sunnuntai 1. elokuuta 2010

Kurkku-tofu-merileväsalaatti

Elokuu alkoi läkähdyttävän kuumana:33 astetta,joka yhdessä korkean kosteusprosentin kanssa on oikeastaan 38 astetta.Kosteushan vaikuttaa lämpötilaan nostaen sen vaikutusta;aivan kuten tuuli  saa ilman tuntumaan kylmemmältä.Elokuu ja osa syyskuutakin on täällä kaikista kuuminta aikaa,mutta tiistaina pitäisi tulla pieni helpotus tähän.
Muuta kuin salaatteja ja kylmiä juomia ei tee nyt mieli,ja yksi lempisalaateistani kun on oikein kuumaa on seuraavanlainen:
  • kurkkua
  • punasipulia
  • punaista paprikaa
  • tofua
  • merilevää
Käytin tähän pieniä luomukurkkuja,joiden rakenne on kivan napsakka.Liotin ensin merilevää lämpimässä vedessä,ja valmistin sillävälin salaatin muut ainekset.Paloittelin kaikki ainekset pieniksi kuutioiksi,mutta ainekset voi tähän salaattiin leikata miten haluaa.Kun olin leikannut salaatin muut ainekset,lisäsin liotetun ja huuhdellun merilevän joukkoon.
Kastikkeeseen tuli seuraavia aineksia: soijakastiketta, riisi-tai omenasiiderietikkaa, seesamiöljyä ,hiukan mustapippuria ja chilihiutaleita.

9 kommenttia:

  1. Lihaa ja raskaita ruokia ei todellakaan tee mieli kesakuumalla.
    Meilla kaantyi tuuli tanaan taas tulemaan Saharasta.Vasta toinen kerta tana kesana.Lampötila +42 astetta ja ilmankosteus vain 37%.Minulle tama kuivuus vaikuttaa heti limakalvoihin.Tuulee kylla,mutta se tuuli on polttavan kuumaa.
    Tiistaille luvattu viileampaa.Yleensa tama kuuma tuuli Saharasta kestaa sen pari kolme paivaa kerrallaan.

    VastaaPoista
  2. Kaipaan aina valilla noita israelilaisia pikkukurkkuja. Tavalliset isot kurkut maistuvat aivan vetisilta. Pikkukurkuissa on paljon makua.

    VastaaPoista
  3. Sateenkaari:Minua taas kosteus häiritsee ihan kamalasti! Tosi epämukava olo sen johdosta.Eilatissa esim. on lämpimämpää mutta kosteus vain 2o-astetta,joka tuntuu ihan erilaiselta,kun taas täällä rannikolla on hurjan kosteaa-Tiistaiksi on tännekin luvattu vähän viileämpää....

    Tuula;Nuo pikkukurkut ovat tosiaankin ihania,eivät lainkaan vetisiä ja tosi hyvän makuisia;syön niitä ihan sellaisenaankin usein.

    VastaaPoista
  4. Saakohan Suomessa ostettua merilevää, täytyypä kysyä Ruohonkuuresta.

    VastaaPoista
  5. Unelma:Kyllä sitä saa helposti ostettua;esim,Hakaniemen aasialaisista kaupoista.Ja Ruohonjuurestakin varmaankin.

    VastaaPoista
  6. Hui, teillä on sitten vielä tukalampaa hellettä! Suomessa viileni vähän, mutta tällä hetkellä täällä etelämpänä, Tallinnassa on taas mukavat 27 astetta. OInneksi, en pidä kylmästä! Ja samoilla ruokalinjoilla ollaan meilläkin. Täältä saa ihana,a kuminalla maustettua tofua, jota olen kylvänyt salaatteihin.

    VastaaPoista
  7. Okriina;uutisissa sanottiin,että itse asiassa vaikutus oli kuin olisi ollut yli 40 astetta ,ja se kyllä tuntui! Tänään hieman vähemmän ja huomenna pitäisi pikkuisen helpottaa,mutta elokuuhan on täällä kuuma! Täälläkin saa erilaisia kivasti maustettuja tofuja;mun suosikki on basilika.Terveisiä Tallinnaan!

    VastaaPoista
  8. mmmmm.
    jag måste komma igång och laga mat igen. efter en månad då det blev väldigt lite matlagning. men jag bjöd på hemgjord malabi i sverige. och vi gjorde halumi från opastöriserad mjölk! kul!
    är tillbaka här igen. det är så klibbigt varmt! så vi kanske syns snart igen?

    VastaaPoista
  9. Sara:hemlagad halumi,hur lagar man det?Kul att du är tillbaka här;det är faktiskt så hett och fuktigt,usch!Men i Finland var det/är det jättevarmt ochså,hur var det i Sverige? Skulle vara trevligt att träffas igen någon dag...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...