pellavansiemenjauhoa
  • suolaa,mustapippuria
  • 1½ tl savupaprikaa
Jauha pinaatti,tofu,öljy ja pellavansiemenjauhe monitoimikoneessa,lisää mausteet.
Muodosta öljytyin käsin massasta pieniä pyöryköitä(tasoittelin pyöryköitä hieman) Aseta pyörykät öljytyn leivinpaperin päälle uunipellille,ja sivele öljyä myös pyöryköiden päälle. Kypsytä pyöryköitä uunissa 180 C lämmössä  noin puoli tuntia.

Valmistin tomaattikastikeen ylipehmeistä kirsikkatomaateista, valkosipulista,  punaviinipullon jämistä,oreganosta, suolasta,pippurista sekä oliiviöljystä. Pyörykät oli tarkoitus sekoittaa kastikkeen joukkoon ja kypsytellä niitä kastikkeesa vielä muutaman minuutin,mutta koska unohduin tietokoneen äärelle,kastike kiehui liikaa kokoon, joten sekoitin pyörykät kastikkeen joukkoon ilman lisäkypsytystä,Hyvää oli!
Idean pyöryköihin sain lempilounaspaikkoihini kuuluvan vegaaniravintolan Buddha Burgersin ruokalistasta,jossa söin eilen lounasta. Yleensä valitsen siellä lounasbuffetin:valintoja on 4,pieni,keskisuuri,suuri ja valtava lautanen. Valitsin keskisuuren,ja tuossa kuvassa näkyy annokseni,jossa oli erilaisia ituja, raastettua kyssäkaalia,salaattitofua,jonkinlaista papupateeta,seitanleikkelettä, ja päällä siemeniä,tahinikastiketta ja oluthiivaa. Täyttävä ja hyvä annos noin 4 eurolla.

Tämä olikin vuoden viimeinen ruokapostaus,joten toivotan kaikille ihanille lukijoille   Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2011!

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Merellinen illallinen

Eilen illalla sain illallisvieraikseni suomalaisen E:n ja hänen täkäläisen miesystävänsä. Olinkin jo jonkun aikaa suunnitellut merellistä illallista ja eilen se sitten toteutui,ja mukavaa oli.Vieraanikin näyttivät pitävän illan antimista.
Illan pääruoat olivat sardiinit,katkaravut sekä baby kalmarit. Tuoreita sardiineja en ollut koskaan aikaisemmin valmistanut;sardiinien syönti oli tähän saakka jäänyt purkkiasteelle. Sardiinihan on rasvainen kala,joka sisältää runsaasti Omega-3-happoja,joten kun sitä kerran tuoreena saa,niin voisin tehdä näitä useamminkin. Sardiineja varten pitää torille mennä aikaisin aamulla,sillä  puoleen päivään mennessä ne ovat jo loppuneet. Ollessani kalakaupassa paikalle tuli nuori mies,joka kehui edellisenä päivänä ostamiaan sardiineja,ja miten hän oli valmistanut ne niin,että ihmiset olivat nuolleet sormiaan! Joten oli pakko kysellä miten hän oli ne valmistanut,ja teinkin ne sitten soveltaen hänen ohjettaa:hän tosin uppopaistoi sardiinit ja lisäsi seokseen myös leivänmuruja,minä taas tein sardiinit uunissa.
Sardiinit saivat päälleen vihreän hunnun,joka syntyi näin:
  • kimppu tuoretta persiljaa
  • kimppu tuoretta korianteria
  • 3 palaa säilöttyä sitruunaa
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 2 tl savupaprikaa
  • 1 dl oliiviöljyä
  • suolaa,mustapippuria
Ainekset kaadoin tehosekoittimeen,ja sieltä suoraan uuniastiaan ladottujen sardiinien päälle. Sardiinit kypsyivät 180 C  noin tunnin,ja olivat todella herkullisia! Kastike antoi aivan ihanan maun,ja sopii varmaankin muillekin kaloille. Huomasimme,että sardiinien selkäranka pysyi aika kovana pitkänkin uunissa olon jälkeen,mutta kalan liha oli niin pehmentynyttä,että irtosi ruodoista helposti. 
Keittona oli kurpitsakeitto thaimaalaisella vivahteella.
Kurpitsana käytin talvikurpitsaa eli butternut kurpitsaa,joka on ehdottomasti kurpitsasuosikkini. Keiton tein näin:ensin paahdoin  1 kurpitsan puolikkaat uunissa,kunnes ne olivat pehmenneet.Kaavin hedelmälihan pois kuorista. Silppusin 1 ison sipulin,ja ruskistin sitä jonkun aikaa oliiviöljyssä,johon lisäsin 1 tl punaista thaimaalaista currytahnaa. Ruskistin sipuli-currytahna seosta jonkin aikaa,jonka jälkeen lisäsin kurpitsasoseen,ja ruskistin vielä muutaman minuutin,jonka jälkeen lisäsin joukkoon ½ litraa kookosmaitoa ja jonkun verran vettä. Kookosmaidon olin puristanut rikkomastani kookospähkinän hedelmälihasta,mutta valmis kookosmaito käy tässä myös hyvin. Lisäsin joukkoon vielä suolaa,ja ruokalusikallisen vehnätöntä Tamari-soijakastiketta.Keitto oli tosi hyvää!

Salaattien joukossa oli aasialainen kurkku-merileväsalaatti,johon tuli kurkkua (käytin spiraalileikkuria) wakame+merilevää,punasipulia,inkivääriä,valkosipulia.,soijakastiketta,riisietikkaa,makeaa chilikastiketta,seesamiöljyä ja päälle seesaminsiemeniä.
Tein myös kuvassa oikeassa alanurkassa näkyvää paprika-pinaattisalaattia,josta pidettiin paljon. Ohjeen otin täkäläisestä kokkiohjelmasta. Tein sen näin:
  • 2 paprikaa suikaloituna
  • pari sataa grammaa pinaattia,suikaloituna
  • pari palaa säilöttyä sitruunaa
  • suolaa,pippuria
  • oliiviöljyä
Paista oliiviöljyssä suikaloituja paprikoita,kunnes ne pehmenevät,Lisää pinaatti,sekoita paprikoiden kanssa,ja lisää hienoksi silputtu säilötty sitruuna,sekä suolaa ja pippuria. Paista muutama minuutti.On hyvää sekä kylmänä että lämpimänä. Tarjolla oli myös vihannessalaattia,sekä uunissa paahdettuja vihanneksia (kukkakaalia,bataattia,paprikaa sipulia, oliiviöljyä,balsamietikkaa,suolaa,pippuria)

Lopussa valmistin myös katkarapuja sekä kalmaria,joita ei voinut etukäteen valmistaa,mutta puhdistin ne ostettuani. Katkarapuina oli tiikerikatkarapuja.Tiikerikatkarapuja on  pääasiassa Aasian puolella,mutta Suezin kanaalin kautta niitä on myös päässyt Välimereen,jonka ansiosta pystyin ostamaan aivan tuoreita,juuri medestä pyydettyjä katkarapuja.Tiikerikatkaravuthan ovat suurin katkarapulajike,ja nämä ostamani katkaravut olivat hyvin nuoria,minkä huomaa siitä,että kuoret ovat aika pehmeät,ja irtoavat helposti.Paitsi kuoret,tuoreista katkaravuista on hyvä poistaa myös tumma suoli,joka näkyy yleensä selässä tummana juovana. Katkaravun selkään tehdään veitsellä pieni viilto,jonka jälkeen suoli vedetään ulos,se on sellainen tumma nauha.Jos sen jättää jäljelle,se ei varsinaisesti vaikuta ravun makuun,mutta kun ajattelee,että suolessa on pohjamutaa, tuntuu mielekkäältä poistaa se. Kalmarit olivat vauvakalmareita,mikä tarkoittaa,että niiden liha on ihanan pehmeää eikä mitenkään kumimaista,kuten pakastetut kalmarinrenkaat usein ovat.


Puhdistetut ja tarkoin talouspaperilla kuivatut katkaravut tein näin: silppusin runsaasti persiljaa ja valkosipulia,ja paahdoin hetken pannulla oliiviöljyssä,jonka jälkeen lisäsin katkaravut.Ravut olivat pannussa,kunnes kummatkin puolet olivat muuttuneet vaaleanpunaisiksi.Nami!Kuoret muuten eivät menneet hukkaan,sillä keitin niistä liemen,josta tulee pohja keitolle.

Vauvakalmarit (baby calamari) olin puhdistamisen jälkeen leikannut renkaiksi,ja lisäsin joukkoon muutaman ruokalusikallisen oliiviöljyä.Kaadoin kalmarinrenkaat kuumalle pannulle,johon lisäsin kuivurissa osittain kuivaamian kirsikkatomaatteja,sekä oreganoa. Tomaateista irtosi nestettä,josta yhdessä oliiviöljyn ,oreganon,valkosipulin,suolan ja mustapippurin kanssa muodostui ihana kastike. Tämä oli mielettömän hyvää! Jälkiruokana oli gluteenitonta appelsiinista kookos-tattarikakkua,jota tein tämän reseptin mukaan.
Merellisistä antimista vielä sen verran,että muutama viikko sitten kävin E:n kanssa lounaalla Goocha-ravintolassa, jossa söin taivaallisen hyvän salaatin,jossa oli  pinnalta paahdettua tuoretta tonnikalaa.
 E taas söi voissa ja valkoviinissä kypsytettyjä äyriäisiä,joka sekin on ihanan herkullinen annos.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Joulutervehdys

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Taateli-banaanijäätelö

En ole pitkään aikaan tehnyt jäätelöä,mutta pitkälle kypsyneet banaanit saivat minut ottamaan vanhan kunnon jäätelökoneeni esille.

Philipsin jäätelökoneeni on muistaakseni jo 17 vuotta vanha,eikä tätä mallia enään edes valmisteta,mutta hyvin se on minua palvellut.Kesäisin tietysti tulee tätä enemmän käytettyä,mutta miksei talvellakin. 

Jäätelöön ei tullut edes paljon lisämakeutusta,sillä taateleista tuli melkein tarpeeksi makeutta tähän jäätelöön.Pohjana käytin pakastimeen aiemmin laittamaani kookos-cashewkermaa,mutta pelkkä kookos tai cashewpohjakin olisi riittänyt.Tällaista raw-jäätelöä voi tietenkin valmistaa ihan pelkistä banaaneista ja taateleista,mutta kookoskerman -tai cashewkerman lisäys tekee siitä enemmän "jäätelömäisen".

Banaani-taatelijäätelö (raw)
  • 3 dl kookos-cashewkermaa (tai kookoskermaa tai cashewkermaa yksinään)
  • 3  erittäin kypsää banaania
  • 7 isoa medjoul-taatelia, 2 dl vedessä liotettuna,sekä liotusvesi
  • vaniljaa tangosta raaputettuna
  • muutama tippa steviaa
  • 1 tl ksantaania
Jauha ensin taatelit ja liotusvesi,niin että saat löysähköä taatelitahnaa.Lisää banaanit ja jauha lisää.Sekoita kookos-cashewkerman kanssa,lisää vanilja ja ksantaani. Valmista jäätelökoneessa tai sekoita hyvin sähkövispilällä , laita pakastimeen,ja ota pari kertaa esille,ja sekoita taas sähkövispilällä.

Jäätelö ei ole ihan täysin raw,sillä lisäsin teelusikallisen ksantaania,joka parantaa jäätelön rakennetta.Jäätelöstä tulikin tosi hyvä rakenteeltaan,kiinteä ja kermainen jäätelö.

Koristelin jäätelöä persimonin viipaleilla.Käytin tähän hieman hintavampaa persimonilajiketta,jota täällä kutsutaan kremboksi.Krembo on samaa kuin suklaasuukko,mutta totta puhuen,en kauheasti näe yhtäläisyyttä tuon ja suklaasuukon kanssa.Mutta tämä lajike pysyy kovana ja kiinteänä,ja on silloinkin erittäin makea,jonka vuoksi se sopii erinomaisesti koristeluun.Jotkut lajikkeethan muuttuvat makeiksi vasta kun ne ovat aika pehmeitä.

Inspiraation jäätelöön sain  kun olin  kahvilla eräässä jäätelöpaikassa. Tuossa kuvassa  näkyy vihreän nuolen kohdalla heidän banaani-taatelijäätelönsä,joka on hieman vaaleampi kuin omani.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Hyvin omenaiset raw struudelirullat

Jääkaapissani oli suuri pussi pieniä omenoita,ja halusin käyttää ne pois,ennenkuin ne pilaantuvat.Näin syntyi tosi herkullinen raw struudeli,jossa omenaa on käytetty jokaisessa vaiheessa.

Hyvin omenaiset raw struudelirullat
Struudelikuori
  • 4 keskikokoista omenaa
  • 1 dl liotettuja cashewpähkinöitä
  • 2 tl kylmäpuristettua kookosöljyä
  • muutama ripaus aitoa vaniljaa
  • 1 tl psylliumjauhetta
  • 2½ rkl tiivistettyä ,aitoa omenatiivistettä
Liota ensin cashewpähkinöitä vähintään pari tuntia. Sekoita kaikki ainekset hienoksi tahnaksi,ja levitä kuivurin kiinteille pohjille ,tasaisesti. Tästä määrästä riitti kahteen kuivurikerrokseen. Kesti aika kauan kuivatella näitä,mutta kuorista tuli aivan mielettömän herkullisia! Laitoin kookosöljyä mukaan,jotta kuoresta ei tulisi liian kuivaa ja halkeilevaa,ja siitä tulikin kivasti taipuisaa.Mutta irroittaessa pohjista osa kuoresta kuitenkin repesi.Omenakuori tai "nahka" tällä tavoin valmistettuna on ihana,terveellinen karkki!

Struudelin sisälle tuleva omenaseos
  • 2 omenaa
  • kanelia
  • vaniljaa
  • 2 rkl sokeritonta,aitoa omenamehutiivistettä
Kuutioin omenat tosi pieniksi kuutioiksi,sekoitin joukkoon kanelia,vaniljaa ja omenamehutiivistettä ,ja pehmensin seosta jonkun aikaa kuivurissa

Kun seos oli pehmentynyt,leikkasin struudelikuorirullasta saksilla palasia,joihin laitoin omenakuutioseosta ,ja käänsin rullalle. 

Päälle laitoin vielä omenakreemiä,johon tuli omenaa,cashewpähkinöitä,vaniljaa,omenamehutiivistettä ja kookosöljyä. Rullien päälle ripottelin vielä hieman kanelia.

torstai 9. joulukuuta 2010

Tofua ja ituja,kun tekee mieli pastaa....

Olen edelleenkin karppikuurilla Diane Kressin oppien mukaan,ja painoa on pudonnut,hitaasti mutta pudonnut kuitenkin.En ole edes punninnut itseäni,mutta näen tulokset vaatteiden perusteella. Hieman takapakkia tosin on viime aikoina tullut,koska fuskasin liikaa,ja nyt pitäisi mennä takaisin ohjelman ensimmäiselle vaiheelle,10 päivän ajaksi,mutta en ole sitä vielä aloittanut.Tässä toisessa vaiheessa sen sijaan pastakin on sallittua,kunhan se on täysjyvää ja 5 tunnin aikana sitä syödään ainoastaan puoli kupillista,mikä on turhauttavan pieni määrä. Onneksi on raakapastoja,joita tulee useinkin syötyä,ja kun hieman viluttaa,niin tekee jo mieli vähän lämpimämpää ruokaa. Tofuwokki  itujen kanssa on hyvää,ja idut tässä oikeastaan ovat pastan korvikkeita,ja ihan kivojakin sellaisia. 

Tofua ja ituja wokissa pastanhimoiselle
  • 300 gr tofua, kuutioituna
  • kylmäpuristettua rypsiöljyä paistamiseen
  • 2 kevätsipulia varsineen
  • iso rasiallinen mung-pavun ituja
  • 2 rkl tamari-soijakastiketta
  • chilihiutaleita
  • 1 tl seesamiöljyä
  • pari tippaa steviaa
  • ripaus kiinalaista 5-maustetta
Kuutioi tofu pieniksi kuutioiksi ja paista ne wokissa rapeiksi öljyssä,käännellen välillä. Lisää kevätsipulit,idut,soijakastike,seesamöljy sekä mausteet. Kypsytä käännellen annoksia muutaman minuutin,ja  wokki on valmista! Tätä olen aina välillä syönyt jo vuosikausia,ja se on mielestäni tosi hyvää.Yleensä lisään myös punaista paprikaa,mutta sitä ei kaapissani nyt ollut.Tofu on myös tosi hyvää,kun siihen tulee rapea pinta paistaessa.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Suklaiset glöginamut

Pieni makeannälkä yllätti....Olin ostanut pakastettuja mustaherukoita glögiä varten (niistä keitin mehua),ja mietin,että voisin käyttää niistä osan vaikka jonkinlaisiin raw-namuihin. Halusin niihin myös hieman glöginmakua,joten laitoin sekaan glögimaustetta.

Suklaiset glöginamut
  • 7 vedessä liotettua medjoul-taatelia (tai muita suuria taateleita)
  • ½ dl kauranjyvistä jauhettua jauhoa
  • 2/3 dl idätetyistä tattarinjyvistä jauhettua jauhoa
  • 1 rkl kookosta (jonka jauhoin hienoksi)
  • 1 rkl luomukaakaota
  • ½ rkl carobjauhetta
  • 1 rkl hienoksi jauhettua glögimaustetta
  • 2/3 dl mustaherukoita (pakastettuja)
  • ripaus ruususuolaa
  • 2 rkl raakatahinia
  • kaakaota ja kookoshiutaleita koristeluun

Sekoita kaikki ainekset hienoksi massaksi monitoimikoneessa.Pyörittele massasta pieniä pyöryköitä ja kieritä niitä kaakaojauheessa tai kookoshiutaleissa.Näistä tuli hyviä,mutta yritän muistaa,etten saa syödä liikaa makeaa kerralla,joten vain 1 kpl per kerta...Kivasti tulee glöginmakua herukoista ja mausteesta.Nämä ovat vain miedosti makeita,joten jos makeutta halutaan lisätä ,voi joukkoon lisätä vaikka agavea tai steviaa.

torstai 2. joulukuuta 2010

Valonjuhla ja bataattipannarit

Täällä alkoi eilen 8-päiväinen Hanukka-eli valonjuhla,josta voi lukea enemmän täällä. Hanukka-pyhän aikana on tapana syödä kaikenlaisia öljyssä paistettuja herkkuja,kuten esim.munkkeja,ja eri leipomot kilpailevatkin joka vuosi uusilla munkkiluomuksilla...
 (onneksi en ole koskaan välittänyt munkeista!) Tämä on myös se ajankohta,jolloin täkäläiset lihovat kilon pari,eikä ihmekään,sillä öljyssä paistetut herkut jäävät helposti muistoksi vyötärön seudulle....Munkkien lisäksi monissa kodeissa valmistetaan latkes-perunalättyjä.Mitä tärkkelyspitoisempia perunoita käytetään,sitä rapeampia perunalätyistä tulee. Koska karppaan,en syö perunaa mutta bataatti on onneksi sallittua,kunhan sitä syö hallitusti eikä liikaa kerralla. Valmistinkin bataattilättyjä tai pyöryköitä hieman tuon latkes-reseptin mukaan,sitä jonkun verran muuntaen. Käytin tässä jauhona kauranjyvistä jauhamaani jauhoa,mutta jos  haluaa hieman kiinteämmät lätyt,voi sen sijaan käyttää jauhoa.

Bataattilatkes-eli bataattipyörykät
  • 2 keskikokoista bataattia
  • 1 keskikokoinen tai 2 pientä sipulia
  • 1 dl kaurajauhoa
  • suolaa,mustapippuria
  • 2 luomumunaa
  • 2 rkl silputtua tuoretta korianteria
  • öljyä paistamiseenI&uuniin

Kuori ja raasta bataatit.Raasta sipulit joukkoon,ja lisää kananmunat,jauho,suola,pippuri sekä korianterisilppu.Sekoita hyvin,ja anna vetäytyä noin puolisen tuntia ennen paistamista. Lämmitä öljy (käytin oliiviöljy-rypsiöljysekoitusta) pannulla,ja kun se kunnolla lämmintä lisää lusikalla iso nokare sekoitusta pannulle.Tasoita reunat tasaisiksi. Paiston ensimmäisen satsin pannulla,mutta sitten päätinkin tehdä loput uunissa,sillä huomasin lättyjen imevän runsaasti öljyä. Öljysin uunipellillä olevan leivinpaperin,ja käytin metallirinkiä,jotta saisin lätyistä tasaisen näköisiä. Kypsensin lättyjä uunissa kunnes lättyjen pinta oli hieman karamellisoitunut,jonka jälkeen käänsin ne ja annoin toisenkin puolen ruskistua.Ensimmäisessä kuvassa on juuri näitä uunissa valmistettuja bataattilatkeksia.Ne kannattaa nostaa uunipelliltä vasta kun ne ovat hieman jäähtyneet.Näin jälkikäteen mietittynä tekisin ne kokonaan uunissa,niistä ehkä tulee hieman vähemmän rapeita niin,mutta olivat kuitenkin tosi herkullisia.


Pari päivää sitten tein myös raakaversion,mutta olin unohtanut ladata kameran,joten kuvia ei ole.Mutta tein ne suurinpiirtein näin: raastoin bataatin ja sipulin,joihin lisäsin suolaa,pippuria ja ½ ruokalusikallista agavea. Sekoitin toisessa kulhossa ½ rkl pellavansiemenjauhoa sekä ½ rkl psylliumia veden kanssa "puuroksi" ja odotin,että siitä tulee hieman hyytelömäistä,jonka jälkeen sekoitin sen bataatti-sipuliraasteen joukkoon.Kuivattelin niitä kuivurissa,kunnes pinta oli kuivunut,jonka jälkeen käänsin ne ja kuivattelin myös toista puolta.Näistäkin tuli todella hyvät.
Hieman erilaisia mutta taivaallisen hyviä bataattilättyjä olen tehnyt täällä ja Ihanan ja hieman erilaisen latkes-reseptin löytää myös blogiystäväni Lizin blogista.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Kuppi lämmintä teetä...

Viime aikoina ei kiireiden vuoksi ole tullut paljon kokattua,mutta iltojen viilentyessä olen taas ottanut teet esille. Olen kausittainen teejuoja:lämpimällä ilmalla tee maistuu ainoastaan jääteen muodossa,mutta heti kun viilenee ,sitä menee päivittäin montakin pussia.Tosin mitään talvi-ilmaa täällä ei edelleenkään ole: kun Euroopassa on harvinaisen kylmää on täällä taas päivisin harvinaisen lämmintä,mutta iltaisin viilenee kivasti.
Teesuosikkini ovat Celestial Seasoningsin teet. Maut saadaan suoraan luonnosta eikä niihin ole käytetty mitään keinotekoisia aineksia.Ihanat pahvirasiatkin on tehty kierrätyspahvista. Tällä hetkellä kaapistani löytyy nämä 3 kuvassa näkyvää teetä,joista etenkin  tuo Tension Tamer on tosi hyvää;siinä on kivasti lakritsainen maku,ja ainesten joukosta löytyykin lakritsijuurta.Netistä huomasin,että Celestialin teesekoituksia löytyy kivasti Suomestakin.Toinen suosikkimerkkini on Organic India-luomuteet. Tuo kuvassa näkyvä Red Mango on ihana:siinä on roiboosta ,mangoa ja tulsia. Tulsi on samaa kuin holy basil(pyhä basilika?),jota Ayurvedassa pidetään kaikkein tärkeimpänä yrttinä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...