keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Simppelin hyvä kesäkurpitsa-minttusalaatti

Edelleenkin täällä on ollut sen verran lämmntä,etten ole mitään erikoista tehnyt keittiössä.Salaattilinjalla enimmäkseen,ja sen lisänä pähkinöitä ,siemeniä,välillä kalaa,ja välillä vuohenjuustoa. Vihreitä moothieitakin olen taas tehnyt,vaikka en vielä hedelmiä syökään;olen makeuttanut niitä hieman stevialla hedelmien sijasta.Karppiruokavalion ensimmäinen jakso lähestyy loppuaan;jäljellä on vielä vähän yli puolitoista viikkoa,jolloin siirrytään seuraavaan vaiheeseen,jolloin hedelmät ja muut jutut tulevat taas kuvioihin,kontrolloidusti.Tämä vaihe on tuntunut niin helpolta,että voisin melkein jatkaa näin loputtomiin,mutta Kress sanoo kirjassaan,ettei ole kovin terveellistä olla pidemmän aikaa ruokavaliolla,jossa hiilihydraattien määrä on tosi minimaalinen. Painoa on mennyt edelleen alas,hiljalleen.En osaa sanoa miten paljon olen mennyt alas,koska en alussa käynyt vaalla,mutta muut ihmiset ovat jonkinlaista muutosta huomanneet.Samoin jotkut vaatteet taas mahtuvat päälle:-)

Tein kesäkurpitsasta tosi raikkaan hyvää salaattia. Kasvisten hinta on täällä noussut viime viikkoina ihan hurjaa vauhtia,johtuen ennätyskuumasta kesästä ja harvinaisen lämpimästä syyskuustakin. Myös porkkanoiden hinta  täällä nousi pilviin,koska Venäjällä oli metsäpalojen seurauksena puute porkkanoista,joten tänne kotimarkkinoille jäi vähemmän porkkanoita. Tomaatitkin ovat ihan huippuhinnoissa nyt;3 euroa tai enemmän.Eivät ne täällä yleensä tuollaisissa hinnoissa ole.Mutta kyllä niiden hinta jossain vaiheessa taas laskee...

Simppelin hyvä kesäkurpitsa-minttusalaatti
  • 1 iso tai 2 pienempää kesäkurpitsaa
  • ½ punasipuli
  • ½ sitruunan mehu (käytin runsasmehuista limeä)
  • kourallinen minttua
  • suolaa,mustapippuria
  • hyvää oliiviöljyä
Kuutioi kesäkurpitsa,tee samoin punasipulille. Pilko mintunlehdet. Yhdistä kaikki ainekset.
Tein tällä kertaa ihan pieniä kuutioita. Vihannesten muotoa muuttamalla tuntuvat salaatitkin erilaisilta.Joskus raastan,joskus teen suikaleita ja joskus taas tekee mieli kuutioita.
Tällainen ihan oikean näköinen lehmä oli erään ravintolan edessä-Muu..

9 kommenttia:

  1. Voi tuota tuoretta minttu-pehkoa :) Tämän täytyy olla hyvää.

    Onnea painonpudotuksen johdosta.. :)

    VastaaPoista
  2. Johanna;kiitos,vielä pitkä matka edessä että saan nämä muutaman vuoden aikana tulleet kilot pois.
    Täälläpäin yrttikimput ovat tosiaankin valtavia:-)

    VastaaPoista
  3. Menin eilen vihannesostoksille, ja kuvittelin etta nyt pyhien jalkeen hinnat olisivat laskeneet. Painvastoin, tomaatit oli 16 shekelia. Ostin kirsikkatomaatteja jotka oli VAIN 13. Porkkanan hintaan en kiinnittanytkaan huomiota. Viinirypaleetkin olivat ennestaan kallistuneet.

    VastaaPoista
  4. Anu:torillakin nyt iltapäivällä tomaatit maksoivat noin paljon.Ja kaikki muutkin vihannekset olivat hurjan kalliita,Yrtit onneksi oli ihan normaalihintaan.Kuulin,että ensi kuussa hintojen pitäisi laskea normaalille tasolle. Toivotaan,että tulisi sateita tänä talvena....

    VastaaPoista
  5. Unelma:kesäkurpitsa on näin raakana tosi hyvää salaateissa.

    VastaaPoista
  6. Hei tuo lehmähän näyttää ihan samanlaiselta kuin Vantaalla Jumbon kauppakeskuksen Citymarketin maito-osastolla!

    VastaaPoista
  7. Koskahan mä oppisin syömään minttua? Se saa ruoan maistumaan pepsodentilta mun suussa, enkä halua syödä hammastahnaa! :D

    VastaaPoista
  8. Anonyymi:No kiva tietää että tällä lehmällä on sisko siellä Jumbon Citymarketissa;D

    Krisu:Minttujakin on monen monta lajia,ja moneen juttuun se tuovat kivasti makua,ilman että muistuttavat Pepsodenttia,ainakin näin mun mielestäni.Mutta tykkään muutenkin mintusta....

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...